Vauvani on nyt 6,5 kk vanha ja uskoisin hänen painavan pyöreät kymmenen kiloa - viime viikolla oli 9,990 neuvolassa. Pituutta tasan 75 senttiä, mutta käyttää vaatekokoa 86. Persjalkainen ja silleen. Jos sillä nyt jotain allergiaa on niin ainakaan se ei vielä näy kasvussa, ihan on iso joo. Täti tulosti meille käppyrät ja jos nyt osaan niitä tulkita, niin jos vauva jatkais tätä tasaista tilastollista kasvuaan aikuisikään asti, hänestä tulisi yli 190-senttinen. Vähänkö ihanaa halia sitä sit ja kutsua sitä mun vauvaksi <3
Pikkukaveri etenee kierimällä ja jotenkin nytkyttämällä. Olen löytänyt sen mm. sängyn alta, maistelemasta mun kassia, rapsuttamasta seinää, lonksuttamasta keittiössä kaapinovea, syömästä läppärin johtoa jne. Isä-han loma alkoi nyt, joten teemme toivottavasti huomenna turvatoimenpiteitä: pinnis paikalleen ja vaarojen kartoitus lattiatasossa.
Ruokahommat on vielä vähän levällään ihoteknisistä syistä, mutta ainakin se istuu syöttiksessä ja aukoo kiltisti suutaan lusikalle, mitä nyt vähän unohtuu joskus haaveilemaan. Nokkamukista veden juominen on parasta. Se on sormiruokaillut kolme kertaa ja se on musta hirveetä, että saa nyt olla vähän aikaa sormiruokailematta. Se on myös matkustanut jo jonkin aikaa rattaissa istumassa ja elämämme on helpottunut huomattavasti vaunukoppa-ajoista.
Öisin se syö 2-4 kertaa ja välillä heräilee esimerkiksi rapsuttamaan naamaansa. Osaa nukahtaa pienellä tyynnyttelyllä kyllä, mutta iltaisin ja päiväuniaikoihin on taas hankalaa. Pitää heiluttaa sitterissä jne. Huoh.
Koska mä odotan malttamattomana, että se kertoisi mulle ajatuksiaan, luen sille paljon ja keskustelen asioista. Tällä hetkellä se vastaa useimmiten hättä tai päpäpä. Ihan eri meininki jutuissa, ei enää eläimellistä mölinää vaan selvää ihmislapsen äännähtelyä. Jee! Useimmiten se haluaa vaan nakertaa kirjoja, mutta Mörkylin värikirja aiheuttaa iloista hihkuntaa. Sitä sit tankataan.
Sen muita lemppareita on noi kylpylelut, joista se saa valita aina yhden suihkuun. Se yleensä valitsee kaksi. Vihreä on huono, koska se ei mahdu suuhun ja tulee itku. Mut sit voi sanoa vuh vuh ja se kikattaa taas.
Kaiken kaikkiaan hän on varsin rauhallinen pieni henkilö. Semmoinen mietteliäs ja ajoittain vakava, mutta silti tyytyväisen oloinen pieni poika. Vähän ehkä herkkis, mutta niin kai vauvat tässä vaiheessa yleensä on. Sylissä pitää olla enemmän kuin ennen, mikä käy mun selälle, mutta onneks Manduca kelpaa pahimpina päivinä. Eikä muuten vierasta enää niin pahasti ainakaan noita yleisimpiä vierailijoita. Se on kiva se.
