Ruuhkavuodet are GO

Päivälehden museossa. 

Lapsi aloitti päiväkodin. Harkitsin kaikenlaisia perhepäivähoitoja ja kommervenkkejä, mutta lopulta saimme paikan lähimmästä päiväkodista, 90 lapsen laitoksesta. Sinnekin saamme vaeltaa päivittäin 1,2 km ja takaisin - pidemmälle en ehkä kykenisi vaikka tarjolla olisi kuinka laadukasta varhaiskasvatusta tahansa. 

Ensimmäinen kuukausi on kulunut enemmän tai vähemmän sairaana. Joka tiistai soitan hoitoon ja kerron mikä jännä pöpö meitä tällä kertaa riivaa. Repaleinen hoitoura on siitä hankala, että pitkän viikonlopun jälkeen lapsi jännittää hoitoa kovasti ja hautaa kasvonsa unipupuseen menomatkalla. Loppuviikosta hän on taas iloinen, kun pääsee kaverien luokse, ja päiväkodissa on kuulemma kivaa. Olen saanut jopa todistaa "eiiiii kotiiin!" -raivareita päiväkodin eteisen lattialla, kun olen hakenut häntä kotiin.

Minua jännitti miten vapaan kasvatuksemme hedelmä oikein sopeutuu lastensäilytyslaitoksen rutiineihin, mutta hän on kuulemma päivä päivältä enemmän mukana touhuissa ja odottaa kiltisti ruokaa. Ruokaa, jota poika syö enemmän kuin aikuinen mies. Jokaisen hoitopäivän päätteeksi olen saanut huvittuneita raportteja lapsen syömistä lautasellisista ja näkkäreiden lukumääristä.

Juuri kun olemme tottuneet tähän uuteen arkeen, koko pakka kuitenkin pistetään uusiksi, kun aloitan 10 viikkoisen työharjoitteluni. Joka päivä klo 15-21 opettelen olemaan kehitysvammaisten ohjaaja. Nyt kun asiaa mietin, olisin ehkä kuitenkin valinnut paikan, jossa ollaan töissä virka-aikaan, mutta yritetään nyt jotenkin selvitä. Olen saanut erityisluvan viedä lapsen hoitoon vain iltapäiviksi, että voidaan viettää aamupäivät yhdessä. En tiedä toimiiko tämä, mutta kokeillaan.

Positiivisena sivutuotteena mies saa viettää illat lapsen kanssa kaksin. Positiivisena siksi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun hän saa ottaa tosissaan vastuun lapsen arjen pyörittämisestä. Salaisena toiveenani on hieman tasaisemmin jakaantuva vastuu jatkossakin.

Olipa kerran kaksivuotias

Mitäs teille kuuluu? Meillä on about tällainen meno.

Kaivuli. Maata. Kaivaa. (Lapsi leikkii autoilla.)
Kaivuli! Kaivuli! Äiti, tekka! BRRRRNN! (Olen rekka, lapsi on kaivuri.)
Nostaa maata. Tekkaan. (Kaivaa jaloilla maata ja huitoo mua niillä, koska olen rekka.)
Papelia, maata. (Silppuaa jotain mainosta.)
OOOO POLA! Koljaa. DRRRrN DRRRRRRRn. (Juoksee ympäriinsä poraamassa paikkoja paperinpalalla.)
Birdsei. Vauva. Isi. Kouluun. (Löytää kaksi Angry Birds -pääsiäismunayllätystä, ne menee kouluun, isi ja vauva.)
ÄITI! (Taputtaa rintaansa ylpeenä. On Birdsin äiti.)
PipiNEN! (Astuu Duplo-ukkelin päälle.)
Mies, mies, tammuu tammuu. Sam. (Ukkeli on palomies Sam, joka sammuttaa paloja.)
Mummi. Leipoo. Kuppi. Uuuniin. (Duplo-ukko onkin mummi, joka leipoo. Laittaa pesupallon uuniin.)
Konei! Peten! (Pesupallo ja tyhjä pastillirasia on Puuha-Peten koneita.)
Kantaa! (Pitää ottaa syliin.)
DRRRRN tekka. (Ai niin, olin rekka, ajetaan.)
Kemiin! (Kemiöön kummitädin luokse. Ollaan perillä. Hyppää pois kyydistä.)
Koilat? Koilat? (Juoksee ympäriinsä ja etsii Kemiössä asuvia koiria.)
Laketti! Avaluus! (Huomaa jonkun lattialla lojuvan laitteen ja siirtyy avaruuteen.)
Jne.



Ihan kiva, että saa olla välillä koulussa lepäämässä.

Olen elossa

En ole lukenut kenenkään juttuja pitkään pitkään aikaan, mutta nyt tuntui hyvältä lukea kaikkien kuulumiset.

Olen viettänyt elämäni kesää. Poissa on viime vuoden ahdistukset ja vitutukset siitä kuinka muut saavat mennä ja itse on jumissa kotona. Olen saanut mennä ja olen ollut ihan mielelläni välillä jumissa.

Olen keskittynyt rakkauteen. Fyysiseen ja henkiseen. Pitkän kuivan kauden jälkeen olen taas löytänyt itsestäni eeppisen seikkailijattaren ja koetellut omia rajojani toden teolla. Aivan mahtavaa.

Olen myös saattanut löytää ensimmäisen ihkaoikean lapsellisen ystäväperheen. Tapasin mukavan pariskunnan, kun osallistuin kesäheilani kanssa tapahtumaan, jossa maattiin ventovieraiden kanssa alasti läjässä. Internet paljasti, että asumme lähekkäin ja lapsillamme on juuri passeli ikäero. Kaikenlaista.

Kesäheila on rikastuttanut elämääni hyvässä ja pahassa. Olen joutunut pohtimaan miten paljon altistan lastani valitsemalleni elämäntavalle ja todennut, että ihan niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Ja hyvältä tuntuu se, kun poika tarttuu kesäheilaa kädestä, taluttaa sen tutkimaan kiviä ja halaa sen jalkoja. Ihan mahtavaa, jos lapsenikin oppii, että rakkautta kyllä riittää jaettavaksi asti. Sen isäkin on jo tottunut ajatukseen ja kuuntelee vuodatuksiani siitä kuinka kesäheila on välillä todella ärsyttävä. Moikkaavat toisiaan kohteliaasti, kun kohtaavat meidän keittiössä lounasaikaan.

En tiedä millaiseen uomaan elämä asettuu syksyllä, kun perheemme aloittaa viralliset ruuhkavuodet ja äiti koulun. Yksi ammattikorkeakoulu kun päätti, että olen potentiaalisesti soveltuva sosiaalialalle. Koulureppu on jo ostettu ja yritän asennoitua siihen, että tulen opiskelemaan teini-ikäisten kanssa. Toisaalta se on ihan hauskaakin, saan olla se kypsä ja kokenut aikuisopiskelija!

Lasta ei tarvitse laittaa vielä päivähoitoon, koska lapsen yksi läheinen päätti päräyttää vuorotteluvapaalle ja ottaa hänet hoiviinsa. Olen huojentunut. Olisi kivaa, jos se osaisi sanoa muutakin kuin mopo ja kakka päiväkotiin mennessään. Nyt on vielä vähän enemmän aikaa opetella.

Tulin vain kertomaan

että provosoiduin imetyskeskustelusta internetissä ja koin pakottavaa tarvetta kommentoida.

It's not over yet!

Tahtolapsi

Olen lukenut internetsistä keksusteluja siitä, onko uhmaikää olemassa. Semantiikkaa, sanon minä. Ihan sama millä nimellä sitä kutsutaan, se on olemassa ja kuuluu kauas.

Kypsässä 1v2kk iässä rauhallinen, sopeutuvainen pieni poikani on löytänyt sisäisen Mr. Hydensä. Raivokohtaukset hämmentävät sen nössöjä vanhempia ja hetken ehdin jo luulla, että se on jotenkin sairas. Mutta ehei, se vaan halusi leikkiä astianpesukoneella. Ehei, se vaan halusi syödä sinkkivoidetta, laittaa paidan vessanpönttöön, pelata Angry Birdsiä, katsoa Panda-videota, saada kengät jalkaan ja sukan päähän, harjata hiukset tiskiharjalla, juoda kahvia tai paistaa jotakin 275 asteessa.

Saatiin jo eka klassinen markettikilahduskin, kun lapsi ei saanut leikkiä jonkun tädin vedettävällä kauppakassilla: "Ei kulta, se on tuon tädin, mummin BRRRRRR on kotona mummin luona." Onneksi keksittiin istuttaa pärisijä sellaiseen autokärryyn, siellä se tööttäilee onnellisena ja saadaan porkkanat ostettua.

Yritän siis täällä kauheesti sanoittaa tunteita vaikka en itsekään aina ihan tajua miltä lapsesta tuntuu, kieltää vain olennaisen ( = harhauttaa pahanteosta) ja selittää miksi mikäkin juttu ei vaan nyt oikein sovi. Mä ihan oikeesti kuvittelin, että ne terrible twos:it alkaa sit kahden kieppeillä eikä tässä just kun on saatu yksi vuosi lasiin. Todennäköisesti meno tästä vaan kovenee ja tyyppi ei kohta tiedä itsekään mitä tahtoo. Hurjaa.

Kuvittelin myös, että lapsi olisi tullut vanhempiinsa, mutta se on tullut itse piruun. Tosin se piru asuu minussa, koska olen pari kertaa ärähtänyt sekopäiselle taaperoiselle. Tulihan se sieltä! Luulin jo olevani pyhimysäiti.

Minä täällä hei

Mietin miksi blogi ei päivity. Luulen sen johtuvan siitä, että olen taas minä. Nyt mulla on lapsikin, mutta en huomaa muuttuneeni. Olen vain jotenkin solahtanut tähän uuteen äidin rooliin, mutta se on tullut vanhojen ohelle, ei mitenkään perustavanlaatuisesti muuttanut minua persoonana. Suoritan äitiyttä minuna.

Aloin kirjoittaa blogia, koska kipuilin kyseisen roolin kanssa ja ehkä kuvittelin, että muutun perustavanlaatuisesti, kun lisäännyn. Nyt kun olen tajunnut että näin ei ole käynyt, mulla ei tunnu olevan enää mitään sanottavaa tällä foorumilla.

Uskon, että tulen jatkossakin kelailemaan äitiyttä, vanhemmuutta, aikuisuutta ja lapsuutta, mutta pääasialliset mielenkiinnonkohteeni ovat tällä hetkellä ihan muualla. En tiedän haluaako kukaan lukea äitiblogista pohdintaa eläinseksistä ja ihanan pojan likaisista silmälaseista?

Ikävä kyllä pidän myös näiden kahden maailman yhdistämistä jotenkin riskialttiina. Internetissä on kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat tehdä lastensuojeluilmoituksia, kun naapurin muksulla on talvella minihame tai kun lapsiperhe ostaa marketista kuusi kaljaa. En jaksa suojella anonymiteettiani kovin ponnekkaasti, joten parempi sitten pitää edes tekstimassa erillään.

En mä lopeta tätä, mutta en ehkä jatkakaan. Vaikea sanoa.

Tähdellisempää tekemistä

Voi internet, olen pahoillani. Minulla ei tunnu riittävän aikaa sinulle. Sen sijaan riittää aikaa tökkiä jotain millin paperilipareita toisten samanmoisten alle nuppineulan ja pinsettien avulla.

Sen verran voin kertoa, että lapsi sen sijaan on unohtanut tähdet aivan tyystin ja keskittyy tällä hetkellä Barpapapoihin ("päpä"), Pikku Päkään ("päpä"), Pikku Poroon ("päpä"), pandoihin ("päpä") ja pingviineihin ("päpä"). Sekä tietty BRRRRRRRRRRRRRRRRR.