Olen elossa

En ole lukenut kenenkään juttuja pitkään pitkään aikaan, mutta nyt tuntui hyvältä lukea kaikkien kuulumiset.

Olen viettänyt elämäni kesää. Poissa on viime vuoden ahdistukset ja vitutukset siitä kuinka muut saavat mennä ja itse on jumissa kotona. Olen saanut mennä ja olen ollut ihan mielelläni välillä jumissa.

Olen keskittynyt rakkauteen. Fyysiseen ja henkiseen. Pitkän kuivan kauden jälkeen olen taas löytänyt itsestäni eeppisen seikkailijattaren ja koetellut omia rajojani toden teolla. Aivan mahtavaa.

Olen myös saattanut löytää ensimmäisen ihkaoikean lapsellisen ystäväperheen. Tapasin mukavan pariskunnan, kun osallistuin kesäheilani kanssa tapahtumaan, jossa maattiin ventovieraiden kanssa alasti läjässä. Internet paljasti, että asumme lähekkäin ja lapsillamme on juuri passeli ikäero. Kaikenlaista.

Kesäheila on rikastuttanut elämääni hyvässä ja pahassa. Olen joutunut pohtimaan miten paljon altistan lastani valitsemalleni elämäntavalle ja todennut, että ihan niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Ja hyvältä tuntuu se, kun poika tarttuu kesäheilaa kädestä, taluttaa sen tutkimaan kiviä ja halaa sen jalkoja. Ihan mahtavaa, jos lapsenikin oppii, että rakkautta kyllä riittää jaettavaksi asti. Sen isäkin on jo tottunut ajatukseen ja kuuntelee vuodatuksiani siitä kuinka kesäheila on välillä todella ärsyttävä. Moikkaavat toisiaan kohteliaasti, kun kohtaavat meidän keittiössä lounasaikaan.

En tiedä millaiseen uomaan elämä asettuu syksyllä, kun perheemme aloittaa viralliset ruuhkavuodet ja äiti koulun. Yksi ammattikorkeakoulu kun päätti, että olen potentiaalisesti soveltuva sosiaalialalle. Koulureppu on jo ostettu ja yritän asennoitua siihen, että tulen opiskelemaan teini-ikäisten kanssa. Toisaalta se on ihan hauskaakin, saan olla se kypsä ja kokenut aikuisopiskelija!

Lasta ei tarvitse laittaa vielä päivähoitoon, koska lapsen yksi läheinen päätti päräyttää vuorotteluvapaalle ja ottaa hänet hoiviinsa. Olen huojentunut. Olisi kivaa, jos se osaisi sanoa muutakin kuin mopo ja kakka päiväkotiin mennessään. Nyt on vielä vähän enemmän aikaa opetella.

Ootteko tulossa huomenna?

Kysyttiin minulta tänään muskarin päätteeksi. Käännekohta äitisosiaalisuudessa: joku haluaa varmistaa, että olen tulossa seurakunnan kerhoon. Hyvä fiilis!

' Muutenkin elämä on aika huippua just nyt. Siihen on ehkä tulossa uusia sävyjä. Harmaan sävyjä, if you know what I mean. Kyllä lämmittää olla muutakin kuin äiti. Se näkyy postaustahdissa, mutta en aio pyytää sitä anteeksi.

Energiaa! Huutomerkkejä!

Tulipas ihan virkistynyt olo, kun teki pari päivää jotakin ihan muuta! Lauantaina juhlittiin ystävän polttareita iltapäivästä aina tappiin asti. Sunnuntaina lepäsin. Ja tänään kävin vähän jumppaamassa jumahtaneita aivonystyröitä valintakokeissa.

En oikein osannut valmistautua, koska en tiennyt mitä kokeessa on luvassa - olisin esimerkiksi saattanut kerrata vähän jotain prosenttilaskuja.. Köh. Muuten luulen, että skillsejä vaativat testiosiot meni ihan jees, mutta luonteen soveltuvuudesta ihmisalalle en vaan voi tietää. Jos ne kattovat, että tosta ei ole näihin hommiin, niin eihän sille sitten mitään voi.

Ryhmähaastattelussa olin mielestäni erinomainen. Muut olivat myös ihan asiallisia, mutta mun mielestä juttelivat ehkä vähän itsestäänselvyyksiä. Parin kommenttini jälkeen huomasin haastattelijoiden nyökkäävän varovaisesti ja raapustavan jotain papereihinsa eli ehkä onnistuin sanomaan jotain vakuuttavaa. Saatoin myös päästää sammakkoja suustani eli aika fifty-sixty taisi mennä tuo.

Koska haen aikuislinjalle, lisäpisteitä ropisee alan työkokemuksesta. Mitä mulla ei ole. Pidän siis mahiksiani laihanlaisina, mutta kokeessa oli silti kiva käydä ja tuli sellainen fiilis, että jos ei nyt natsaa niin syksyllä sitten uudestaan yrittämään. Paitsi siis jos ne testit leimaa mut psykopaatiksi. Ihan hyvin voin olla vielä himassa vuoden nyt kun olen tähän tottunut eli kiire ei ole.

Lisäbonarina lapsen ja tätini (äitinikin kävi) päivä sujui kuulemma erinomaisesti. Tätini antoi poikaselle arvosanaksi 10+ hoitolapseudesta ja nyt hän on kuulemma onnellinen. Kiva huomata, että lapsi on selvästi valmis myös muiden tuttujen tyyppien hoivattavaksi. Kun tämä sujui niin hyvin, saattaa olla mahdollisuus, että minä ja isä-ha päästään joskus vaikka treffeille. Ooh! Nukuttamista vähän kriiseilin etukäteen, mutta pikkuinen oli sitten simahtanut kiltisti syliin.

Ja sitten loppuun vielä käytävällä kuultu kuolematon lausahdus kanssahakijalta:

Mun kaveri opiskelee sosiologiaa yliopistolla. Ei sinne ole mitään psykologisia testejä tai edes haastattelua, pitää lukea vaan kirjoja. Tavallaan aika outoa, että sinne voi päästä kuka tahansa... vinoutunut henkilö.

Olisi pitänyt vastata, että ne meidät testanneet psykologit pääsivät myös kouluun ihan ilman mitään palikkatestejä.

Mä osaan!

Nimittäin dokata! Lapsen syntymän myötä olen huomannut, että kykyni heittäytyä alkoholinhuuruiseen hauskanpitoon on kadonnut. Ei se nyt sinänsä huono juttu ole, että stoppi tulee siinä kolmannen tuopin kohdalla - neljäs menee yleensä alas siinä toivossa, että se hauska humala olisi sittenkin juuri sen kupin pohjalla, mutta ei se ole toistaiseksi ollut.

Juon siis nykyään melkoisen vähän. Edelleen, hieno homma, koska tilanne ei tosiaan ole aina ollut näin. Mutta sitten kun olisi mahdollisuus, niin on ikävää ettei osaa rentoutua ja antaa mennä vaan. Koska kyllä mun mielestä on kivaa aina välillä päihtyä. Musta tulee iloinen, sosiaalinen ja hauska kännissä eli olen siinä mielessä onnekas juoppo.

Este on henkistä laatua: aina on ollut mielessä se, että seuraavana päivänä pitää olla skarppina vauvan kanssa. Äitien ei kuulu kännätä. En tule humalaan, alkaa vain väsyttää. Jotain.

Siksi olikin aivan ihanaa löytää itsensä Vaasankadun valloituksen jälkeen aamuyöstä ystävän keittiöstä Sambuca-pullon ääreltä, analysoida haluttomuuden anatomiaa melko seksuaaliorientoituneen viiteryhmäni jäsenenä, vertailla yliluonnollisia kokemuksia ja pohdiskella sitä millaista lapsuutta ihanalle muruselleni olen rakentamassa (toim. huom. oikein hyvää lapsuutta). Nukkua kaverin vieressä monta tuntia putkeen ja juoda aamulla rauhassa kahvit. Joku toinen äiti-ihminen oli kuulemma joskus jatkojen jälkeen nukkunut neljään iltapäivällä, mutta mun silmät räpsähti auki klo 10.30. Ihan hyvin sekin.

Vaikka hiukan bussimatkalla heikottikin, krapula tuntuu aivan tavattoman virkistävältä. Väsyttää, mutta ei siksi että on hoidellut herätyksiä koko yön vaan siksi että on ollut niin kivaa. Tulin kotiin ja odotin kuulevani sen suloisen läts läts -äänen, kun pikkutyyppi konttaa innoissaan vastaan naama hymyssä, mutta näemmä perheeni onkin ulkoilemassa. Kaiken ihanuuden päälle sain siis rauhallisen hetken yksin kotona! Luksusta.

Kolme askelta

Lapselleni, tänään maanantaina 16. syyskuuta 2013




Sä voit ihmetellä mikä voima sua kuljettaa
mikä saa sut liikkumaan
suoraan kohti palloa
Mutta sä et pelkää pudotusta
se on vain lento pystysuoraan

Kolme askelta ja olet Barbapapa-pallon luona
Kolme askelta Barbapapa-pallon luo

Sä et kaipaa yleisöä etkä mielipiteitä
Joku saa sut liikkumaan
suoraan kohti palloa
Mutta sä teet sen yksin ja itselles
ilman syitä, ilman selityksiä

Kolme askelta ja olet Barbapapa-pallon luona
Kolme askelta Barbapapa-pallon luo

Berlinki

Isä-ha sai viime viikolla yllärivapaapäivän ja lähdimme porukalla ikkunaremppaa pakoon kaupungille. Syysaurinko lämmitti justiinsa sopivasti, sellainen sää että voi pitää hupparia, mutta ei tule kuuma - täydellistä! Meistä kolmesta kukaan ei tykkää auringosta, vauvakin rupeaa aina kitisemään, jos se joutuu aurinkoon.

Todettiin molemmat, että nyt on enemmän lomafiilis kuin koko kesäloman aikana oli. Fiilisteltiin Helsinkiä ja oltiin että hei mehän ollaan vähän niinku Berliinissä. Käytiin brunssilla Kiasman kahvilassa ja käppäiltiin siitä Aleksia pitkin Senaatintorille, jossa oli se iso kirche. Haahuiltiin Suomen Pankin kulmille, jossa kuvattiin jotain leffaa, jossa oli heppa. Vauva ihmetteli heppaa ja omppuja puussa.

Käytiin kahvilla Kreuzhaassa ja jatkettiin Tervasaaren leikkipuistoon, jossa vauva fiilisteli sorsia. Terviksen jälkeen pikkutyyppi alkoi olla jo aika naatti, mutta vedettiin riskillä vielä Lasten kaupunkiin, joka olikin ihan huippu. Vauva diggasi Ufox-ilmankostuttimesta ja niistä sinisistä muovipusseista, jotka laitetaan kenkien suojaksi. Oli niin siistiä, että vietiin seuraavana päivänä serkutkin.

Sit hilpaistiin vielä Mäkkäristä safkaa, köh, ja kotimatkalla pysähdyttiin täti-han luona hakemassa parit talvikengät koossa 23.

Kotimatkalla vauva sammui ja se ei meinannut herätä millään, kun se kannettiin ylös. Mut kyl se sit virkosi ja tapasi vielä illan päätteeksi elämänsä ekan elävän leppäkertun (ajatella, vasta nyt, meidän leppisfani), joka sai siltä köniin ja pissasi skweee-levylle.

Sen pituinen se. Berlinki on paras!

Löylyä, löylyä höpöttää pöllö

Olemme aloittaneet ensimmäisen vauvaharrastuksemme. Illalla valitsin meille vaatteet valmiiksi ja aamulla maalasin naamalle turvaksi kevyen meikin. Jännitti kovin, kuulemm isä-hatakin jännitti, vaikka se ei ollut edes tulossa mukaan.

Tulin tokana paikalle ja heti huomasin, että se eka oli potentiaalinen äitiystävä. Vähän nauratti, sillä jos en olisi valinnut vähän erilaisia vaatteita kuin ne normirytkyt joissa olen yleensä tätä kotiäitihommaa suorittanut, oltaisiin oltu vähän tekstiilikaksosia.

Istuin lattialle sen viereen, mutta ei me hirveesti mitään juteltu, hymyiltiin vaan toistemme vauvoille, kun tutustuivat meidän varpaisiin. Ehkä sekin on ujo? En tiedä miten tästä pitäisi edetä, ei kai sitä voi heti vaan pyytää kahville? Vaihdettiin kyllä muutama sana lähtiessä ja sen vauvan on vain pari viikkoa mun vauvaa nuorempi. Ehkä tämä tästä lähtee, toivoisin.

Havaitsin myös mahdollisen hiekkalaatikkojengin. Ne puhuivat jotenkin ikävään sävyyn ennen muskarin alkua ja päätin, että ne eivät ole potentiaalisia äitiystäviä. Mutta ne taisivatkin olla lähilähiön asukkaita ja toisilleen ennestään tuttuja.

Koskapa me ei olla vauvan kanssa oltu kovin sosiaalisia, siitäkin paljastui mulle ihan uusia piirteitä: sekin on vähän ujo! Se oli kyllä kovin tohkeissaan ja leveä hymy naamallaan koko puolituntisen, mutta rötkötti turvallisesti mun jalkojen välissä ja lähti vasta ihan lopussa vähän tutkimusmatkalle. Lauluille ja leikeillekin se lämpeni vähän hitaasti, mutta se sattaa johtua siitä, että jouduin repimään sen ylös kesken päikkäreiden.

Muskari olisi varmaan ollut kivempi, jos vetäjässä olisi vähän enemmän munaa, mutta se oli tarpeeksi kivaa ja vauva näytti nauttivan, joten eiköhän me jatketa. Jotain poikkemaa rutiiniin. Jos jaksan, raahaudun perjantaina keskustaan Annantalolle Naperokinoon. Jos en jaksa, voidaan me katsoa piirrettyjä kotonakin.

Ilonaihe

Olen luonnostellut jo kaksi tekstiä, mutta molemmat on sellaista kitinää, että en mä nyt viitsi niitä julkaista. On vaan vähän toivoton fiilis.

Sitten muistin, että vauvahan täyttää syksyllä YKSI VUOTTA! Mä voin järjestää sille synttärit! Juhlitaan vauvavuoden loppumista ja sitä että kohta helpottaa! Pidetään tämä majakkana pimeässä.

PS. Lapsi oppi taputtamaan ja pinsettiotteen. Se myös hihkaisee aina iloisena äiti, kun tulee isä-han kanssa kävelyltä ja näkee mut. Se on nero. Tulispa lisää sanoja, sanat on kivoja. Mutta yritän olla odottamatta, koska saatan joutua odottamaan aika pitkään.

EDIT: PS2. Lisäilonaihe - en ole ajatellut varmaan viikkoon sitä yhtä elämäni miestä, jonka näkeminen suisti mut viime kesänä murheen alhoon. Kyl niistä aina pääsee yli vaikka ei uskoiskaan, kun sydän on säpäleinä. Tulee nimittäin uusia murheita!

Nuoriso

Piti käydä eilen vain elokuvissa. Mutta täysin yllättäen The Great Gatsby aiheuttikin sellaisen kaihomyrskyn, että laitoin ystävälleni tekstarin "missä seikkailu?" ja päädyin tosi mielikuvituksellisesti baariin.

Illan kuluessa eräs nuorison edustaja kysyi tulenko mukaan röökille. En polta, mutta menin seuraksi tupakkatilaan.

- Ootko käynyt näissä bileissä usein?
- Joo, kymmenen vuotta.
- Oho. Tää on mun kolmas kerta. Mitä sä opiskelet.
- En mitään, mä olen kotiäiti.

Tässä vaiheessa kuvittelin nuorison vaikenevan vaivaantuneena, mutta nuoriso olikin vaikuttunut ja jopa sen tympeä kaveri kiinnostui ja tahtoi tietää mikä mun vauvan nimi on (tosi siisti nimi kuulemma). Päädyin esittelemään nuorisolle kuvia vauvasta ja kertomaan lastenhoidollisista ratkaisuistani kuten Kraftwerkillä nukuttamisesta. Nuoriso huokaisi vaikuttuneena "Olisitpa sä mun äiti."

Uusi tuttavuuteni oli hirmuisen mukava, vaikka se luovuttikin ennen mua. Pyysin sen jonkun älynväläyksen seurauksena mukaani lauantain bileisiin. Mä olisin voinut esitellä sen joillekin sen alan tyypeille (olen sikahuono verkostoitumaan itse, mutta tykkään verkostoittaa muita!), mutta sen bändillä on joku keikka. Oh well.

Tuli kuitenkin sellainen olo, että olen vähän enemmän elossa, kun sain kontaktin johonkin uuteen ihmiseen, vaikka tällä hetkellä en ole yhtään mitään muuta kuin äiti ja pidän itseäni puuduttavan tylsänä.

Lomafiilis

Kuvittelin että ei tästä kotiäitihommasta mitään kesälomaa saisi, mutta niin vaan onkin eri meininki, kun isä-han loma alkoi.

Eka lomapäivä alkoi lääkärireissulla, josta en uskonut tulevan yhtään mitään, koska mystisesti vauvan iho on sileä kuin, öööh, vauvan peppu. Mutta oirekuvaukset, valokuvat ja jo kokeiltujen juttujen selostaminen vakuuttivat lääkärin ja saatiin se pirun lähete sinne allergiasairaalaan. Jos en olisi tajunnut pitää silloin ekojen ihottumien aikaan parin viikon taukoa kiinteissä, pompottelu olisi jatkunut - oltaisiin vaan saatu neuvo pitää tauko. HUH. Ja nyt on kaks kiloa Essex Plussaa reseptillä, jee.

Lääkäristä koko kuvio kuulostaa vain hankalalta atooppiselta iholta ja sitä se sattaa ollakin. Vaikka uskon kyllä, että mekin jotain ruokapahiksia vielä löydetään. Nyt vauva syö viittä kasvista, kahta hedelmää ja riisiä, joten on tässä vielä ruokia kartoitettavana.

Nautittiin lounas kahvilassa Punavuoressa ja sinne tuli joku latteisi, jonka muksu flirttasi meidän vauvalle. Mietin vähän että kysyisinkö siltä isiltä muistaako kun me vedettiin skumppakännit Flamingon Onnelassa, kun siellä oli Snap! ja Technotronic, mutta oon vähän ujo niin en tohtinut. Tämän jälkeen vauvasta otettiin passikuva - isä-ha meni valokuvausliikkeesseen vauva kainalossa tsekkaamaan miten homma toimii ja kun se tuli minuutin päästä ulos, vauva oli jo kuvattu. Kätsyä.

Shoppailtiin vähän miesten Tiimarissa jotain hehkulamppuja ja törmättiin mun vanhaan heilaan/kaveriin/"kollegaan" ja sain sille kerrottua, että jos tulee jotain siistiä (tai vähemmän siistiä) proggista, joka tarvitsee edes osa-aikaista työvoimaa, niin meikä on käytettävissä. Olen kotona jos mitään ihmeellistä ei tule eteen, mutta jos jostain putoaa syliin unelmien työpaikka, en kyllä epäröi hetkeäkään. Kaveri mainitsi myös yhden vapaaehtoispohjalta duunaillun hommelin - oltiin molemmat siinä työryhmässä -, joka vaan jäi kesken. Olen itsekin miettinyt, että siihen voisi hakea jonkun rahoituksen, ja mä väsäisin ne jutut loppuun. Mulla on ideoita ja mahdollisuuksia, nyt vaan tarvitaan rohkeutta toteuttaa niitä.

Lopulta matkattiin vielä täti-han luo me&i-kekkereille. Esittelijä oli legendaarisen vaivaannuttava, se oli ihan lovena valkoisiin boifrendfarkkuihin. Isä-ha ja täti-han mies jumittivat makkarissa ja mä kävin ilmoittamassa niille, kun oli tullut aika hypistellä. Jälleenmyyntiarvo mainittiin ekan viiden minuutin aikana, ja ehdotinkin isä-halle, että hommattais sammakkotrikoopeitto sijoituksena. Kuulemma just oli joku kaupitellut jotain vanhaa peittoa 450 eurolla Facebookissa!!!! Jotenkin siinä esittelyä kuunnellessani ihan oikeasti kuvittelin haluavani ihania jogapäntsejä ja siipipaitoja ja vauvalle froteeshortseja, mutta onneksi tulin järkiini ennen sitä hypistelyosuutta. Voisin vetäistä sen yhdenkin koltun ihan hyvin niskaani, mutta kuolisin häpeästä, jos joku tunnistaisi että mulla on me&i-vaate. Ostan ne samat trikoorytkyt henkkamaukalta vaan.

Sellaisen huomion tein, että sekä näillä miikkarikikkareilla että niillä bloggaajien Nosh-kekkereilla yleisöstä tuli ihan hirveesti sellaista tuotebuustausta - kutsujen vieraat huutelivat esittelijälle kuinka nämä ei ole menneet miksikään miljoonassa pesussa ja tämäkin on mahtunut vuoden. Siis että asiakkaat tekee myyntityön esittelijän puolesta. Mutta toisaalta näiden kotikutsumerkkien meininki onkin kai word-of-mouth-markkinointi ja kutsut on sellainen kollektiivinen hypetystilaisuus. Siihen on helppo mennä mukaan vaikka olis oikeesti sitä mieltä, että ne sammakko-oksennukset on karseita.

Kaiken kaikkiaan siis ihan nappisuoritus tämä päivä. Mun vauva on oikeesti aika rento. Se itki ainostaan kerran, kun pudotin vahingossa sen naamalle käytetyn vaipan, eli oli ihan hyvä syy. Soseen se veteli siististi mun sylissä keskellä serkkuhärdelliä ja nukahti helposti, kun päästiin kotiin. Ihana söpö vauva!

PS. Hän osaa ryömiä pehmeällä alustalla. Peppu ei nouse ainoastaan konttauskorkeudelle vaan ihan suorille jaloille. Hjelp.

Heilanhakuhommissa

Tylsyys kävi niin sietämättömäksi, että kävin updeittaamassa deittiprofiilini eräällä sivustolla, joka ei koskaan petä. Olen löytänyt sieltä yhden avomiehekkeen, yhden söpön pojun, jonka kanssa jaksettiin olla kaljalla viisi minuuttia ennen kun sovittiin että meille, pari random-heilaa, pari kaveria ja muutaman urpon, joiden kanssa jaksoin nähdä muutaman kerran.

Laitoin jotta two for the price of one ja heti tuli tiedustelua, että mitäs olis tarjolla (eivät sitten jaksaneet koko profiilia lukea). Tuli myös viesti yhdeltä kaksimetriseltä barcelonalaiselta, jonka kanssa vietin kerran kevätpäivän ja jotain päälle. Se olis tahtonut "hengata" taas työmatkallaan. Olin että OK, otan vauvan messiin: "Can I have your friend's e-mail?" :D

Mut löysin jo yhden potentiaalisen äitikaverin profiilin. Sellaisen, jolle mulla olis ehkä muutakin sanottavaa kuin vauvauvauvavavavavva. En kyllä ole ottanut siihen vielä yhteyttä, mut hyvä tietää että kyseinen profiili on internetissä odottamassa mua, kun seuraava epätoivoisen yksinäisyyden aalto pyyhkäisee ylitseni.

Rytmiryhmä

Tämä oli rytminatsikokeiluni neljäs päivä. Tämän mukaan mennään:

Vauvan tavoitepäivä / 6 kk

07-08 herää
09-10 aamumaito
10-12 päikkärit
12-13 lounassose
13-14 välipalamaito ennen unia
14-16 päikkärit, ulkoilua
16-17 päivällismaito
19-20 iltamaito+puuro ja iltapuuhat
20-21 nukkumaan+maito

yö:
00 maito
03 maito
06 maito

maitoa: yht. reilu litra
unta: 11 + 3 h = 14 h

Eilen oli illalla vieraita ja pelkäsin kokeilun menevän pipariksi, mutta ihan hyvin se meni. Mitä nyt isä-ha sai kuskata vauvan kahdesti kauppaan iltapäivällä, koska toi sen ekalla kerralla liian nopeesti pois ulkoa ja unet jäi lyhyeksi. Ja mä halusin kaljan.

Tänään tokat päiväunet alkoivat jo yhdeltä, kun vauva simahti syliini, ja kestivät vajaan tunnin, mutta kuskasin sen heti sen herättyä ulos ja saatiin 1,5 tuntia lisää unta palloon. Aamupäiväunet ovat silti olleet jotain ennenkuulumatonta: jopa puoltoista tuntia vailla havahtumisia! Sisällä! Sängyssä! Olen jotenkin onnistunut siirtymään jopa viisistä torkuista kaksiin pidempiin uniin. Hurjaa.

Päätin lopettaa vauvantahtisen ruokailunkin, koska tyyppi ei tuntunut syövän, leikki vaan pullolla. Tilanne on parantunut jonkin verran, mutta mä luulen, että se tahtois vaan syödä kiinteetä ruokaa ja olla iso poika. Maitokin menee välillä paremmin nokkamukista ja tissistä se on kieltäytynyt jo jonkin aikaa. Uneliaana saattaa lupsutella, joten annan imeskellä silloin niin paljon kuin lystää. Vaikka nukahtaa tissille.

Mutta joo. Päikkärit lähtivät pitenemään heti, kun otin tän systeemin ja TIETOISEN LÄSNÄOLON käyttöön. Ihan ehkä kreiseintä on, että useimmiten se herää öisinkin juuri silloin kun haluan. Se herää syömään, koska päivällä on toi leikkimishomma. Mutta jos saan määrääminäni aikoina tuputettua sille jonkun 100 ml maitoa, kolme yösyöpöttelyä riittää. Jos en, niitä tulee enemmän.

Niin ja se on oikeesti herännyt vasta puol ysiltä joka aamu. Puoli yhdeksältä. Ei saatana.

Luulen kyllä, että tää toimii, koska nyt on sellainen vaiheeton vaihe. Kun se keksii taas jonkin vaiheen, kaikki menee pöperöksi. Mutta jatketaan nyt niin kauan kuin tää tuntuu toimivan! Me ollaan molemmat tyytyväisempiä niin. Joskin mulla on iltaisin ihan sellainen olo, että olen kaikkeni antanut. Ja niin olenkin.

2 h

On muuten ihan eri asia heräillä kahden tunnin välein kuin yhden tunnin välein. Tätä ei varmaan olisi ikinä uskonut sanovansa ennen kuin asetti itsensä tähän vauvaloukkuun. Silloin sitä oli aivan kuollut, kun torstaina tuli biletettyä niin että töihin piti selvitä kuuden tunnin unilla. NE UNIVELAT SAI NUKKUA JO SEURAAVANA YÖNÄ POIS. En enää ikinä valita tuollaisista, jos mulla on joskus mahdollisuus nukkua viikonloppuna pitkään (kuinka vanhana noi herää itsekseen katsomaan piirrettyjä?).

Mutta siis, kun herää tunnin välein, tulee yleensä repäistyksi sieltä syvästä unesta väkivaltaisesti. Kahden tunnin pätkillä on mahdollisuus, että saattaa saada nukkua kokonaisen unisyklin, niin että herätys ei tunnu niin kertakaikkisen pahalta. Sen sijaan se, että perhepeti synkronisoisi vauvan ja äidin (ei isän, koska isät ei saa nukkua perhepedissä ja miksi nukkuisivatkaan, kun on mahdollisuus olla nukkumatta) unisyklit on jotain niin diippiä skeidaa ettei oo tosikaan. Kaikki me perhepeteilijät ollaan ihan kukkuluuruu, en ole kuullut yhdestäkään, joka olis virkeä.

Aika monet tissivauvat osaa imutella itsekseen niin, että äiti hädintuskin havahtuu, mutta ne sitten imutteleekin koko ajan niin että varsinaisesta nukkumisesta ei voi puhua. Mun vauva harrastaa tota usein aamuyöstä, mutta aina välillä sielä sängystä on oikeesti hypättävä lämmittämään pullo. Sen hyvä puoli on siinä, että vauva tulee helpommin siirrettyä vähän sivummalle niin, ettei tartte ihan nokatusten yrittää "nukkua".

Mut joo, se ei ollut pointti vaan ihana armollinen kaksi tuntia. Noiden kaksituntisten seurauksena puhkuin tänään energiaa ja suoritin seuraavat asiat klo kahteen mennessä:

- imuroin
- tiskasin
- hinkkasin hellan ja keittiön tasot
- pesin koneellisen pyykkiä
- huuhtelin vessan lattialta pölyt pois
- pyyhin pahimmat pölyt
- sisustin ja järjestelin
- nukutin vauvan kaksille päiväunille
- tarjosin vauvalle laadukasta vuorovaikutusta
- join rauhassa aamukahvia ja katsoin jamie oliveria telkkarista

WTF.