Tämä oli rytminatsikokeiluni neljäs päivä. Tämän mukaan mennään:
Vauvan tavoitepäivä / 6 kk
07-08 herää
09-10 aamumaito
10-12 päikkärit
12-13 lounassose
13-14 välipalamaito ennen unia
14-16 päikkärit, ulkoilua
16-17 päivällismaito
19-20 iltamaito+puuro ja iltapuuhat
20-21 nukkumaan+maito
yö:
00 maito
03 maito
06 maito
maitoa: yht. reilu litra
unta: 11 + 3 h = 14 h
Eilen oli illalla vieraita ja pelkäsin kokeilun menevän pipariksi, mutta ihan hyvin se meni. Mitä nyt isä-ha sai kuskata vauvan kahdesti kauppaan iltapäivällä, koska toi sen ekalla kerralla liian nopeesti pois ulkoa ja unet jäi lyhyeksi. Ja mä halusin kaljan.
Tänään tokat päiväunet alkoivat jo yhdeltä, kun vauva simahti syliini, ja kestivät vajaan tunnin, mutta kuskasin sen heti sen herättyä ulos ja saatiin 1,5 tuntia lisää unta palloon. Aamupäiväunet ovat silti olleet jotain ennenkuulumatonta: jopa puoltoista tuntia vailla havahtumisia! Sisällä! Sängyssä! Olen jotenkin onnistunut siirtymään jopa viisistä torkuista kaksiin pidempiin uniin. Hurjaa.
Päätin lopettaa vauvantahtisen ruokailunkin, koska tyyppi ei tuntunut syövän, leikki vaan pullolla. Tilanne on parantunut jonkin verran, mutta mä luulen, että se tahtois vaan syödä kiinteetä ruokaa ja olla iso poika. Maitokin menee välillä paremmin nokkamukista ja tissistä se on kieltäytynyt jo jonkin aikaa. Uneliaana saattaa lupsutella, joten annan imeskellä silloin niin paljon kuin lystää. Vaikka nukahtaa tissille.
Mutta joo. Päikkärit lähtivät pitenemään heti, kun otin tän systeemin ja TIETOISEN LÄSNÄOLON käyttöön. Ihan ehkä kreiseintä on, että useimmiten se herää öisinkin juuri silloin kun haluan. Se herää syömään, koska päivällä on toi leikkimishomma. Mutta jos saan määrääminäni aikoina tuputettua sille jonkun 100 ml maitoa, kolme yösyöpöttelyä riittää. Jos en, niitä tulee enemmän.
Niin ja se on oikeesti herännyt vasta puol ysiltä joka aamu. Puoli yhdeksältä. Ei saatana.
Luulen kyllä, että tää toimii, koska nyt on sellainen vaiheeton vaihe. Kun se keksii taas jonkin vaiheen, kaikki menee pöperöksi. Mutta jatketaan nyt niin kauan kuin tää tuntuu toimivan! Me ollaan molemmat tyytyväisempiä niin. Joskin mulla on iltaisin ihan sellainen olo, että olen kaikkeni antanut. Ja niin olenkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorokausirytmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorokausirytmi. Näytä kaikki tekstit
torstai 25. huhtikuuta 2013
tiistai 2. huhtikuuta 2013
2 h
On muuten ihan eri asia heräillä kahden tunnin välein kuin yhden tunnin välein. Tätä ei varmaan olisi ikinä uskonut sanovansa ennen kuin asetti itsensä tähän vauvaloukkuun. Silloin sitä oli aivan kuollut, kun torstaina tuli biletettyä niin että töihin piti selvitä kuuden tunnin unilla. NE UNIVELAT SAI NUKKUA JO SEURAAVANA YÖNÄ POIS. En enää ikinä valita tuollaisista, jos mulla on joskus mahdollisuus nukkua viikonloppuna pitkään (kuinka vanhana noi herää itsekseen katsomaan piirrettyjä?).
Mutta siis, kun herää tunnin välein, tulee yleensä repäistyksi sieltä syvästä unesta väkivaltaisesti. Kahden tunnin pätkillä on mahdollisuus, että saattaa saada nukkua kokonaisen unisyklin, niin että herätys ei tunnu niin kertakaikkisen pahalta. Sen sijaan se, että perhepeti synkronisoisi vauvan ja äidin (ei isän, koska isät ei saa nukkua perhepedissä ja miksi nukkuisivatkaan, kun on mahdollisuus olla nukkumatta) unisyklit on jotain niin diippiä skeidaa ettei oo tosikaan. Kaikki me perhepeteilijät ollaan ihan kukkuluuruu, en ole kuullut yhdestäkään, joka olis virkeä.
Aika monet tissivauvat osaa imutella itsekseen niin, että äiti hädintuskin havahtuu, mutta ne sitten imutteleekin koko ajan niin että varsinaisesta nukkumisesta ei voi puhua. Mun vauva harrastaa tota usein aamuyöstä, mutta aina välillä sielä sängystä on oikeesti hypättävä lämmittämään pullo. Sen hyvä puoli on siinä, että vauva tulee helpommin siirrettyä vähän sivummalle niin, ettei tartte ihan nokatusten yrittää "nukkua".
Mut joo, se ei ollut pointti vaan ihana armollinen kaksi tuntia. Noiden kaksituntisten seurauksena puhkuin tänään energiaa ja suoritin seuraavat asiat klo kahteen mennessä:
- imuroin
- tiskasin
- hinkkasin hellan ja keittiön tasot
- pesin koneellisen pyykkiä
- huuhtelin vessan lattialta pölyt pois
- pyyhin pahimmat pölyt
- sisustin ja järjestelin
- nukutin vauvan kaksille päiväunille
- tarjosin vauvalle laadukasta vuorovaikutusta
- join rauhassa aamukahvia ja katsoin jamie oliveria telkkarista
WTF.
Mutta siis, kun herää tunnin välein, tulee yleensä repäistyksi sieltä syvästä unesta väkivaltaisesti. Kahden tunnin pätkillä on mahdollisuus, että saattaa saada nukkua kokonaisen unisyklin, niin että herätys ei tunnu niin kertakaikkisen pahalta. Sen sijaan se, että perhepeti synkronisoisi vauvan ja äidin (ei isän, koska isät ei saa nukkua perhepedissä ja miksi nukkuisivatkaan, kun on mahdollisuus olla nukkumatta) unisyklit on jotain niin diippiä skeidaa ettei oo tosikaan. Kaikki me perhepeteilijät ollaan ihan kukkuluuruu, en ole kuullut yhdestäkään, joka olis virkeä.
Aika monet tissivauvat osaa imutella itsekseen niin, että äiti hädintuskin havahtuu, mutta ne sitten imutteleekin koko ajan niin että varsinaisesta nukkumisesta ei voi puhua. Mun vauva harrastaa tota usein aamuyöstä, mutta aina välillä sielä sängystä on oikeesti hypättävä lämmittämään pullo. Sen hyvä puoli on siinä, että vauva tulee helpommin siirrettyä vähän sivummalle niin, ettei tartte ihan nokatusten yrittää "nukkua".
Mut joo, se ei ollut pointti vaan ihana armollinen kaksi tuntia. Noiden kaksituntisten seurauksena puhkuin tänään energiaa ja suoritin seuraavat asiat klo kahteen mennessä:
- imuroin
- tiskasin
- hinkkasin hellan ja keittiön tasot
- pesin koneellisen pyykkiä
- huuhtelin vessan lattialta pölyt pois
- pyyhin pahimmat pölyt
- sisustin ja järjestelin
- nukutin vauvan kaksille päiväunille
- tarjosin vauvalle laadukasta vuorovaikutusta
- join rauhassa aamukahvia ja katsoin jamie oliveria telkkarista
WTF.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Nukkumatti otti hatkat
Olen tässä muutamana aamuna herännyt siihen, että itkettää ja oksettaa. Kyl mä tiesin, että vauvan muutaman tunnin unipätkät oli väliaikaista luksusta, mutta saavutetusta edusta luopuminen tuntuu pahemmalta kuin uskalsin odottaa. Kellon mukaan klo 23 jälkeen herättiin kerran tunnissa, viidestä kuuteen hilluttiin valveilla ja sen jälkeen uni oli katkonaista kainalossa sätkimistä (kiitos kesäajan ja ikkunaan ripustetun mustan päiväpeiton, puoli kymmeneen sentään). Nälkä oli ainoastaan kello kahdelta ja kuudelta.
Jotenkin ihan hirveetä ajatella, että pääsiäinen loppuu tänään ja mun pitää jotenkin selvitä päivät ilman vauvan lykkäämistä jonkun muun hoiviin, että voi nukkua. Mä pelkään että pudotan sen tokkurassa. Kahvikaan ei auta, koska toi nukkumattomuudesta johtuva kuvotus, ei tulis mieleenkään juoda. Miten tästä selviää? Miten mä selvisin siitä "yö on päivä" -vaiheesta? Miks mä halusin vauvan?
Mä olen nyt yksin kotona, kun isi ja vauva lähti sukuloimaan, mutta en osaa jotenkin rentoutua, kun ahdistun jo valmiiksi alkavasta arjesta.
Jotenkin ihan hirveetä ajatella, että pääsiäinen loppuu tänään ja mun pitää jotenkin selvitä päivät ilman vauvan lykkäämistä jonkun muun hoiviin, että voi nukkua. Mä pelkään että pudotan sen tokkurassa. Kahvikaan ei auta, koska toi nukkumattomuudesta johtuva kuvotus, ei tulis mieleenkään juoda. Miten tästä selviää? Miten mä selvisin siitä "yö on päivä" -vaiheesta? Miks mä halusin vauvan?
Mä olen nyt yksin kotona, kun isi ja vauva lähti sukuloimaan, mutta en osaa jotenkin rentoutua, kun ahdistun jo valmiiksi alkavasta arjesta.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Uusi iltarutiini
Iltarutiinit on edelleen sekaisin, koska ihan sama mitä tekee, nukahtaminen tuntuu aiheuttavan pienokaisessa hysteriaa. Jos sitä pitää joskus huudattaa jonkinlaisen unikoulun yhteydessä, se mahdollisesti tukehtuu omaan kuolaansa. Niinpä ollaan menty vähän whatever works -linjalla tässä jonkin aikaa.
Nyt tuntuu löytyneen yksi resepti huudon minimoimiseksi:
ACID.
Phuture - Acid Tracks
Me ollaan ehkä puoliksi läpällä soitettu lapselle acidia, koska se nyt on meidän juttu, ilman acidia minä ja isä-ha ei oltais koskaan tavattu (tai ilman jallua, mutta se voi ehkä odottaa). Olen kuitenkin aina ajatellut, että eiköhän toi lapsi tahdo mieluummin kuunnella lastenlauluja tai hempeitä tuutulurituksia - ja niitä olen sille tarjonnut. Koska se on aina jotenkin vähän plääh, kun vanhemmat selittävät into piukeena kuinka lapset rakastavat niiden lempimusaa (vaikka itsekin kuuntelin pikkuisena mieluiten Sparksia). Ja sitten ne muksut kuitenkin menee pähkinöiksi jostain Hevisauruksesta tai Robinista, kun niille siihen tarjotaan mahdollisuus. Olen sitä mieltä, että kyllä lapsilla on oikeus kuunnella myös paskaa.
Niin tässä kuitenkin on käynyt, että vauva vaipuu transsiin, kun laittaa soimaan acidia tai vanhaa housea, ja isä-ha tanssittaa sitä studion puolella. Sen silmät menee utuisiksi ja suu repsottaa vähän auki, koko lapsi on ihan lötkönä käsivarsilla. Musiikissa pitää nimenomaan olla menoa ja meininkiä, kumeita bassoja, clappeja, kunnon biitti. Siinä transsissa se siiretään makkarin puolelle, jossa se saa vikan kerran ruokaa ja sitten nukahtaa rauhallisena (vaipat, yökkärit ja mahdolliset kylvyt ennen jytää).
Kaikki lukemani unioppaat ovat painottaneet iltojen rauhoittamista, mölyn vaimentamista ja hiljaisia hellittelyhetkiä. Olenkin kokenut vähän huonoa omaatuntoa tästä meidän iltajytkeestä: se ei voi olla hyväksi kehittyville aivoille, over-stimulation, alert alert! Voisin kuvitella, että vanhempi lapsi riehaantuisi tanssimisesta ja diskoamisesta, mutta tällä hetkellä vaikutus on päinvastainen, joten ehkä nyt kokeillaan pitää tämä sääntönä eikä poikkeuksena. Koko perheen jokailtainen joraushetki on nimittäin aika kiva.
Jamie Principle - Waiting On My Angel
Niin ja monta vuotta nukahdin itse napit korvilla - ihan samaan jumputukseen. Nykyään nukahdan mieluiten hiljaisuudessa.
Tuutulaulut tarjosi Trax Records.
Nyt tuntuu löytyneen yksi resepti huudon minimoimiseksi:
ACID.
Phuture - Acid Tracks
Me ollaan ehkä puoliksi läpällä soitettu lapselle acidia, koska se nyt on meidän juttu, ilman acidia minä ja isä-ha ei oltais koskaan tavattu (tai ilman jallua, mutta se voi ehkä odottaa). Olen kuitenkin aina ajatellut, että eiköhän toi lapsi tahdo mieluummin kuunnella lastenlauluja tai hempeitä tuutulurituksia - ja niitä olen sille tarjonnut. Koska se on aina jotenkin vähän plääh, kun vanhemmat selittävät into piukeena kuinka lapset rakastavat niiden lempimusaa (vaikka itsekin kuuntelin pikkuisena mieluiten Sparksia). Ja sitten ne muksut kuitenkin menee pähkinöiksi jostain Hevisauruksesta tai Robinista, kun niille siihen tarjotaan mahdollisuus. Olen sitä mieltä, että kyllä lapsilla on oikeus kuunnella myös paskaa.
Niin tässä kuitenkin on käynyt, että vauva vaipuu transsiin, kun laittaa soimaan acidia tai vanhaa housea, ja isä-ha tanssittaa sitä studion puolella. Sen silmät menee utuisiksi ja suu repsottaa vähän auki, koko lapsi on ihan lötkönä käsivarsilla. Musiikissa pitää nimenomaan olla menoa ja meininkiä, kumeita bassoja, clappeja, kunnon biitti. Siinä transsissa se siiretään makkarin puolelle, jossa se saa vikan kerran ruokaa ja sitten nukahtaa rauhallisena (vaipat, yökkärit ja mahdolliset kylvyt ennen jytää).
Kaikki lukemani unioppaat ovat painottaneet iltojen rauhoittamista, mölyn vaimentamista ja hiljaisia hellittelyhetkiä. Olenkin kokenut vähän huonoa omaatuntoa tästä meidän iltajytkeestä: se ei voi olla hyväksi kehittyville aivoille, over-stimulation, alert alert! Voisin kuvitella, että vanhempi lapsi riehaantuisi tanssimisesta ja diskoamisesta, mutta tällä hetkellä vaikutus on päinvastainen, joten ehkä nyt kokeillaan pitää tämä sääntönä eikä poikkeuksena. Koko perheen jokailtainen joraushetki on nimittäin aika kiva.
Jamie Principle - Waiting On My Angel
Niin ja monta vuotta nukahdin itse napit korvilla - ihan samaan jumputukseen. Nykyään nukahdan mieluiten hiljaisuudessa.
Tuutulaulut tarjosi Trax Records.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
4 kk
- Mikä sillä on, se on ihan outo. Pitääkö se viedä lääkäriin?
- Se vaan muuttuu, ei sillä mitään ole... Tai on se vähän outo.
- Apua meidän vauva on outo!
Vauva oli kauppareissun ajan vaunuissa hereillä eikä päästänyt pihahdustakaan. Harkitsin vieväni sen lääkäriin.
Ota tästä nyt sit selvä. Jotakin selvästi tapahtuu, vauva muuttuu, mulla ei ole aavistustakaan mitä se haluaa. Välillä se saa hysteerisiä kohtauksia, välillä se känisee muuten vaan. Taitaa olla tylsistynyt. Isä-ha on jotenkin enemmän samalla aaltopituudella tällä hetkellä ja kestää vauvaa paremmin. Mä olen lievästi ahdistunut, kun en osaa tulkita sitä. Edes nälkäitkua en tunnista: joskus se syö kuin viimeistä päivää ja joskus työntää tuttipullon pois.
Viime yönä se nukkui epätavallisen levottomasti, ähisi vaan, kunnes otin sen kolmelta kainaloon loppuyöksi. Siihen se sitten rauhottuikin. Yleensä se nukahtaa klo 21.00-21.30, herää ekan kerran syömään pullollisen klo 1.00-2.00 (joskus ehdin syöttää ennen kuin se herää ja silloin se nukkuu paremmin) ja vetelee sitten sikeitä jonnekin puoli kuuteen (enkka on 7.13), jonka jälkeen nukkuu naama tississä vaihtelevasti aina klo 8.00-10.00 asti. Eli se siis nukkuu ihan törkeän hyvin ja olen tästä kiitollinen. Samalla uskon, että tämä on tyyntä myrskyn edellä. Kohta tulee hampaita ja uusia taitoja jne.
Myönnän että hampaita on kytätty, mutta mitään ei näy. Kuolaa tulee ihan perkeleesti ja välillä se tunkee kättä kitaansa niin tarmokkaasti, että yökkää.
Yökkimisen lisäksi siitä lähtee kovasti muitakin ääniä. Omituista tyytyväistä narinaa, ööööääääääoooo, satunnaisia konsonantteja, vienoja hönkäyksiä, ihan järkyttävän kimeää kirkumista, pelottavan aikuismaista naurua. Se on sanonut kerran YÖ ja kerran APUA eli aivan selvästi kielellinen nero.
Sylissä vauva on koko ajan matkalla jonnekin. Se kiipeää joko olkapään yli tai mönkii kohti sohvaa. Ihan minne vaan pois. Kääntymisen se unohti niiden parin kerran jälkeen, ei vaan kiinnosta. Varpaat sen sijaan kiinnostaa. Muista erikoistaidoista mainittakoon määrätietoinen käden ojennus ja mun silmälasien päästä poistaminen lähes jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä. Oppis vielä vaan laittamaan ne takaisinkin.
Ne harvat hetket, kun vauva jää syötön jälkeen syliin möllöttämään ja juttelemaan, ovat huippuja. Tulee melkein sellainen normaali äiti -fiilis, kun siinä höpsöttelen. Mä olen nimittäin viime päivinä alkanut epäillä, että mussa on jotkut piuhat kytketty väärin, kun en ihan koko aikaa halaja vauvaa syliini. Olen ehkä vaan sattunut lukemaan viime aikoina vähän liian monesta paikasta, että äideillä on kova tarve pitää vauvaa koko ajan lähellä. Äh. Ei ole.
Mutta niin, ehkä tämä nyt on vaan sitä sukupolvien ketjua tässä niin. Minä olen tällainen ja siksi mun vauva on tuollainen. Se on juuri minulle sopiva vauva ja minä olen toivottavasti sille sopiva äiti. Ainakin me olemme samannäköisiä. Selailin omaa vauva-ajan albumiani ja pysähdyin tämän kuvan ääreen:
Olkaa hyvä, tässä vauvani vaikka oikeastaan se olen minä. Lähetin kuvan tädilleni (joka on sen albumiini liimannut) ja sille meni läpi. Kulmat on täsmälleen samanlaisessa kurtussa ja hienostunut pikkurillin asentokin on aivan sama. Hurjaa.
- Se vaan muuttuu, ei sillä mitään ole... Tai on se vähän outo.
- Apua meidän vauva on outo!
Vauva oli kauppareissun ajan vaunuissa hereillä eikä päästänyt pihahdustakaan. Harkitsin vieväni sen lääkäriin.
Ota tästä nyt sit selvä. Jotakin selvästi tapahtuu, vauva muuttuu, mulla ei ole aavistustakaan mitä se haluaa. Välillä se saa hysteerisiä kohtauksia, välillä se känisee muuten vaan. Taitaa olla tylsistynyt. Isä-ha on jotenkin enemmän samalla aaltopituudella tällä hetkellä ja kestää vauvaa paremmin. Mä olen lievästi ahdistunut, kun en osaa tulkita sitä. Edes nälkäitkua en tunnista: joskus se syö kuin viimeistä päivää ja joskus työntää tuttipullon pois.
Viime yönä se nukkui epätavallisen levottomasti, ähisi vaan, kunnes otin sen kolmelta kainaloon loppuyöksi. Siihen se sitten rauhottuikin. Yleensä se nukahtaa klo 21.00-21.30, herää ekan kerran syömään pullollisen klo 1.00-2.00 (joskus ehdin syöttää ennen kuin se herää ja silloin se nukkuu paremmin) ja vetelee sitten sikeitä jonnekin puoli kuuteen (enkka on 7.13), jonka jälkeen nukkuu naama tississä vaihtelevasti aina klo 8.00-10.00 asti. Eli se siis nukkuu ihan törkeän hyvin ja olen tästä kiitollinen. Samalla uskon, että tämä on tyyntä myrskyn edellä. Kohta tulee hampaita ja uusia taitoja jne.
Myönnän että hampaita on kytätty, mutta mitään ei näy. Kuolaa tulee ihan perkeleesti ja välillä se tunkee kättä kitaansa niin tarmokkaasti, että yökkää.
Yökkimisen lisäksi siitä lähtee kovasti muitakin ääniä. Omituista tyytyväistä narinaa, ööööääääääoooo, satunnaisia konsonantteja, vienoja hönkäyksiä, ihan järkyttävän kimeää kirkumista, pelottavan aikuismaista naurua. Se on sanonut kerran YÖ ja kerran APUA eli aivan selvästi kielellinen nero.
Sylissä vauva on koko ajan matkalla jonnekin. Se kiipeää joko olkapään yli tai mönkii kohti sohvaa. Ihan minne vaan pois. Kääntymisen se unohti niiden parin kerran jälkeen, ei vaan kiinnosta. Varpaat sen sijaan kiinnostaa. Muista erikoistaidoista mainittakoon määrätietoinen käden ojennus ja mun silmälasien päästä poistaminen lähes jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä. Oppis vielä vaan laittamaan ne takaisinkin.
Ne harvat hetket, kun vauva jää syötön jälkeen syliin möllöttämään ja juttelemaan, ovat huippuja. Tulee melkein sellainen normaali äiti -fiilis, kun siinä höpsöttelen. Mä olen nimittäin viime päivinä alkanut epäillä, että mussa on jotkut piuhat kytketty väärin, kun en ihan koko aikaa halaja vauvaa syliini. Olen ehkä vaan sattunut lukemaan viime aikoina vähän liian monesta paikasta, että äideillä on kova tarve pitää vauvaa koko ajan lähellä. Äh. Ei ole.
Mutta niin, ehkä tämä nyt on vaan sitä sukupolvien ketjua tässä niin. Minä olen tällainen ja siksi mun vauva on tuollainen. Se on juuri minulle sopiva vauva ja minä olen toivottavasti sille sopiva äiti. Ainakin me olemme samannäköisiä. Selailin omaa vauva-ajan albumiani ja pysähdyin tämän kuvan ääreen:
Olkaa hyvä, tässä vauvani vaikka oikeastaan se olen minä. Lähetin kuvan tädilleni (joka on sen albumiini liimannut) ja sille meni läpi. Kulmat on täsmälleen samanlaisessa kurtussa ja hienostunut pikkurillin asentokin on aivan sama. Hurjaa.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Yövieras
Muistan lukeneeni netskusta urbaanilegendan vauvasta, joka meni yökylään. Sitten kun se laitettiin seuraavana iltana omaan sänkyynsä, se nukahti itsekseen ilman tissejä tai hytkyttelyjä, huutoja tai taisteluita.
Voin nyt kertoa teille, että tämä satu on tosi. Tuolla se nyt nukkuu. Kolme kiekkaa soittorasiaa ja vauva sammui mun tiskatessa tuttipulloja keittiössä. En osaa sanoa kuinka syvää tuo uni on ja monestiko se siitä herää, mutta tää todistaa mulle sen minkä jo tiesinkin: se osaa nukahtaa itsekseen, jos vain haluaa. Yleensä se ei halua.
Meillä oli eilen isä-han synttärit. Sydän sykkyrällä luovuin alkuperäisestä suunnitelmasta yöpyä vauvan kanssa oman tätini luona ja luovutin hänet yövieraaksi isä-han siskon luokse, jotta voisin itsekin osallistua kekkereihin. Yritin järkätä tutustumiskäyntiä sinne parin viikon ajan, mutta se ei vaan onnistunut, eli vauva meni sinne melkein kylmiltään. Pari kertaa on ollut tätinsä hoivissa, mutta ei lähiaikoina, ja vain meidän kotona.
Mukana menossa oli kolme pientä äänekästä serkkua. Lähtiessäni vientireissulta takaisin kotiin, vauva makoili lattialla ja veti kahta serkkuaan tukasta ja kaikki kolme käkättivät. Se oli sellainen ihan mukava viimeinen näky ennen kuin ehkä aiheutin vauvalleni elinikäisen trauman. Pyysin täti-hata soittamaan, jos näyttää siltä, että vauvani minuus hajoaa.
Soittoa ei tullut ja aamulla sain viestin, että vauva heräsi, nauraa ja leikkii varpaillaan. Huh. No kuulemma se oli taintunut lopullisille yöunille vastan klo 1:00 eli jonkinlainen järkytys taisi vieras paikka olla. Ei ollut isää hytkyttämässä, mutta onneksi oli täti, joka nukkui patjalla vieressä, piti kädestä ja itkun uhatessa otti kainaloon, niin että mytty oli lopulta rauhoittunut ja nukkunut kaksi kolmen tunnin pätkää.
Kun tulin hakemaan, vauva katsoi mua hölmistyneenä ja hymyili sitten leveästi. Minuus näytti olevan eheä, mutta mistäpä tuota osaisin arvioida, kun en ole analyyttisesti suuntautunut lapstenpsykiatri, joka näkee aina pienten piilotajuntaan asti.
Illlalla bileissä yksi vauvan kummisedistä (sillä on itsellään kuukautta nuorempi poika) halusi puhua mulle mun vauvasta, jonka se oli tavannut edellisenä lauantaina - ihanaa, toki voin puhua mun vauvasta! Se sanoi mulle ne asiat, jotka lähes kaikki sanovat: 1. teillä on kaunis vauva. 2. se on valtava. 3. itkeekö se koskaan? Onnitteli meitä nauravaisesta ja sopeutuvaisesta lapsesta. Niiden vauva itkee, itkee, itkee ja valvoo.
Ja niin, jos vauva ei tosiaan olisi sellainen, en ehkä olisi laittanut sitä yöksi minnekään. Jos se olisi kiinni rinnassa tai roikkuisi sylissäni koko ajan, olisin antanut sen olla juuri sellainen. Mutta se on jatkuvasti hämmästyttänyt mua perustyytyväisyydellään ja jopa itsenäisyydellään. Välillä olen miettinyt teenkö jotain väärin, eikö se uskalla itkeä syliä, onko se välttelevästi kiintynyt. Mutta koska olen mielestäni aina vastannut sen kutsuihin heti ja lohduttanut niin kauan, että olen keksinyt mikä on hätänä, en voi uskoa. Se vaan on vauvani pilkahteleva luonne, temperamentti, samanmoinen kuin vanhemmillaan. Tätä tukee se, että äitini tarinoiden mukaan minä olin jo vauvana ihan samanlainen.
Asiaankuuluvista peloistani huolimatta musta siis kuitenkin tuntui, että vauva kyllä selviää yökylästä ja todennäköisesti jopa nauttii siitä serkkuhärdellistä, koska ei tunnu stressaantuvan lähes mistään. Saamani raportin perusteella olin oikeassa. Ehkä uskallan siis antaa hänet tätinsä hoiviin uudestaankin. Tädin pettymykseksi en ehkä ihan lähiaikoina, mutta ehkäpä kesällä, jos ei ole eroahdistus tai muu huono vaihe päällä. Tähdätään vaikka tohon Maailman Tärkeimmän Bändin esiintymiseen.
EDIT: Klo 1:52 Kohta neljä tuntia yhtäjaksoista unta plakkarissa. Eikä se edes heittelehdi levottomasti ympäriinsä, tuhisee vaan. Emme saa koskaan tietää, kuinka pitkään se olisi nukkunut, koska nyt se saa maitoa napaan, ja sitten minä nukun myös. Aamulla ei tarvitse nousta, koska isä-halla on vapaapäivä. Jee!
Voin nyt kertoa teille, että tämä satu on tosi. Tuolla se nyt nukkuu. Kolme kiekkaa soittorasiaa ja vauva sammui mun tiskatessa tuttipulloja keittiössä. En osaa sanoa kuinka syvää tuo uni on ja monestiko se siitä herää, mutta tää todistaa mulle sen minkä jo tiesinkin: se osaa nukahtaa itsekseen, jos vain haluaa. Yleensä se ei halua.
Meillä oli eilen isä-han synttärit. Sydän sykkyrällä luovuin alkuperäisestä suunnitelmasta yöpyä vauvan kanssa oman tätini luona ja luovutin hänet yövieraaksi isä-han siskon luokse, jotta voisin itsekin osallistua kekkereihin. Yritin järkätä tutustumiskäyntiä sinne parin viikon ajan, mutta se ei vaan onnistunut, eli vauva meni sinne melkein kylmiltään. Pari kertaa on ollut tätinsä hoivissa, mutta ei lähiaikoina, ja vain meidän kotona.
Mukana menossa oli kolme pientä äänekästä serkkua. Lähtiessäni vientireissulta takaisin kotiin, vauva makoili lattialla ja veti kahta serkkuaan tukasta ja kaikki kolme käkättivät. Se oli sellainen ihan mukava viimeinen näky ennen kuin ehkä aiheutin vauvalleni elinikäisen trauman. Pyysin täti-hata soittamaan, jos näyttää siltä, että vauvani minuus hajoaa.
Soittoa ei tullut ja aamulla sain viestin, että vauva heräsi, nauraa ja leikkii varpaillaan. Huh. No kuulemma se oli taintunut lopullisille yöunille vastan klo 1:00 eli jonkinlainen järkytys taisi vieras paikka olla. Ei ollut isää hytkyttämässä, mutta onneksi oli täti, joka nukkui patjalla vieressä, piti kädestä ja itkun uhatessa otti kainaloon, niin että mytty oli lopulta rauhoittunut ja nukkunut kaksi kolmen tunnin pätkää.
Kun tulin hakemaan, vauva katsoi mua hölmistyneenä ja hymyili sitten leveästi. Minuus näytti olevan eheä, mutta mistäpä tuota osaisin arvioida, kun en ole analyyttisesti suuntautunut lapstenpsykiatri, joka näkee aina pienten piilotajuntaan asti.
Illlalla bileissä yksi vauvan kummisedistä (sillä on itsellään kuukautta nuorempi poika) halusi puhua mulle mun vauvasta, jonka se oli tavannut edellisenä lauantaina - ihanaa, toki voin puhua mun vauvasta! Se sanoi mulle ne asiat, jotka lähes kaikki sanovat: 1. teillä on kaunis vauva. 2. se on valtava. 3. itkeekö se koskaan? Onnitteli meitä nauravaisesta ja sopeutuvaisesta lapsesta. Niiden vauva itkee, itkee, itkee ja valvoo.
Ja niin, jos vauva ei tosiaan olisi sellainen, en ehkä olisi laittanut sitä yöksi minnekään. Jos se olisi kiinni rinnassa tai roikkuisi sylissäni koko ajan, olisin antanut sen olla juuri sellainen. Mutta se on jatkuvasti hämmästyttänyt mua perustyytyväisyydellään ja jopa itsenäisyydellään. Välillä olen miettinyt teenkö jotain väärin, eikö se uskalla itkeä syliä, onko se välttelevästi kiintynyt. Mutta koska olen mielestäni aina vastannut sen kutsuihin heti ja lohduttanut niin kauan, että olen keksinyt mikä on hätänä, en voi uskoa. Se vaan on vauvani pilkahteleva luonne, temperamentti, samanmoinen kuin vanhemmillaan. Tätä tukee se, että äitini tarinoiden mukaan minä olin jo vauvana ihan samanlainen.
Asiaankuuluvista peloistani huolimatta musta siis kuitenkin tuntui, että vauva kyllä selviää yökylästä ja todennäköisesti jopa nauttii siitä serkkuhärdellistä, koska ei tunnu stressaantuvan lähes mistään. Saamani raportin perusteella olin oikeassa. Ehkä uskallan siis antaa hänet tätinsä hoiviin uudestaankin. Tädin pettymykseksi en ehkä ihan lähiaikoina, mutta ehkäpä kesällä, jos ei ole eroahdistus tai muu huono vaihe päällä. Tähdätään vaikka tohon Maailman Tärkeimmän Bändin esiintymiseen.
EDIT: Klo 1:52 Kohta neljä tuntia yhtäjaksoista unta plakkarissa. Eikä se edes heittelehdi levottomasti ympäriinsä, tuhisee vaan. Emme saa koskaan tietää, kuinka pitkään se olisi nukkunut, koska nyt se saa maitoa napaan, ja sitten minä nukun myös. Aamulla ei tarvitse nousta, koska isä-halla on vapaapäivä. Jee!
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Rullaa rullaa
Nyt kun on uitu syvissä vesissä, on aika pulpahtaa taas pinnalle. Arki rullaa. Tai siis ei... Ruoka on valmis 45 minuutin päästä eli samaan aikaan, kun pitäis alkaa valmistella vauvaa nukkumispuuhiin. Vauvaa joka koisii nyt makoisasti sitterissä päikkäreitä. Eissss...
Jos lapselle pitää valmistaa viis ateriaa päivässä, me ei ehkä tehdä muuta kuin syödään. Veikkaan että se mikroaaltouuni ja Piltti-purkit muuttaa meille aika sassiin. Mä tykkään kyllä laittaa ruokaa, mutta en ole siinä kovin näppärä, nopea tai kekseliäs, ja saan aikaan ihan käsittämättömän sotkun joka kerta.
Tänään tuli mieleen, että kohta pitää myös alkaa imuroida useammin kuin kerran kuussa. Mahallaan oleva vauva potki ja sätki raivoikkaasti, nyhti vilttiä pikku kätösillään peppu pomppien, ähisi ja murisi nenä maassa, mutta ei enää itkenyt. Se on tainnut tajuta, että tää on se asento, josta pääsee liikkeelle. Apua.
Luvassa lisääntyvää kaaosta.
Jos lapselle pitää valmistaa viis ateriaa päivässä, me ei ehkä tehdä muuta kuin syödään. Veikkaan että se mikroaaltouuni ja Piltti-purkit muuttaa meille aika sassiin. Mä tykkään kyllä laittaa ruokaa, mutta en ole siinä kovin näppärä, nopea tai kekseliäs, ja saan aikaan ihan käsittämättömän sotkun joka kerta.
Tänään tuli mieleen, että kohta pitää myös alkaa imuroida useammin kuin kerran kuussa. Mahallaan oleva vauva potki ja sätki raivoikkaasti, nyhti vilttiä pikku kätösillään peppu pomppien, ähisi ja murisi nenä maassa, mutta ei enää itkenyt. Se on tainnut tajuta, että tää on se asento, josta pääsee liikkeelle. Apua.
Luvassa lisääntyvää kaaosta.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Being boring
Tuntuu että mun tän hetkinen puuhailukiintiö täyttyy vauvan kanssa askartelusta. Vaipat, rasvat, tuttipullot, tekstiilit ja muut vaatii kaikki pientä säätämistä, jonka jälkeen jaksan ehkä just ja just ruokkia itseni. En vaan ole kovin puuhakas ihminen, teen mielummin ajatustyötä.. Ahahah just joo.
Pienenä nysväsin itsekseni päivät pitkät, tein barbielle sata mekkoa yhdessä illassa. Nyt oon puhunut ehkä kuukauden bodyn jatkopaloista. Joka kerta kun mies ähisee vauvalle liian pientä hynttyytä niskaan, kerron että mä teen niitä bodyn jatkopaloja. Nyt oon niin pitkällä että valitsin jo pienten vaatteiden kasasta jatkopaloiksi uhrattavat vermeet. Ehkä ens viikolla jaksan leikata ne.
Jotkut nimiäiset olis parin viikon päästä. Ehkä ne järjestää itse itsensä, jos en ajattele niitä.
Saamattomuudesta huolimatta elämä on asettunut johonkin uomaan. Vauvalla alkaa olla jonkin sortin rytmi: nukahtaa 23:30 ja 00:30 välillä. Ujeltaa ja pyöriskelee sitä ennen sängyssä parikin tuntia, mutta on ihan tyytyväinen siinä itsekseen. Se laulaa joskus soittorasian mukana minuuttitolkulla. Eka unipätkä on kolme-viis tuntia ja sit heräilyä parin tunnin välein. Ylös kympin, yhdentoista aikaan. Ekat päikkärit tunnin päästä heräämisestä ja loppupäivä vedetään vielä vaihtelevasti.
Ihan kiva. En varsinaisesti kaipaa vauvaa, joka menee nukkumaan kasilta ja herää kukonlauluun. Mutta sopeudun toki siihenkin, jos jostain syystä kahden yökukkujan vauva päättää olla aamuvirkku.
Mä uskon että omaan sänkyyn siirtäminen menee ihan hyvin sitten kun siihen raaskin ryhtyä. Vielä uskallan mennä hetken erikoisella sivuvaunuratkaisullamme (kapea sänky työnnettynä sohvaan kiinni, mun jalat vauvan pään vieressä etten kuule joka kähinää), kun tyyppi ei ole kääntynyt.
Päivisin vauvan kanssa me jutellaan, katotaan telkkaria, ihmetellään kämppää (kuskaan sitä ympäriinsä ja selitän eri tavaroista), käydään ehkä S-marketissa. Pari kertaa olen uskaltautunut kaupungille - viime viikon kahvittelu meni ihan hyvin ja tajusin, että ei mun vauva enää itke kauheasti. Ihan hyvä lattevauva siis! Ehkä mahavaivat helpottaa tai jotain.
Tavallaan ihan sairaan tylsää elämää, mutta oikeastaan viihdyn ihan hyvin näin. Vauva on just söpöin ja paras.
Vauva ei myöskään kuollut kynsivallintulehdukseen, vaikka hetken luulin näin käyvän. Liottelin sen kättä kahvikupissa ja se selvisi hengissä. Tarpeeksi draamaa siinä.
Pienenä nysväsin itsekseni päivät pitkät, tein barbielle sata mekkoa yhdessä illassa. Nyt oon puhunut ehkä kuukauden bodyn jatkopaloista. Joka kerta kun mies ähisee vauvalle liian pientä hynttyytä niskaan, kerron että mä teen niitä bodyn jatkopaloja. Nyt oon niin pitkällä että valitsin jo pienten vaatteiden kasasta jatkopaloiksi uhrattavat vermeet. Ehkä ens viikolla jaksan leikata ne.
Jotkut nimiäiset olis parin viikon päästä. Ehkä ne järjestää itse itsensä, jos en ajattele niitä.
Saamattomuudesta huolimatta elämä on asettunut johonkin uomaan. Vauvalla alkaa olla jonkin sortin rytmi: nukahtaa 23:30 ja 00:30 välillä. Ujeltaa ja pyöriskelee sitä ennen sängyssä parikin tuntia, mutta on ihan tyytyväinen siinä itsekseen. Se laulaa joskus soittorasian mukana minuuttitolkulla. Eka unipätkä on kolme-viis tuntia ja sit heräilyä parin tunnin välein. Ylös kympin, yhdentoista aikaan. Ekat päikkärit tunnin päästä heräämisestä ja loppupäivä vedetään vielä vaihtelevasti.
Ihan kiva. En varsinaisesti kaipaa vauvaa, joka menee nukkumaan kasilta ja herää kukonlauluun. Mutta sopeudun toki siihenkin, jos jostain syystä kahden yökukkujan vauva päättää olla aamuvirkku.
Mä uskon että omaan sänkyyn siirtäminen menee ihan hyvin sitten kun siihen raaskin ryhtyä. Vielä uskallan mennä hetken erikoisella sivuvaunuratkaisullamme (kapea sänky työnnettynä sohvaan kiinni, mun jalat vauvan pään vieressä etten kuule joka kähinää), kun tyyppi ei ole kääntynyt.
Päivisin vauvan kanssa me jutellaan, katotaan telkkaria, ihmetellään kämppää (kuskaan sitä ympäriinsä ja selitän eri tavaroista), käydään ehkä S-marketissa. Pari kertaa olen uskaltautunut kaupungille - viime viikon kahvittelu meni ihan hyvin ja tajusin, että ei mun vauva enää itke kauheasti. Ihan hyvä lattevauva siis! Ehkä mahavaivat helpottaa tai jotain.
Tavallaan ihan sairaan tylsää elämää, mutta oikeastaan viihdyn ihan hyvin näin. Vauva on just söpöin ja paras.
Vauva ei myöskään kuollut kynsivallintulehdukseen, vaikka hetken luulin näin käyvän. Liottelin sen kättä kahvikupissa ja se selvisi hengissä. Tarpeeksi draamaa siinä.
perjantai 21. joulukuuta 2012
Tuutilullaa 2
Oho, se on nukkunut öisin.
Mutta koska tässä elämäntilanteessa äidin kuuluu olla ihmisraunio, tyyperö on päättänyt että päiväunet on heikoille. Tänään se valvoi 13 tuntia, kahdeksasta yhdeksään. Saattaa olla pidempäänkin, koska se heräsi viideltä, mutta mölisi itsekseen tyytyväisenä, kun otin sen kainaloon ja nukahdin vielä pariksi tunniksi.
Niin että tämä oli sellainen päivä, että unohdin käydä vessassa. Iltaa kohden yliväsynyt vauva ei oikein viihdy yksin.
Ja luonnollisesti tämä on myös se päivä, kun isä-halla menee töissä pitkään. Ei ole vielä näkynyt.
Mutta koska tässä elämäntilanteessa äidin kuuluu olla ihmisraunio, tyyperö on päättänyt että päiväunet on heikoille. Tänään se valvoi 13 tuntia, kahdeksasta yhdeksään. Saattaa olla pidempäänkin, koska se heräsi viideltä, mutta mölisi itsekseen tyytyväisenä, kun otin sen kainaloon ja nukahdin vielä pariksi tunniksi.
Niin että tämä oli sellainen päivä, että unohdin käydä vessassa. Iltaa kohden yliväsynyt vauva ei oikein viihdy yksin.
Ja luonnollisesti tämä on myös se päivä, kun isä-halla menee töissä pitkään. Ei ole vielä näkynyt.
tiistai 18. joulukuuta 2012
Rutiini
Mulle on alkanut valjeta, että kaikki rakentaa aktiivisesti vauvoilleen rutiineja. Hiipivä ahdistus. En osaa.
Edelleen ainoa nukkumiseen liittyvä rutiini, johon kykenen, on valojen sammuttaminen noin puolenyön maissa. Joskus sekin unohtuu, kun oma rytmi on ihan hukassa. Ja kuinka helkutin tylsää onkaan valvoa yksin pimeässä, myönnän että olen sortunut välillä itsekin siihen näkemiseen ja jopa seurusteluun.
Neuvolantädin suosittelema yökkäreiden pukeminen osana rutiinia on jotain ihan järjetöntä. Tyyppi puklaa kolmet vaatteet päivässä - miten ihmeessä se tajuaisi, että tää sininen eläinjuttu on nyt niinku yövaate ja vihreä pupujuttu on niinku päivävaate?
Sitten kun en enää jaksa valvoa pimeässä (yleensä kasin pintaan kun vielä kukutaan), päätän että on aamu, laitan valot päälle ja avaan verhot, taputtelen käsiä, hihkun ja soitan youtubesta popsi popsi porkkanaa. Viestin että nyt on menoa ja meininkiä. Harkitsen kirkasvalolamppua, jolla voisin sokaista pimeyden prinssin.
Vauvateknoa. Hymy suodaan välisoiton söpöille synasoundeille, näin uskottelen itselleni.
Ehkä sitten kun se alkaa syödä ihmisten ruokaa, se tajuaa että tää puuro on nyt aamujuttu ja tää puuro on nyt iltajuttu... Just. Jos vaikka kuitenkin aloittais ostamalla sille sen sängyn.
Edelleen ainoa nukkumiseen liittyvä rutiini, johon kykenen, on valojen sammuttaminen noin puolenyön maissa. Joskus sekin unohtuu, kun oma rytmi on ihan hukassa. Ja kuinka helkutin tylsää onkaan valvoa yksin pimeässä, myönnän että olen sortunut välillä itsekin siihen näkemiseen ja jopa seurusteluun.
Neuvolantädin suosittelema yökkäreiden pukeminen osana rutiinia on jotain ihan järjetöntä. Tyyppi puklaa kolmet vaatteet päivässä - miten ihmeessä se tajuaisi, että tää sininen eläinjuttu on nyt niinku yövaate ja vihreä pupujuttu on niinku päivävaate?
Sitten kun en enää jaksa valvoa pimeässä (yleensä kasin pintaan kun vielä kukutaan), päätän että on aamu, laitan valot päälle ja avaan verhot, taputtelen käsiä, hihkun ja soitan youtubesta popsi popsi porkkanaa. Viestin että nyt on menoa ja meininkiä. Harkitsen kirkasvalolamppua, jolla voisin sokaista pimeyden prinssin.
Vauvateknoa. Hymy suodaan välisoiton söpöille synasoundeille, näin uskottelen itselleni.
Ehkä sitten kun se alkaa syödä ihmisten ruokaa, se tajuaa että tää puuro on nyt aamujuttu ja tää puuro on nyt iltajuttu... Just. Jos vaikka kuitenkin aloittais ostamalla sille sen sängyn.
tiistai 4. joulukuuta 2012
Tuutilullaa
Ihan mieletöntä, että noin pienellä on säännöllinen vuorokausirytmi. Kello kahdelta yöllä silmät räpsähtää auki ja pysyvät uteliaina ja tuikkivaisina aamuseiskaan asti. Välillä se huutaa ja yritän tavoittaa huudon syyn. Istun ja hyssytän sitä pimeässä, syötän ja vaihdan vaippaa. Ei sillä voi olla nälkä, se söi just! Ai mutta kaks tuntia onkin mennyt, tötteröä naamaan sit vaan.
Eilen itketti ja vitutti ehkä ekan kerran ihan oikeesti. Olin nukkunut illalla seitsemästä kymmeneen, koska aamulla neuvola ja jostain käsittämättömästä syystä usean tunnin mittainen keskustassa riekkuminen kahden tunnin unilla. Ostin synttärilahjakortilla uniraamatun ja itselleni imetysmekon, koska kattelin että se on siedettävä vaikka en koskaan tulis raottaneeksi sitä luukkua. Ostaminen on kivaa. Mutta ei ne iltapäikkärit riittäneet mihinkään, nukutti jo siinä puol kahdelta ja tiesin että edessä on viiden tunnin valvominen.
Isä-ha sanoi että tuo vauva mulle jos haluat nukkua. Vauva huutaa, tartun tarjoukseen, vien makkariin (nukun itse olohuoneessa). Viiden minsan päästä sieltä kuuluu voitonriemuinen "Se haluaa NÄHDÄ!" Aaaaaargh. No totta vitussa se haluaa nähdä, koska sillä on päivä! Mutta jumalauta, me EI leikitä sen kanssa öisin. Öisin on pimeetä ja ollaan hiljaa. Ehkä joku päivä se tajuaa.
En kyllä ole järin toiveikas - esittelin äsken ikkunasta vauvalle lumista maisemaa ja päivänvalon viimeisiä rippeitä. Pimeyden prinssi siristeli silmiään kärsivän näköisenä. Whatever, soitan sille sitten Curea, vuoraan äitiyspakkauslootan viininpunaisella loimusametilla ja annan tyypin nähdä.
Eilen itketti ja vitutti ehkä ekan kerran ihan oikeesti. Olin nukkunut illalla seitsemästä kymmeneen, koska aamulla neuvola ja jostain käsittämättömästä syystä usean tunnin mittainen keskustassa riekkuminen kahden tunnin unilla. Ostin synttärilahjakortilla uniraamatun ja itselleni imetysmekon, koska kattelin että se on siedettävä vaikka en koskaan tulis raottaneeksi sitä luukkua. Ostaminen on kivaa. Mutta ei ne iltapäikkärit riittäneet mihinkään, nukutti jo siinä puol kahdelta ja tiesin että edessä on viiden tunnin valvominen.
Isä-ha sanoi että tuo vauva mulle jos haluat nukkua. Vauva huutaa, tartun tarjoukseen, vien makkariin (nukun itse olohuoneessa). Viiden minsan päästä sieltä kuuluu voitonriemuinen "Se haluaa NÄHDÄ!" Aaaaaargh. No totta vitussa se haluaa nähdä, koska sillä on päivä! Mutta jumalauta, me EI leikitä sen kanssa öisin. Öisin on pimeetä ja ollaan hiljaa. Ehkä joku päivä se tajuaa.
En kyllä ole järin toiveikas - esittelin äsken ikkunasta vauvalle lumista maisemaa ja päivänvalon viimeisiä rippeitä. Pimeyden prinssi siristeli silmiään kärsivän näköisenä. Whatever, soitan sille sitten Curea, vuoraan äitiyspakkauslootan viininpunaisella loimusametilla ja annan tyypin nähdä.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Liigaa plokeja
Sen tietää siitä, kun kello 4:28 googlaa fraasin "Se on Duplo, ei Dublo" ihan vain varmistaakseen ettei tämä behmoinen dublo ole joku nettimutsien inside-läppä, jota ei vaan tajua.
Ei se taida olla.
torstai 4. lokakuuta 2012
Perusasioiden äärellä, osa I: nukkumishommat laskussa
Kahden täysin unettoman yön jälkeen kahdentoista tunnin setti, ylös iltapäivästä ja vielä päälle iltapäikkärit kahdeksan aikaan - lopputulemana blogipuuhastelua viiden aikaan aamusta, poikaystävän kello soi 25 minuutin päästä. Kun rekat aloittavat piippauskonsertin ikkunan takana kuuden aikaan, on yleensä hyvä hetki edes yrittää sitä nukkumista (tai vaihtoehtoisesti syödä aamiaista). A-hakin on meuhkannut kulkiluiden kohdilla jo muutaman tunnin ja yrittää ehkä kertoa, että voitais vaihtaa makuuasentoon.
Neuvolantäti on siitä reilu, että käski nukkua silloin kun nukuttaa ja aina voi ottaa päivällä takaisin olen kuullut muidenkin äitiyslomalaisten muistuttavan. Arveluttaa vain miten helppo tästä on sitten sujahtaa äitimaailmaan, jossa leikkipuistossa ollaan viimeistään klo 9 myös viikonloppuisin ja niitä neuvola-aikoja saa aamukahdeksalta. Vertaisverkostojen puuttuessa tarkistin jo varmuuden vuoksi paikalliset perhekahvilatkin ja jäin miettimään, että ihanko tosi pääsen paikalle ennen kymmentä.
Joka tapauksessa vauvalle pitäisi kai luoda jokin vuorokausirytmi ja harvinaisen rytmitajuttomana olen huolissani.
Neuvolantäti on siitä reilu, että käski nukkua silloin kun nukuttaa ja aina voi ottaa päivällä takaisin olen kuullut muidenkin äitiyslomalaisten muistuttavan. Arveluttaa vain miten helppo tästä on sitten sujahtaa äitimaailmaan, jossa leikkipuistossa ollaan viimeistään klo 9 myös viikonloppuisin ja niitä neuvola-aikoja saa aamukahdeksalta. Vertaisverkostojen puuttuessa tarkistin jo varmuuden vuoksi paikalliset perhekahvilatkin ja jäin miettimään, että ihanko tosi pääsen paikalle ennen kymmentä.
Joka tapauksessa vauvalle pitäisi kai luoda jokin vuorokausirytmi ja harvinaisen rytmitajuttomana olen huolissani.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)