Niin keikoilla ei kantsis mennä eturiviin, koska solisti alkais oksentaa, kun se innostuisi liikaa laulamisesta. Toisaalta mä olin kerran pienenä Dingon keikalla eturivissä ja sain päälleni Nipan hikeä. Ei sekään kauheen kivaa ollut.
Vauveli ei edelleenkään kauheesti jaksa innostua jumppaamisesta (kääntyily ja semmoinen), mutta ai saakeli se papattaa. Tänään se meuhkasi koko päivän - uusi hitti oli mun märät sukat. Niitä kun ripustin niin meinas tyyppi sätkiä itsensä ulos sitteristä, kun se huuteli niille niin innostuneena.
Mun lemppari vauvahommaa on duettojen laulaminen. Päivänsäteen ja menninkäisen vikan säkeistön kohdalla vauviksen auuuuuu-huudot menee jo niin sydäntäsärkeviksi, etten osaa sanoa eläytyykö se ihan kybällä vai alkaako äidin ääni vaan pänniä. Mä päätin olla virikeäiti ja viedä sen syksyllä muskariin, jos oon vielä himassa.
Tän kaiken tarkoitus on tietty se, että mun lapsesta tulee isona tuottajanero ja voin olla siitä yhtä ylpeä kuin Ceephax Acid Crew:n ja Squarepusherin äiti omistaan. Käyn sen keikoilla isä-han kanssa ja sitä vähän nolottaa, kun vanhukset joraa, mutta samalla siitä tuntuu salaa hyvältä, että sen vanhemmat diggaa sen nuorisomusiikista. Vähän niinku meidänkin bändin keikoilla on ollut parhaimmillaan kolmet vanhemmat paikalla. Siellä ne on nyökytelleet Lepakkomiehen takarivissä villapaidoissaan.
Nyyh. Tuli ikävä bändiä.
torstai 31. tammikuuta 2013
maanantai 28. tammikuuta 2013
Dijon
Ihanaa, sinappi tuli takaisin! Viheraarre on haudattu 500 vuodeksi kaatopaikalle.
Sen lisäksi että paskahommat rupes sujumaan, punaiset hilseilevät läikät ovat laskeutuneet. Siis kyllä tulee aina voittajafiilis, kun onnistuu suoriutumaan jostain lastenhoidollisesta jutusta näinkin mallikkaasti. Vaikka eihän se mun ansiota ole, vaan Arlan.
Tämä uusi korvike maistuukin melkein samalta kuin ehta tavara. Nannissa oli sellainen karsea kitkerä sivumaku, jonka vain kuvittelin olevan korvikkeille ominainen (itse asiassa Pullonpyörittäjän opas taisi väittää näin, uskoin sokeasti).
Mutta nyt sit voinkin vaivata päätäni pohtiessani, että miten ihmeessä tää meni näin. Internet ei ole yksimielinen asiasta. Nan sisältää ainakin kalaöljyä, ehkä se on uusi paha.
Sen lisäksi että paskahommat rupes sujumaan, punaiset hilseilevät läikät ovat laskeutuneet. Siis kyllä tulee aina voittajafiilis, kun onnistuu suoriutumaan jostain lastenhoidollisesta jutusta näinkin mallikkaasti. Vaikka eihän se mun ansiota ole, vaan Arlan.
Tämä uusi korvike maistuukin melkein samalta kuin ehta tavara. Nannissa oli sellainen karsea kitkerä sivumaku, jonka vain kuvittelin olevan korvikkeille ominainen (itse asiassa Pullonpyörittäjän opas taisi väittää näin, uskoin sokeasti).
Mutta nyt sit voinkin vaivata päätäni pohtiessani, että miten ihmeessä tää meni näin. Internet ei ole yksimielinen asiasta. Nan sisältää ainakin kalaöljyä, ehkä se on uusi paha.
torstai 24. tammikuuta 2013
Paha lehmä
ja maitonsa. Mä luulen, että joka ikinen hysteerinen äiti epäilee lapsellaan (käsittääkseni melko harvinaista) maitoallergiaa jossain vaiheessa. Tänään oli mun päivä: päätin että vauvani ei voi juoda lehmänmaitoa.
Pistin tähän asti karseen paskan rota-rokotteen piikkiin, mutta siitä on jo kolme viikkoa. Tajusin tänään googlata vihreen liman. Ja tuo neuvolakorttiin kirjattu "vähän kuiva iho" on joka puolella, punoittaa, hilseilee ja lehahtelee. Lapsonen myös paukuttelee kuin pommikonelaivue ja puklailee pikkuisia puklusia joka välissä. Aamuisin se niiskuttaa, välillä sillä on maailmanlopun hikka ja joskus harvoin myös käsittämättömiä paniikki-itkukohtauksia (vaikka on muuten leppoisa tapaus). Tyyppi ei myöskään viihdy sylissä pötköllään, vaan etenkin ruokailun jälkeen vain pystyasennossa. Sitten on toki vielä nämä altistavat tekijät, meikän mittava allergiahistoria ja paha korvikedieetti.
Onneksi olen säästänyt rahaa. Niillä piti olla kotona vähän pidempään, mutta kaipa ne voi hassata myös sikahintaisiin yksityislääkäreihin ja apteekkikorvikkeisiin, jos niikseen tulee.
Toivon olevani väärässä, että se on vaikka jollekin muulle jutskalle allerginen. Isä-ha piti mua vainoharhaisena, kun esitin epäilyni. Se itse kutsuu sitä kakkaa viheraarteeksi. Jollain muulla olis leikannut jo aiemmin, että ei oo normaalia tommonen. No mä oon vähän hidas näissä vauvajutuissa, luulin että vähän kaikenlainen kakki on normaalia, kunhan kakkii.
No mut lopetan nyt cuplatonin ensin ja koklaan vaikka jotain muuta korviketta. Ja soitan neuvolaan, että vauvani erittää ektoplasmaa.
Pistin tähän asti karseen paskan rota-rokotteen piikkiin, mutta siitä on jo kolme viikkoa. Tajusin tänään googlata vihreen liman. Ja tuo neuvolakorttiin kirjattu "vähän kuiva iho" on joka puolella, punoittaa, hilseilee ja lehahtelee. Lapsonen myös paukuttelee kuin pommikonelaivue ja puklailee pikkuisia puklusia joka välissä. Aamuisin se niiskuttaa, välillä sillä on maailmanlopun hikka ja joskus harvoin myös käsittämättömiä paniikki-itkukohtauksia (vaikka on muuten leppoisa tapaus). Tyyppi ei myöskään viihdy sylissä pötköllään, vaan etenkin ruokailun jälkeen vain pystyasennossa. Sitten on toki vielä nämä altistavat tekijät, meikän mittava allergiahistoria ja paha korvikedieetti.
Onneksi olen säästänyt rahaa. Niillä piti olla kotona vähän pidempään, mutta kaipa ne voi hassata myös sikahintaisiin yksityislääkäreihin ja apteekkikorvikkeisiin, jos niikseen tulee.
Toivon olevani väärässä, että se on vaikka jollekin muulle jutskalle allerginen. Isä-ha piti mua vainoharhaisena, kun esitin epäilyni. Se itse kutsuu sitä kakkaa viheraarteeksi. Jollain muulla olis leikannut jo aiemmin, että ei oo normaalia tommonen. No mä oon vähän hidas näissä vauvajutuissa, luulin että vähän kaikenlainen kakki on normaalia, kunhan kakkii.
No mut lopetan nyt cuplatonin ensin ja koklaan vaikka jotain muuta korviketta. Ja soitan neuvolaan, että vauvani erittää ektoplasmaa.
tiistai 22. tammikuuta 2013
Nyt tuli itku
Olin päättänyt etukäteen, että tänään on täysipainoinen vauvapäivä, telkkari pysyy kiinni ja mennään aamusta iltaan vauvan ehdoilla. Normaalisti en nimittäin ihan koko päivää jaksa olla ykkösluokan vauvanviihdytyskeskus, kun tuon päikkärit on sellaisia 40 minuutin nokosia, että niistäkään ei oikein ole hengähdystauoiksi.
Aamulla heräiltiin sitten kymmenen jälkeen (se meni nukkumaan jo klo 23!), olin laittanut kahvihommat valmiiksi ja ajattelin keittää sumpit vasta ekojen päiväunien aikana. Hoidin pusut, pesut ja vaipat ja iskin pikkuisen lattialle ja rupesin laulamaan ja höpöttelemään. Vaavi vaan tuijotti vakavana.
Päätin sitten käydä vessassa. Samalla hetkellä kun vauva katosi mun näkökentästä, sieltä lattianrajasta alkoi kuulua hihkumista ja huutelua. Vessareissun jälkeen kävin kurkkaamaassa ja huutelu loppui saman tien. Kävin sitten kahvinkeittoon ja möykkä alkoi uudestaan. Vauva vietti aivan fiiliksissä omaa aikaa.
Jossain vaiheessa alkoi taas haukottelu ja silmien hinkkaaminen, joten siirsin pienhenkilön pesäänsä nukkumishommiin. Siinä se teki stevie wonderia* ja jatkoi iloista ujeltamista. Sitten isi tuli alakerran toimistolta käymään ja moikkasi vauvaa - joka väläytti leveän hymyn ja jokelsi riemuissaan.
Minä aloin itkeä, kun mun vauva ei tykkää musta. Koska tulee eroahdistus, en kestä! Vaikka sitä se munkin äiti on sanonut, etten koskaan tykännyt olla vauvana sylissä vaan viihdyin hyvin yksin.
Niin ja kostoksi itsenäinen vauvani saa nyt tuijottaa sitterissä apinalelua niin kauan, että saan klikattua julkaise-nappulaa.
* Nukahtamista edeltävä pään heiluttelu puolelta toiselle. Seurauksena päätä kiertävä kalju rinkula.
Aamulla heräiltiin sitten kymmenen jälkeen (se meni nukkumaan jo klo 23!), olin laittanut kahvihommat valmiiksi ja ajattelin keittää sumpit vasta ekojen päiväunien aikana. Hoidin pusut, pesut ja vaipat ja iskin pikkuisen lattialle ja rupesin laulamaan ja höpöttelemään. Vaavi vaan tuijotti vakavana.
Päätin sitten käydä vessassa. Samalla hetkellä kun vauva katosi mun näkökentästä, sieltä lattianrajasta alkoi kuulua hihkumista ja huutelua. Vessareissun jälkeen kävin kurkkaamaassa ja huutelu loppui saman tien. Kävin sitten kahvinkeittoon ja möykkä alkoi uudestaan. Vauva vietti aivan fiiliksissä omaa aikaa.
Jossain vaiheessa alkoi taas haukottelu ja silmien hinkkaaminen, joten siirsin pienhenkilön pesäänsä nukkumishommiin. Siinä se teki stevie wonderia* ja jatkoi iloista ujeltamista. Sitten isi tuli alakerran toimistolta käymään ja moikkasi vauvaa - joka väläytti leveän hymyn ja jokelsi riemuissaan.
Minä aloin itkeä, kun mun vauva ei tykkää musta. Koska tulee eroahdistus, en kestä! Vaikka sitä se munkin äiti on sanonut, etten koskaan tykännyt olla vauvana sylissä vaan viihdyin hyvin yksin.
Niin ja kostoksi itsenäinen vauvani saa nyt tuijottaa sitterissä apinalelua niin kauan, että saan klikattua julkaise-nappulaa.
* Nukahtamista edeltävä pään heiluttelu puolelta toiselle. Seurauksena päätä kiertävä kalju rinkula.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Being boring
Tuntuu että mun tän hetkinen puuhailukiintiö täyttyy vauvan kanssa askartelusta. Vaipat, rasvat, tuttipullot, tekstiilit ja muut vaatii kaikki pientä säätämistä, jonka jälkeen jaksan ehkä just ja just ruokkia itseni. En vaan ole kovin puuhakas ihminen, teen mielummin ajatustyötä.. Ahahah just joo.
Pienenä nysväsin itsekseni päivät pitkät, tein barbielle sata mekkoa yhdessä illassa. Nyt oon puhunut ehkä kuukauden bodyn jatkopaloista. Joka kerta kun mies ähisee vauvalle liian pientä hynttyytä niskaan, kerron että mä teen niitä bodyn jatkopaloja. Nyt oon niin pitkällä että valitsin jo pienten vaatteiden kasasta jatkopaloiksi uhrattavat vermeet. Ehkä ens viikolla jaksan leikata ne.
Jotkut nimiäiset olis parin viikon päästä. Ehkä ne järjestää itse itsensä, jos en ajattele niitä.
Saamattomuudesta huolimatta elämä on asettunut johonkin uomaan. Vauvalla alkaa olla jonkin sortin rytmi: nukahtaa 23:30 ja 00:30 välillä. Ujeltaa ja pyöriskelee sitä ennen sängyssä parikin tuntia, mutta on ihan tyytyväinen siinä itsekseen. Se laulaa joskus soittorasian mukana minuuttitolkulla. Eka unipätkä on kolme-viis tuntia ja sit heräilyä parin tunnin välein. Ylös kympin, yhdentoista aikaan. Ekat päikkärit tunnin päästä heräämisestä ja loppupäivä vedetään vielä vaihtelevasti.
Ihan kiva. En varsinaisesti kaipaa vauvaa, joka menee nukkumaan kasilta ja herää kukonlauluun. Mutta sopeudun toki siihenkin, jos jostain syystä kahden yökukkujan vauva päättää olla aamuvirkku.
Mä uskon että omaan sänkyyn siirtäminen menee ihan hyvin sitten kun siihen raaskin ryhtyä. Vielä uskallan mennä hetken erikoisella sivuvaunuratkaisullamme (kapea sänky työnnettynä sohvaan kiinni, mun jalat vauvan pään vieressä etten kuule joka kähinää), kun tyyppi ei ole kääntynyt.
Päivisin vauvan kanssa me jutellaan, katotaan telkkaria, ihmetellään kämppää (kuskaan sitä ympäriinsä ja selitän eri tavaroista), käydään ehkä S-marketissa. Pari kertaa olen uskaltautunut kaupungille - viime viikon kahvittelu meni ihan hyvin ja tajusin, että ei mun vauva enää itke kauheasti. Ihan hyvä lattevauva siis! Ehkä mahavaivat helpottaa tai jotain.
Tavallaan ihan sairaan tylsää elämää, mutta oikeastaan viihdyn ihan hyvin näin. Vauva on just söpöin ja paras.
Vauva ei myöskään kuollut kynsivallintulehdukseen, vaikka hetken luulin näin käyvän. Liottelin sen kättä kahvikupissa ja se selvisi hengissä. Tarpeeksi draamaa siinä.
Pienenä nysväsin itsekseni päivät pitkät, tein barbielle sata mekkoa yhdessä illassa. Nyt oon puhunut ehkä kuukauden bodyn jatkopaloista. Joka kerta kun mies ähisee vauvalle liian pientä hynttyytä niskaan, kerron että mä teen niitä bodyn jatkopaloja. Nyt oon niin pitkällä että valitsin jo pienten vaatteiden kasasta jatkopaloiksi uhrattavat vermeet. Ehkä ens viikolla jaksan leikata ne.
Jotkut nimiäiset olis parin viikon päästä. Ehkä ne järjestää itse itsensä, jos en ajattele niitä.
Saamattomuudesta huolimatta elämä on asettunut johonkin uomaan. Vauvalla alkaa olla jonkin sortin rytmi: nukahtaa 23:30 ja 00:30 välillä. Ujeltaa ja pyöriskelee sitä ennen sängyssä parikin tuntia, mutta on ihan tyytyväinen siinä itsekseen. Se laulaa joskus soittorasian mukana minuuttitolkulla. Eka unipätkä on kolme-viis tuntia ja sit heräilyä parin tunnin välein. Ylös kympin, yhdentoista aikaan. Ekat päikkärit tunnin päästä heräämisestä ja loppupäivä vedetään vielä vaihtelevasti.
Ihan kiva. En varsinaisesti kaipaa vauvaa, joka menee nukkumaan kasilta ja herää kukonlauluun. Mutta sopeudun toki siihenkin, jos jostain syystä kahden yökukkujan vauva päättää olla aamuvirkku.
Mä uskon että omaan sänkyyn siirtäminen menee ihan hyvin sitten kun siihen raaskin ryhtyä. Vielä uskallan mennä hetken erikoisella sivuvaunuratkaisullamme (kapea sänky työnnettynä sohvaan kiinni, mun jalat vauvan pään vieressä etten kuule joka kähinää), kun tyyppi ei ole kääntynyt.
Päivisin vauvan kanssa me jutellaan, katotaan telkkaria, ihmetellään kämppää (kuskaan sitä ympäriinsä ja selitän eri tavaroista), käydään ehkä S-marketissa. Pari kertaa olen uskaltautunut kaupungille - viime viikon kahvittelu meni ihan hyvin ja tajusin, että ei mun vauva enää itke kauheasti. Ihan hyvä lattevauva siis! Ehkä mahavaivat helpottaa tai jotain.
Tavallaan ihan sairaan tylsää elämää, mutta oikeastaan viihdyn ihan hyvin näin. Vauva on just söpöin ja paras.
Vauva ei myöskään kuollut kynsivallintulehdukseen, vaikka hetken luulin näin käyvän. Liottelin sen kättä kahvikupissa ja se selvisi hengissä. Tarpeeksi draamaa siinä.
torstai 10. tammikuuta 2013
Välineistön päivitys
Vauvalla on uusia välineitä: Manduca ja tärisevä sitteri. Ensimmäisessä se tuntuu välillä ahdistuvan, enkä kyllä ihmettele miksi. Ei mustakaan olis kiva olla liiskaantuneena jonkun hikisen tissin ja hamppuisen hippipussin väliin. Mitä jos vaikka tahtoiskin olla kiintymysvanhempi, mutta ei omista kiintymysvauvaa? Mutta olishan se kätsy, joten aion tunkea sitä sinne jatkossakin. Uskon että joku päivä sille tulee todellinen tarve.
Sitteri tuli lainaan kaverilta kreivin aikaan rotavirusrokotuksen jälkeisiä päiviä rauhoittamaan. Pari kertaa sain hysteerisen itkun rauhoitettua kirahvikuosisilla calming vibrationsilla. Vauva oli aluksi vähän hämmentynyt, mutta lösähti sitten laiskanlinnaansa kuin joku Homer Simpson. Kuola vain valuu, kun se röhnöttää siinä.
Eilen asensin sitteriin sen mukana tulleen apinahärpättimen tuhoisin seurauksin. Pyöräytyin apinaa ensin kerran ja sain hymyn. Sitten pyöräytin apinaa toistamiseen ja vauvapolo säikähti ja sai kohtauksen. Se itki varmaan vartin. Apinalelu on pannassa. Vaikka siis tunnetusti vauvoilla on kultakalojen muisti, ne unohtaa äitinkin parissa tunnissa, joten eiköhän apinalelukin ole jo unohtunut. En silti uskalla kokeilla.
Sitteri tuli lainaan kaverilta kreivin aikaan rotavirusrokotuksen jälkeisiä päiviä rauhoittamaan. Pari kertaa sain hysteerisen itkun rauhoitettua kirahvikuosisilla calming vibrationsilla. Vauva oli aluksi vähän hämmentynyt, mutta lösähti sitten laiskanlinnaansa kuin joku Homer Simpson. Kuola vain valuu, kun se röhnöttää siinä.
Eilen asensin sitteriin sen mukana tulleen apinahärpättimen tuhoisin seurauksin. Pyöräytyin apinaa ensin kerran ja sain hymyn. Sitten pyöräytin apinaa toistamiseen ja vauvapolo säikähti ja sai kohtauksen. Se itki varmaan vartin. Apinalelu on pannassa. Vaikka siis tunnetusti vauvoilla on kultakalojen muisti, ne unohtaa äitinkin parissa tunnissa, joten eiköhän apinalelukin ole jo unohtunut. En silti uskalla kokeilla.
perjantai 4. tammikuuta 2013
Vauvakatsaus
Vauvablogeissa on tapana tehdä yhteenvetoja vauvan kehityksestä. Minä myös!
Vauvani, 2 kk, on 63 senttimetriä pitkä ja painaa noin 6,5 kiloa. Vauvankehittämislaitoksen mukaan hän kasvaa +2-käyrällä.
Joululahjavaatteet eivät mahdu päälle.
Pelkään että kyseessä on ns. virikelapsi. Valvoo parhaimmillaan 13 tuntia putkeen ja kyllästyy helposti, jos joutuu katselemaan samaa katon kohtaa useamman minuutin kerrallaan. Juttelee ja hihkuu mielellään Robert Armanille, kirjahyllylle tai sille tylsälle katolle.
Viuhtoo ja heiluu kontrolloimattomasti, vaipanvaihto hankalaa. Käyttää Pampersia kokoa 3, koska äitinsä ei ole tarpeeksi harrastunut, että jaksaisi roikkua kestovaippafoorumilla ja huutonetissä.
On tyytyväinen, jos sille laulaa esim. kestohittiä Äiti menis nyt pissalle. Ei pidä pusuista, tavallisista eikä eskimo. Ei häiriinny metelistä, rauhoittuu teknolla, mutta aivastus lähietäisyydellä aiheuttaa pienimuotoisen maailmanlopun.
Pitelee päätään, jos huvittaa. Kehittämislaitoksen täti ehdotti, että pidettäisiin mahallaan vaikka 20 kertaa päivässä lyhyitä aikoja, jos alkaa huutaa heti. Ei pidetä.
Rakastaa televisiota. Yritetään rajoittaa. Walking Deadia ei saa katsoa, Gilmore Girls on ok.
Vauvani, 2 kk, on 63 senttimetriä pitkä ja painaa noin 6,5 kiloa. Vauvankehittämislaitoksen mukaan hän kasvaa +2-käyrällä.
Joululahjavaatteet eivät mahdu päälle.
Pelkään että kyseessä on ns. virikelapsi. Valvoo parhaimmillaan 13 tuntia putkeen ja kyllästyy helposti, jos joutuu katselemaan samaa katon kohtaa useamman minuutin kerrallaan. Juttelee ja hihkuu mielellään Robert Armanille, kirjahyllylle tai sille tylsälle katolle.
Viuhtoo ja heiluu kontrolloimattomasti, vaipanvaihto hankalaa. Käyttää Pampersia kokoa 3, koska äitinsä ei ole tarpeeksi harrastunut, että jaksaisi roikkua kestovaippafoorumilla ja huutonetissä.
On tyytyväinen, jos sille laulaa esim. kestohittiä Äiti menis nyt pissalle. Ei pidä pusuista, tavallisista eikä eskimo. Ei häiriinny metelistä, rauhoittuu teknolla, mutta aivastus lähietäisyydellä aiheuttaa pienimuotoisen maailmanlopun.
Pitelee päätään, jos huvittaa. Kehittämislaitoksen täti ehdotti, että pidettäisiin mahallaan vaikka 20 kertaa päivässä lyhyitä aikoja, jos alkaa huutaa heti. Ei pidetä.
Rakastaa televisiota. Yritetään rajoittaa. Walking Deadia ei saa katsoa, Gilmore Girls on ok.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)