Uupuneet varpaat

Olen taas sellaisessa jamassa, että väsymys tuntuu varpaissa asti. Se on sellaista kaikennielevää uupumusta, joka tuntuu lihaksissa vähän samalla tavalla kuin kuume. Tosin mulla ei koskaan nouse kuume. Väsymys ei kaikkoa univelkojen kuittaamisellakaan.

Poikaystävä huomautti, että ei ole koskaan tuntenut yhtä väsynyttä ihmistä kuin minä. Tätini aina muistuttaa että liikunta piristää, mutta ajatus on naurettava, koska on hetkiä, jolloin en jaksa edes mennä vessaan vaikka on hätä.

Varasin siis itselleni ensi viikolle ajan arvauskeskukseen. Raskauden aikana kilpirauhasarvoissa oli jotain hämärää, mutta ei tarpeeksi hämärää, että lääkäri olisi ollut kiinnostunut niistä. En muista arvoja, niitä ei taidettua kertoa mulle. Mua olisi vähän kiinnostanut jutella niistä enemmänkin, koska vaikka vihaan oireshoppailua internetissä, mulla olis about ne kaikki vajaatoimintaan viittaavat.

Nyt olen jostain saanut päähäni, että tämä on ratkaisu kaikkiin ongelmiini. Saan jotain pillereitä ja nousen tahmasta, joka on hidastanut elämääni ehkä viimeiset 3-5 vuotta.

Todennäköisesti kaikki veriarvot on ihan supereita ja mun on hyväksyttävä itseni tällaisena. En kestä. Haluan olla sairas.

Tissivamma

Eilen laitoin television päälle, koska kaipasin hengähdystaukoa intensiivisen vauvan kanssa seurustelusta (se suhtautuu intensiivisesti myös telkkariin). Sieltä tuli Nolot vartalot, joka on eksplisiittisyydessään aivan ainutlaatuinen ohjelma! Tällä kertaa vuorossa oli mies, jolla oli käyrä penis, sekä nainen, jolla oli oudot tissit.

Tämä outotissisyys sai sellaisen diagnoosin kuin Tuberous Breast Deformity ja saman tien kun hommasta kerrotiin vähän tarkemmin, mä päätin, että mulla on putkitissit. Tuntomerkit täsmäsi.

Oikeastaan olen aina ollut sitä mieltä, että mun puberteetti jäi jotenkin kesken. Siinä oli kaikkee silloin, oltiin muuttamassa uuteen asuntoon ilman äitiä, ja taisin olla vähän pihalla. Kroppa reagoi niin, että murrosikä alkoi, mutta ei saavuttanut päämääräänsä. Mun mielestä kehoni on aina muistuttanut joiltain osin sellaista kuustoistakesäisen vartaloa. Mutta siihen olen tyytynyt joidenkin varhaisen aikuisiän kriisien jälkeen ja kaikenlaista kivaa on tänkin varren kanssa tullut koettua.

Raskaana ollessani äitini esitti huolensa siitä, että pystynkö imettämään, kun mulla on niin pienet tissit - todella huomaavaista häneltä. Mutta mulla tosiaankin on aika huomattavan pienet rinnat siihen nähden että mun äiti on varsin uhkea. Ilmoitin että tissien koko ei estä imetystä millään tavalla. Samalla olin kuitenkin hieman huolissani, että tuleeko näistä mun ketunnenistä minkäänlaista ravintoa lapsukaiselle. No eihän niistä sitten alkuun tullutkaan.

Luonnollisesti halusin tietää vaikuttaako putkitissit imetykseen ja näinhän ne näyttäis vaikuttavan, kun sitä varsinaista rintakudosta on vähemmän ja maitorauhaset voi olla alikehittyneet. Kiehtovaa! En keksi tätäh nyt mitään näppärää loppukaneettia, kunhan totean että tissei on joka lähtöön ja ei ehkä kannattais tehdä minkäänlaisia oletuksia kaverin maitorauhasten toiminnasta omiensa perusteella.

Punainen poika

Mullakin olis luonnoksissa kaikkia tosi päräyttäviä seksi- ja kirjajuttuja, mutta eipä ne nyt niin nappaa. Sen sijaan olen pohtinut jo muutamia päiviä punaläikkäistä poikaani. TAAS. Maanantaina soitan neuvolaan, mutta sitä ennen pyörittelen päässäni seuraavia kysymyksiä:

- Kauan kestää päästä julkisella maitoaltistukseen?
- Antaako neuvolalääkäri edes lähetettä sellaiseen vai kertooko, että vauvani on atooppinen tms?
- Kannattaako mun hoitaa vauva oireettomaksi ennen vajaan parin viikon päästä olevaa neuvolalääkäriä em. syistä?
- Eli ostanko Sibicortia ja/tai maidotonta erityskorviketta heti huomenna tai maanantaina?
- Lopetanko imetyksen vai aloitanko jonkun kreisin dieetin? Jos se on maitoallergia, niin toki mun kantsii olla dieetillä ja yrittää tehostaa imetystä sen sijaan että juottaisin vitun kallista korviketta enemmän. Mut jos se onkin jokin muu allergia, niin miten ihmeessä saan sen kiinni?
- Soitanko suoraan yksityiselle?
- Otanko vakuutuksen ensin? Se maksais reilu 400 euroa. Varaa on, olen säästänyt just tällaisia pelleilyjä varten (tai sit että pääsisin joskus Losiin vauvan kummitädin luo, mut kyl maito menee edelle).
- Poika ei saa muuta kuin bataattia, tänään kokeilin parsakaalia (veti sen innokkaasti puhisten, itkeskeli ja puklaili illalla). Lopetanko ne taas? Yli viikon oli ilman mitään, ei eroa ihossa.
- Miksi en ostanut toista bisseä?



:(

Ja miks isä-ha ei ole ihan hysterian partaalla niin kuin minä?! Se on sitä mieltä, että mä haluan lapsen olevan allerginen. Selvästikään se ei itse ole koskaan ollut yliherkkä millekään, kun tuollaisia laskettelee. Mä olen sellainen tyypillinen 80-luvun allergikko, jolle jäi lapsuusiän välttämisdieetti päälle: tajusin pari viikkoa sitten, että voin syödä cashew-pähkinöitä. Maistoin ensin yhden ja sitten vähän useamman. Ei mitään reaktiota. Kuinkakohan vuotta mä olisin niitä voinut syödä?

PS. Tää homma kuvaa tosi hyvin sitä miten ulalla olen ihan koko ajan. Mä olen harpannut vauvan myötä keskelle omaa epämukavuusaluetta ja lamaannun ihan totaalisesti kaikenlaisten pikkuongelmien edessä. Joku muu olis kiikuttanut vauvan lääkäriin jo viikko sitten, kun mä täällä vielä pähkäilen.

Kahden äiti

No en oo paksuna! Kauhea ajatus.

Mutta kävin terveyskeskuksessa näyttämässä lapsosen peppua. Nimittäin olin sitä mieltä, että vaippaihottuma oli äitynyt aika ikävän näköiseksi. Myönnän ihan auliisti, että olen uusavuton kolmekymppinen yhden lapsen äiti, joka ei tiedä miten vaippaihottumaa hoidetaan. Mulla ei ole minkäänlaista aikaisempaa kokemusta vaipallisista poimukkaista olennoista.

Nuori terkkari oli ihan hämillään. "Iik onpa se pieni! Ei kai se putoa tuosta pöydältä? Tämä on niin korkea. Voi ei se itkee, meillä ei ole täällä leluja, voi voi." Ja sitten se haki vanhemman terkkarin katsomaan sitä pyllyä, koska ei tajunnut siitä mitään.

"Kahden lapsen kokemuksella sanoisin, että kyllä tuo sinkkivoiteella lähtee."

Ok. Internet on täynnä kolmen äitejä, jotka olis osanneet kertoa mulle ton. Jos ei lähde, niin ens viikolla on neuvolalääkäri. Niin ja ei se oo niin paha, tein nimittäin diaper rash -kuvahaun. Huh huh.

Paha lehmä

ja maitonsa. Mä luulen, että joka ikinen hysteerinen äiti epäilee lapsellaan (käsittääkseni melko harvinaista) maitoallergiaa jossain vaiheessa. Tänään oli mun päivä: päätin että vauvani ei voi juoda lehmänmaitoa.

Pistin tähän asti karseen paskan rota-rokotteen piikkiin, mutta siitä on jo kolme viikkoa. Tajusin tänään googlata vihreen liman. Ja tuo neuvolakorttiin kirjattu "vähän kuiva iho" on joka puolella, punoittaa, hilseilee ja lehahtelee. Lapsonen myös paukuttelee kuin pommikonelaivue ja puklailee pikkuisia puklusia joka välissä. Aamuisin se niiskuttaa, välillä sillä on maailmanlopun hikka ja joskus harvoin myös käsittämättömiä paniikki-itkukohtauksia (vaikka on muuten leppoisa tapaus). Tyyppi ei myöskään viihdy sylissä pötköllään, vaan etenkin ruokailun jälkeen vain pystyasennossa. Sitten on toki vielä nämä altistavat tekijät, meikän mittava allergiahistoria ja paha korvikedieetti.

Onneksi olen säästänyt rahaa. Niillä piti olla kotona vähän pidempään, mutta kaipa ne voi hassata myös sikahintaisiin yksityislääkäreihin ja apteekkikorvikkeisiin, jos niikseen tulee.

Toivon olevani väärässä, että se on vaikka jollekin muulle jutskalle allerginen. Isä-ha piti mua vainoharhaisena, kun esitin epäilyni. Se itse kutsuu sitä kakkaa viheraarteeksi. Jollain muulla olis leikannut jo aiemmin, että ei oo normaalia tommonen. No mä oon vähän hidas näissä vauvajutuissa, luulin että vähän kaikenlainen kakki on normaalia, kunhan kakkii.

No mut lopetan nyt cuplatonin ensin ja koklaan vaikka jotain muuta korviketta. Ja soitan neuvolaan, että vauvani erittää ektoplasmaa.

Kuppa

Maanantaina meninkin liian hyvin. Vaavi nukkui koko kaupunkireissun. Tänään menin kahville stadiin. Juuri kun sain kaffen ja sämpylän tarjottimelle, pienhenkilö alkoi itkeä. Multa meni pasmat ihan sekaisin, unohdin panna maitoon kahvia enkä tajunnut miten saan sen tarjottimen kuskattua pöytään.

Pöydässä otin huutavan vauvan syliin ja tuijotin sitä hermostuneena monta minuuttia kunnes seuralaiseni (se suvereeni vertaishenkilö) ehdotti, että jos kokeilisin laittaa sen vaunuun, kun se kerta nukkuu taas. Jes hyvä idea, se olikin hiljaa noin 10 minuuttia. Sitten jouduin ottamaan sen taas ulos ja kuvittelin sen kakanneen.

Suunnattiin kauppakeskuksen sinänsä oikein erinomaisiin vauvafasiliteettitiloihin, joissa hosuin jälkikasvuni hoitopöydälle ja totesin, että se oli vain pieraissut. Vaihdoin kuitenkin vaipan, koska puhdas vaippa rauhoittaa mua aina, vaikka siellä ei olisi kuin vähän pissaa. Sen tehtyäni tajusin unohtaneeni pestä kädet ja aloin pelätä, että vauva saa nyt kupan tai jonkun muun kamalan pippelitulehduksen. Mainittakoon nyt täälläkin, asia kun herätti FB:ssa kummastusta, että minä en pese käsiäni aina ennen vaipanvaihtoa tai edes keitä tuttipulloja joka päivä. Siinä hetkessä paniikki vaan tiivistyi johonkin olemattomaan pöpöön.

Vertaishekilö kysyi mitäs sit tehdään. Mä halusin kotiin. Bussissa vauva itki. Pidin sen tuttia kädellä suussa, silitin poskea (vitut se mitään hamuilurefleksiä laukaise) ja kuiskin jotain rauhottavaa mahdollisimman hiljaa ettei kanssamatkustajat pitäisi mua hulluna yksinpuhelijana*.

IHAN MIELETTÖMÄN IHANAA OLLA KOTONA. Vaikka vähän korpeekin, kun poikaystävä on taas ulkona. Hyvä sen on mennä, kun ei ole mitään tyhmää äidinvaistoa. Epäreilua. Mutta mullapa on karkkia.

* Minullahan on perheessä useampikin oikeasti hullu yksinpuhelija, enkä ole niistä siksi moksiskaan, mutta jotenkin tuntuu että usein äitejä nolottaa jutella vauvoilleen julkisesti. Päätin jo kauan sitten olevani erilainen ja vaikka laulan vauvalle bussissa, jos on pakko, mutta ei se olekaan niin helppoa. Äh.