Ei kelpaa. Tää tais olla tässä. Mutta sain puol vuotta täyteen! Olen sankari-imettäjä!
Mulla on tuolla luonnoksissa jemmassa mustimmat ja synkimmät imetysajatukset matkan varrelta, mut en tiedä kehtaanko julkaista niitä. Nyt puhutaan kuitenkin mun tisseistä. Asiasta joka ei sinänsä kenellekään kuulu. Ja jota kuitenkin olen täällä internetissä retostellut oikeen urakalla (en sentään Facebookissa, joku raja hei. Ahdistun jengin imetys- ja kakkapäivityksistä siellä vaikka blogeissa ne on ihan jees. Anonyymimpaa ehkä.)
Ehkä tekee mieli repostella, koska en voi leveillä imettäneeni suositusten mukaisesti, ja mun mielestä jos tahdotaan olla imetysmyönteisiä, niin sit tilaa kyllä pitää antaa niillekin, jotka on imettäneet sen vähän minkä ovat pystyneet. Nythän asia ei oikeastaan ole niin. Imetysmyönteisimmät tyypit ovat oikeastaan korvikevastaisia, mistä seuraa, että iso osa imettäjistä jää tän imetysmyönteisyysshaiban ulkopuolelle elikkäs kaikki osittaisimettäjät.
Kah siihenhän sainkin kiteytettyä sen olennaisimman, joka mua on tässä matkan varrella eniten rassannut.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnistuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnistuminen. Näytä kaikki tekstit
perjantai 3. toukokuuta 2013
torstai 25. huhtikuuta 2013
Rytmiryhmä
Tämä oli rytminatsikokeiluni neljäs päivä. Tämän mukaan mennään:
Vauvan tavoitepäivä / 6 kk
07-08 herää
09-10 aamumaito
10-12 päikkärit
12-13 lounassose
13-14 välipalamaito ennen unia
14-16 päikkärit, ulkoilua
16-17 päivällismaito
19-20 iltamaito+puuro ja iltapuuhat
20-21 nukkumaan+maito
yö:
00 maito
03 maito
06 maito
maitoa: yht. reilu litra
unta: 11 + 3 h = 14 h
Eilen oli illalla vieraita ja pelkäsin kokeilun menevän pipariksi, mutta ihan hyvin se meni. Mitä nyt isä-ha sai kuskata vauvan kahdesti kauppaan iltapäivällä, koska toi sen ekalla kerralla liian nopeesti pois ulkoa ja unet jäi lyhyeksi. Ja mä halusin kaljan.
Tänään tokat päiväunet alkoivat jo yhdeltä, kun vauva simahti syliini, ja kestivät vajaan tunnin, mutta kuskasin sen heti sen herättyä ulos ja saatiin 1,5 tuntia lisää unta palloon. Aamupäiväunet ovat silti olleet jotain ennenkuulumatonta: jopa puoltoista tuntia vailla havahtumisia! Sisällä! Sängyssä! Olen jotenkin onnistunut siirtymään jopa viisistä torkuista kaksiin pidempiin uniin. Hurjaa.
Päätin lopettaa vauvantahtisen ruokailunkin, koska tyyppi ei tuntunut syövän, leikki vaan pullolla. Tilanne on parantunut jonkin verran, mutta mä luulen, että se tahtois vaan syödä kiinteetä ruokaa ja olla iso poika. Maitokin menee välillä paremmin nokkamukista ja tissistä se on kieltäytynyt jo jonkin aikaa. Uneliaana saattaa lupsutella, joten annan imeskellä silloin niin paljon kuin lystää. Vaikka nukahtaa tissille.
Mutta joo. Päikkärit lähtivät pitenemään heti, kun otin tän systeemin ja TIETOISEN LÄSNÄOLON käyttöön. Ihan ehkä kreiseintä on, että useimmiten se herää öisinkin juuri silloin kun haluan. Se herää syömään, koska päivällä on toi leikkimishomma. Mutta jos saan määrääminäni aikoina tuputettua sille jonkun 100 ml maitoa, kolme yösyöpöttelyä riittää. Jos en, niitä tulee enemmän.
Niin ja se on oikeesti herännyt vasta puol ysiltä joka aamu. Puoli yhdeksältä. Ei saatana.
Luulen kyllä, että tää toimii, koska nyt on sellainen vaiheeton vaihe. Kun se keksii taas jonkin vaiheen, kaikki menee pöperöksi. Mutta jatketaan nyt niin kauan kuin tää tuntuu toimivan! Me ollaan molemmat tyytyväisempiä niin. Joskin mulla on iltaisin ihan sellainen olo, että olen kaikkeni antanut. Ja niin olenkin.
Vauvan tavoitepäivä / 6 kk
07-08 herää
09-10 aamumaito
10-12 päikkärit
12-13 lounassose
13-14 välipalamaito ennen unia
14-16 päikkärit, ulkoilua
16-17 päivällismaito
19-20 iltamaito+puuro ja iltapuuhat
20-21 nukkumaan+maito
yö:
00 maito
03 maito
06 maito
maitoa: yht. reilu litra
unta: 11 + 3 h = 14 h
Eilen oli illalla vieraita ja pelkäsin kokeilun menevän pipariksi, mutta ihan hyvin se meni. Mitä nyt isä-ha sai kuskata vauvan kahdesti kauppaan iltapäivällä, koska toi sen ekalla kerralla liian nopeesti pois ulkoa ja unet jäi lyhyeksi. Ja mä halusin kaljan.
Tänään tokat päiväunet alkoivat jo yhdeltä, kun vauva simahti syliini, ja kestivät vajaan tunnin, mutta kuskasin sen heti sen herättyä ulos ja saatiin 1,5 tuntia lisää unta palloon. Aamupäiväunet ovat silti olleet jotain ennenkuulumatonta: jopa puoltoista tuntia vailla havahtumisia! Sisällä! Sängyssä! Olen jotenkin onnistunut siirtymään jopa viisistä torkuista kaksiin pidempiin uniin. Hurjaa.
Päätin lopettaa vauvantahtisen ruokailunkin, koska tyyppi ei tuntunut syövän, leikki vaan pullolla. Tilanne on parantunut jonkin verran, mutta mä luulen, että se tahtois vaan syödä kiinteetä ruokaa ja olla iso poika. Maitokin menee välillä paremmin nokkamukista ja tissistä se on kieltäytynyt jo jonkin aikaa. Uneliaana saattaa lupsutella, joten annan imeskellä silloin niin paljon kuin lystää. Vaikka nukahtaa tissille.
Mutta joo. Päikkärit lähtivät pitenemään heti, kun otin tän systeemin ja TIETOISEN LÄSNÄOLON käyttöön. Ihan ehkä kreiseintä on, että useimmiten se herää öisinkin juuri silloin kun haluan. Se herää syömään, koska päivällä on toi leikkimishomma. Mutta jos saan määrääminäni aikoina tuputettua sille jonkun 100 ml maitoa, kolme yösyöpöttelyä riittää. Jos en, niitä tulee enemmän.
Niin ja se on oikeesti herännyt vasta puol ysiltä joka aamu. Puoli yhdeksältä. Ei saatana.
Luulen kyllä, että tää toimii, koska nyt on sellainen vaiheeton vaihe. Kun se keksii taas jonkin vaiheen, kaikki menee pöperöksi. Mutta jatketaan nyt niin kauan kuin tää tuntuu toimivan! Me ollaan molemmat tyytyväisempiä niin. Joskin mulla on iltaisin ihan sellainen olo, että olen kaikkeni antanut. Ja niin olenkin.
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Mindfulness-vanhemmuus
Mä olen oivaltanut, että vauva voi hyvin, jos on läsnä. Se ei tarkoita ainoastaan sitä, että höpöttelisin ja vuorovaikuttaisin sen kanssa aktiivisesti ihan koko ajan, vaan sitä, että suoritan näitä kotipäiviä jotenkin tietoisesti.
Silloin kun kutittelen vauvaa, kutittelen vauvaa enkä kuikuile kännykkää. Ja silloin kun keitän kahvia, saan keittää kahvia, eikä mun tarvitse koko aikaa tarkistella että pärjääkö tuo vauva nyt. Toki mä sille vähän huhuilen, jos se kitisee, mut pääasiallisesti keskityn kahviini ja hauduttelen sitä rauhassa pressopannussa enkä hötkyile ja stressaa.
Päiväunille nukahtaminen ottaa aina aikansa, mut vähemmän, jos heittäydyn siihen nukuttamiseen enkä haaveile vain siitä, että kohta saan juodakin sitä kahvia.
Koska mun exä on dharma king ja Mindfulness Finlandin toimitusjohtaja (ette tiedä kuinka koomista tämä on, koska ette tunne sitä), niin mä olen omaksunut joitakin näitä itäisiä viisauksia sen pahemmin hurahtamatta. Yritän vaan muistaa elää tätä hetkeä ja tiedostaa, että kaikilla teoilla on seuraukset - sekä välittömät että kauaskantoisemmat. Jopa sillä kahvinkeitolla.
Aina en tietenkään onnistu, joskus väsyttää ihan kohtuuttomasti, mutta ne päivät kun pidän tämän mielessä, on niitä parhaimpia. Niin kuin vaikka eilinen, joka oli lähes nappisuoritus. Lisää näitä, niin tästä selviää!
Silloin kun kutittelen vauvaa, kutittelen vauvaa enkä kuikuile kännykkää. Ja silloin kun keitän kahvia, saan keittää kahvia, eikä mun tarvitse koko aikaa tarkistella että pärjääkö tuo vauva nyt. Toki mä sille vähän huhuilen, jos se kitisee, mut pääasiallisesti keskityn kahviini ja hauduttelen sitä rauhassa pressopannussa enkä hötkyile ja stressaa.
Päiväunille nukahtaminen ottaa aina aikansa, mut vähemmän, jos heittäydyn siihen nukuttamiseen enkä haaveile vain siitä, että kohta saan juodakin sitä kahvia.
Koska mun exä on dharma king ja Mindfulness Finlandin toimitusjohtaja (ette tiedä kuinka koomista tämä on, koska ette tunne sitä), niin mä olen omaksunut joitakin näitä itäisiä viisauksia sen pahemmin hurahtamatta. Yritän vaan muistaa elää tätä hetkeä ja tiedostaa, että kaikilla teoilla on seuraukset - sekä välittömät että kauaskantoisemmat. Jopa sillä kahvinkeitolla.
Aina en tietenkään onnistu, joskus väsyttää ihan kohtuuttomasti, mutta ne päivät kun pidän tämän mielessä, on niitä parhaimpia. Niin kuin vaikka eilinen, joka oli lähes nappisuoritus. Lisää näitä, niin tästä selviää!
torstai 7. maaliskuuta 2013
Juurilla
Luin jostain, että vaipanvaihto on pienelle vauvalle elämys. Niin tota, koska se lakkaa olemasta elämys? Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, lopettaa kotona kökkimisen ja lähteä vauvan kanssa maailmalle, koska vaippa on vaihdettu jo aika monta kertaa. Suunnattiin mun lapsuuden maisemiin, Eppooseen.
Matkustin siis noin 1,5 tuntia kahdella bussilla Espoon kaupunginmuseon Vaunutreffeille kaverin seuraksi. Eka bussimatka meni unessa, mutta tokan pieni kulttuurinystävä kiljui alusta loppuun. Tunsin kanssamatkustajien katseet niskassani, mutta en nostanut vauvaa vaunuista, koska ne meinasivat kaatua koko ajan ja jonkun piti pitää niitä pystyssä. Pakkoko oli ostaa kiikkerän ketterät city-vaunut. Vauva vaikeni heti kun päästiin ulos ja valvoi vaunuissa tyytyväisenä. Sille pitää jotenkin opettaa, että joukkoliikenne on kiva asia.
Perillä kuuntelin lukiokaverin vetämän 20 minuutin opastuksen Espoon lähiöiden - erityisesti Tapiolan - historiasta ja yritin pitää tylsyyttään(!) önisevän vauva-han tyytyväisenä. Jälkeläisen ensimmäinen museoretki lopahti sitten Leppävaara-videon äärelle tissille nukahtamiseen. Muakin nukutti, koska se video oli daideellinen, eikä siinä näkynyt edes Maxin katolla ollutta oranssia kuutiota, jota bongatiin aina oman aikansa ottavan seutulinja 110:n ikkunasta silloin kun se oli kehälinja ja mentiin Stadiin väärää kautta (Siinä Maxin päällä on nyt Sello).
Kaveri bondasi muiden espoolaisäitien kanssa - ne oli jotenkin rennomman oloisia kuin esim. töölöläiset äidit - ja mä olin iloinen, kun museossa oli niin pimeää, ettei kukaan nähnyt lapseni naamaa: vauva näyttää ikkunalasin läpi lentäneeltä katutappelijalta, koska en vaan vittu saa niitä kynsiä tarpeeksi lyhyiksi.
En osaa sanoa sainko itse museokäynnistä irti kauheesti, varpaat tuli kipeeks kaikesta kävelemisestä ja pää kaikesta säätämisestä, mutta opin sentään että Kino-Tapiolan hoodeille rakennettiin joskus talollinen yksiöitä poikamiehille. Ties vaikka olis ollut sama talo, jossa joskus nuorena tyttönä pökerryin erään poikamiehen vessaan, kun siellä oli romanttisesti vähän liian monta kynttilää palamassa. Juuret ne on espoolaisellakin.
Oli kuitenkin ihan jees, että vauva-ha näki kerrankin muita vauvoi ja vaikka ympäriinsä remuamisessa on ihan kauhee homma, voisi sitä yrittää tehdä vähän enemmän. Kaverin taitavan yksvuotiaan seura oli myös kovin inspiroivaa ja tyyppi punkesi itsensä istumaan mun sylissä. Siinä se tönötti selkä suorana, söi sormiaan ja teki yökkäilyääniä. Mun pieni paljasjalkainen stadilainen, teollisuusalueen vauvakingi.
Matkustin siis noin 1,5 tuntia kahdella bussilla Espoon kaupunginmuseon Vaunutreffeille kaverin seuraksi. Eka bussimatka meni unessa, mutta tokan pieni kulttuurinystävä kiljui alusta loppuun. Tunsin kanssamatkustajien katseet niskassani, mutta en nostanut vauvaa vaunuista, koska ne meinasivat kaatua koko ajan ja jonkun piti pitää niitä pystyssä. Pakkoko oli ostaa kiikkerän ketterät city-vaunut. Vauva vaikeni heti kun päästiin ulos ja valvoi vaunuissa tyytyväisenä. Sille pitää jotenkin opettaa, että joukkoliikenne on kiva asia.
Perillä kuuntelin lukiokaverin vetämän 20 minuutin opastuksen Espoon lähiöiden - erityisesti Tapiolan - historiasta ja yritin pitää tylsyyttään(!) önisevän vauva-han tyytyväisenä. Jälkeläisen ensimmäinen museoretki lopahti sitten Leppävaara-videon äärelle tissille nukahtamiseen. Muakin nukutti, koska se video oli daideellinen, eikä siinä näkynyt edes Maxin katolla ollutta oranssia kuutiota, jota bongatiin aina oman aikansa ottavan seutulinja 110:n ikkunasta silloin kun se oli kehälinja ja mentiin Stadiin väärää kautta (Siinä Maxin päällä on nyt Sello).
Kaveri bondasi muiden espoolaisäitien kanssa - ne oli jotenkin rennomman oloisia kuin esim. töölöläiset äidit - ja mä olin iloinen, kun museossa oli niin pimeää, ettei kukaan nähnyt lapseni naamaa: vauva näyttää ikkunalasin läpi lentäneeltä katutappelijalta, koska en vaan vittu saa niitä kynsiä tarpeeksi lyhyiksi.
En osaa sanoa sainko itse museokäynnistä irti kauheesti, varpaat tuli kipeeks kaikesta kävelemisestä ja pää kaikesta säätämisestä, mutta opin sentään että Kino-Tapiolan hoodeille rakennettiin joskus talollinen yksiöitä poikamiehille. Ties vaikka olis ollut sama talo, jossa joskus nuorena tyttönä pökerryin erään poikamiehen vessaan, kun siellä oli romanttisesti vähän liian monta kynttilää palamassa. Juuret ne on espoolaisellakin.
Oli kuitenkin ihan jees, että vauva-ha näki kerrankin muita vauvoi ja vaikka ympäriinsä remuamisessa on ihan kauhee homma, voisi sitä yrittää tehdä vähän enemmän. Kaverin taitavan yksvuotiaan seura oli myös kovin inspiroivaa ja tyyppi punkesi itsensä istumaan mun sylissä. Siinä se tönötti selkä suorana, söi sormiaan ja teki yökkäilyääniä. Mun pieni paljasjalkainen stadilainen, teollisuusalueen vauvakingi.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Yövieras
Muistan lukeneeni netskusta urbaanilegendan vauvasta, joka meni yökylään. Sitten kun se laitettiin seuraavana iltana omaan sänkyynsä, se nukahti itsekseen ilman tissejä tai hytkyttelyjä, huutoja tai taisteluita.
Voin nyt kertoa teille, että tämä satu on tosi. Tuolla se nyt nukkuu. Kolme kiekkaa soittorasiaa ja vauva sammui mun tiskatessa tuttipulloja keittiössä. En osaa sanoa kuinka syvää tuo uni on ja monestiko se siitä herää, mutta tää todistaa mulle sen minkä jo tiesinkin: se osaa nukahtaa itsekseen, jos vain haluaa. Yleensä se ei halua.
Meillä oli eilen isä-han synttärit. Sydän sykkyrällä luovuin alkuperäisestä suunnitelmasta yöpyä vauvan kanssa oman tätini luona ja luovutin hänet yövieraaksi isä-han siskon luokse, jotta voisin itsekin osallistua kekkereihin. Yritin järkätä tutustumiskäyntiä sinne parin viikon ajan, mutta se ei vaan onnistunut, eli vauva meni sinne melkein kylmiltään. Pari kertaa on ollut tätinsä hoivissa, mutta ei lähiaikoina, ja vain meidän kotona.
Mukana menossa oli kolme pientä äänekästä serkkua. Lähtiessäni vientireissulta takaisin kotiin, vauva makoili lattialla ja veti kahta serkkuaan tukasta ja kaikki kolme käkättivät. Se oli sellainen ihan mukava viimeinen näky ennen kuin ehkä aiheutin vauvalleni elinikäisen trauman. Pyysin täti-hata soittamaan, jos näyttää siltä, että vauvani minuus hajoaa.
Soittoa ei tullut ja aamulla sain viestin, että vauva heräsi, nauraa ja leikkii varpaillaan. Huh. No kuulemma se oli taintunut lopullisille yöunille vastan klo 1:00 eli jonkinlainen järkytys taisi vieras paikka olla. Ei ollut isää hytkyttämässä, mutta onneksi oli täti, joka nukkui patjalla vieressä, piti kädestä ja itkun uhatessa otti kainaloon, niin että mytty oli lopulta rauhoittunut ja nukkunut kaksi kolmen tunnin pätkää.
Kun tulin hakemaan, vauva katsoi mua hölmistyneenä ja hymyili sitten leveästi. Minuus näytti olevan eheä, mutta mistäpä tuota osaisin arvioida, kun en ole analyyttisesti suuntautunut lapstenpsykiatri, joka näkee aina pienten piilotajuntaan asti.
Illlalla bileissä yksi vauvan kummisedistä (sillä on itsellään kuukautta nuorempi poika) halusi puhua mulle mun vauvasta, jonka se oli tavannut edellisenä lauantaina - ihanaa, toki voin puhua mun vauvasta! Se sanoi mulle ne asiat, jotka lähes kaikki sanovat: 1. teillä on kaunis vauva. 2. se on valtava. 3. itkeekö se koskaan? Onnitteli meitä nauravaisesta ja sopeutuvaisesta lapsesta. Niiden vauva itkee, itkee, itkee ja valvoo.
Ja niin, jos vauva ei tosiaan olisi sellainen, en ehkä olisi laittanut sitä yöksi minnekään. Jos se olisi kiinni rinnassa tai roikkuisi sylissäni koko ajan, olisin antanut sen olla juuri sellainen. Mutta se on jatkuvasti hämmästyttänyt mua perustyytyväisyydellään ja jopa itsenäisyydellään. Välillä olen miettinyt teenkö jotain väärin, eikö se uskalla itkeä syliä, onko se välttelevästi kiintynyt. Mutta koska olen mielestäni aina vastannut sen kutsuihin heti ja lohduttanut niin kauan, että olen keksinyt mikä on hätänä, en voi uskoa. Se vaan on vauvani pilkahteleva luonne, temperamentti, samanmoinen kuin vanhemmillaan. Tätä tukee se, että äitini tarinoiden mukaan minä olin jo vauvana ihan samanlainen.
Asiaankuuluvista peloistani huolimatta musta siis kuitenkin tuntui, että vauva kyllä selviää yökylästä ja todennäköisesti jopa nauttii siitä serkkuhärdellistä, koska ei tunnu stressaantuvan lähes mistään. Saamani raportin perusteella olin oikeassa. Ehkä uskallan siis antaa hänet tätinsä hoiviin uudestaankin. Tädin pettymykseksi en ehkä ihan lähiaikoina, mutta ehkäpä kesällä, jos ei ole eroahdistus tai muu huono vaihe päällä. Tähdätään vaikka tohon Maailman Tärkeimmän Bändin esiintymiseen.
EDIT: Klo 1:52 Kohta neljä tuntia yhtäjaksoista unta plakkarissa. Eikä se edes heittelehdi levottomasti ympäriinsä, tuhisee vaan. Emme saa koskaan tietää, kuinka pitkään se olisi nukkunut, koska nyt se saa maitoa napaan, ja sitten minä nukun myös. Aamulla ei tarvitse nousta, koska isä-halla on vapaapäivä. Jee!
Voin nyt kertoa teille, että tämä satu on tosi. Tuolla se nyt nukkuu. Kolme kiekkaa soittorasiaa ja vauva sammui mun tiskatessa tuttipulloja keittiössä. En osaa sanoa kuinka syvää tuo uni on ja monestiko se siitä herää, mutta tää todistaa mulle sen minkä jo tiesinkin: se osaa nukahtaa itsekseen, jos vain haluaa. Yleensä se ei halua.
Meillä oli eilen isä-han synttärit. Sydän sykkyrällä luovuin alkuperäisestä suunnitelmasta yöpyä vauvan kanssa oman tätini luona ja luovutin hänet yövieraaksi isä-han siskon luokse, jotta voisin itsekin osallistua kekkereihin. Yritin järkätä tutustumiskäyntiä sinne parin viikon ajan, mutta se ei vaan onnistunut, eli vauva meni sinne melkein kylmiltään. Pari kertaa on ollut tätinsä hoivissa, mutta ei lähiaikoina, ja vain meidän kotona.
Mukana menossa oli kolme pientä äänekästä serkkua. Lähtiessäni vientireissulta takaisin kotiin, vauva makoili lattialla ja veti kahta serkkuaan tukasta ja kaikki kolme käkättivät. Se oli sellainen ihan mukava viimeinen näky ennen kuin ehkä aiheutin vauvalleni elinikäisen trauman. Pyysin täti-hata soittamaan, jos näyttää siltä, että vauvani minuus hajoaa.
Soittoa ei tullut ja aamulla sain viestin, että vauva heräsi, nauraa ja leikkii varpaillaan. Huh. No kuulemma se oli taintunut lopullisille yöunille vastan klo 1:00 eli jonkinlainen järkytys taisi vieras paikka olla. Ei ollut isää hytkyttämässä, mutta onneksi oli täti, joka nukkui patjalla vieressä, piti kädestä ja itkun uhatessa otti kainaloon, niin että mytty oli lopulta rauhoittunut ja nukkunut kaksi kolmen tunnin pätkää.
Kun tulin hakemaan, vauva katsoi mua hölmistyneenä ja hymyili sitten leveästi. Minuus näytti olevan eheä, mutta mistäpä tuota osaisin arvioida, kun en ole analyyttisesti suuntautunut lapstenpsykiatri, joka näkee aina pienten piilotajuntaan asti.
Illlalla bileissä yksi vauvan kummisedistä (sillä on itsellään kuukautta nuorempi poika) halusi puhua mulle mun vauvasta, jonka se oli tavannut edellisenä lauantaina - ihanaa, toki voin puhua mun vauvasta! Se sanoi mulle ne asiat, jotka lähes kaikki sanovat: 1. teillä on kaunis vauva. 2. se on valtava. 3. itkeekö se koskaan? Onnitteli meitä nauravaisesta ja sopeutuvaisesta lapsesta. Niiden vauva itkee, itkee, itkee ja valvoo.
Ja niin, jos vauva ei tosiaan olisi sellainen, en ehkä olisi laittanut sitä yöksi minnekään. Jos se olisi kiinni rinnassa tai roikkuisi sylissäni koko ajan, olisin antanut sen olla juuri sellainen. Mutta se on jatkuvasti hämmästyttänyt mua perustyytyväisyydellään ja jopa itsenäisyydellään. Välillä olen miettinyt teenkö jotain väärin, eikö se uskalla itkeä syliä, onko se välttelevästi kiintynyt. Mutta koska olen mielestäni aina vastannut sen kutsuihin heti ja lohduttanut niin kauan, että olen keksinyt mikä on hätänä, en voi uskoa. Se vaan on vauvani pilkahteleva luonne, temperamentti, samanmoinen kuin vanhemmillaan. Tätä tukee se, että äitini tarinoiden mukaan minä olin jo vauvana ihan samanlainen.
Asiaankuuluvista peloistani huolimatta musta siis kuitenkin tuntui, että vauva kyllä selviää yökylästä ja todennäköisesti jopa nauttii siitä serkkuhärdellistä, koska ei tunnu stressaantuvan lähes mistään. Saamani raportin perusteella olin oikeassa. Ehkä uskallan siis antaa hänet tätinsä hoiviin uudestaankin. Tädin pettymykseksi en ehkä ihan lähiaikoina, mutta ehkäpä kesällä, jos ei ole eroahdistus tai muu huono vaihe päällä. Tähdätään vaikka tohon Maailman Tärkeimmän Bändin esiintymiseen.
EDIT: Klo 1:52 Kohta neljä tuntia yhtäjaksoista unta plakkarissa. Eikä se edes heittelehdi levottomasti ympäriinsä, tuhisee vaan. Emme saa koskaan tietää, kuinka pitkään se olisi nukkunut, koska nyt se saa maitoa napaan, ja sitten minä nukun myös. Aamulla ei tarvitse nousta, koska isä-halla on vapaapäivä. Jee!
maanantai 28. tammikuuta 2013
Dijon
Ihanaa, sinappi tuli takaisin! Viheraarre on haudattu 500 vuodeksi kaatopaikalle.
Sen lisäksi että paskahommat rupes sujumaan, punaiset hilseilevät läikät ovat laskeutuneet. Siis kyllä tulee aina voittajafiilis, kun onnistuu suoriutumaan jostain lastenhoidollisesta jutusta näinkin mallikkaasti. Vaikka eihän se mun ansiota ole, vaan Arlan.
Tämä uusi korvike maistuukin melkein samalta kuin ehta tavara. Nannissa oli sellainen karsea kitkerä sivumaku, jonka vain kuvittelin olevan korvikkeille ominainen (itse asiassa Pullonpyörittäjän opas taisi väittää näin, uskoin sokeasti).
Mutta nyt sit voinkin vaivata päätäni pohtiessani, että miten ihmeessä tää meni näin. Internet ei ole yksimielinen asiasta. Nan sisältää ainakin kalaöljyä, ehkä se on uusi paha.
Sen lisäksi että paskahommat rupes sujumaan, punaiset hilseilevät läikät ovat laskeutuneet. Siis kyllä tulee aina voittajafiilis, kun onnistuu suoriutumaan jostain lastenhoidollisesta jutusta näinkin mallikkaasti. Vaikka eihän se mun ansiota ole, vaan Arlan.
Tämä uusi korvike maistuukin melkein samalta kuin ehta tavara. Nannissa oli sellainen karsea kitkerä sivumaku, jonka vain kuvittelin olevan korvikkeille ominainen (itse asiassa Pullonpyörittäjän opas taisi väittää näin, uskoin sokeasti).
Mutta nyt sit voinkin vaivata päätäni pohtiessani, että miten ihmeessä tää meni näin. Internet ei ole yksimielinen asiasta. Nan sisältää ainakin kalaöljyä, ehkä se on uusi paha.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)