Olipa kerran kaksivuotias

Mitäs teille kuuluu? Meillä on about tällainen meno.

Kaivuli. Maata. Kaivaa. (Lapsi leikkii autoilla.)
Kaivuli! Kaivuli! Äiti, tekka! BRRRRNN! (Olen rekka, lapsi on kaivuri.)
Nostaa maata. Tekkaan. (Kaivaa jaloilla maata ja huitoo mua niillä, koska olen rekka.)
Papelia, maata. (Silppuaa jotain mainosta.)
OOOO POLA! Koljaa. DRRRrN DRRRRRRRn. (Juoksee ympäriinsä poraamassa paikkoja paperinpalalla.)
Birdsei. Vauva. Isi. Kouluun. (Löytää kaksi Angry Birds -pääsiäismunayllätystä, ne menee kouluun, isi ja vauva.)
ÄITI! (Taputtaa rintaansa ylpeenä. On Birdsin äiti.)
PipiNEN! (Astuu Duplo-ukkelin päälle.)
Mies, mies, tammuu tammuu. Sam. (Ukkeli on palomies Sam, joka sammuttaa paloja.)
Mummi. Leipoo. Kuppi. Uuuniin. (Duplo-ukko onkin mummi, joka leipoo. Laittaa pesupallon uuniin.)
Konei! Peten! (Pesupallo ja tyhjä pastillirasia on Puuha-Peten koneita.)
Kantaa! (Pitää ottaa syliin.)
DRRRRN tekka. (Ai niin, olin rekka, ajetaan.)
Kemiin! (Kemiöön kummitädin luokse. Ollaan perillä. Hyppää pois kyydistä.)
Koilat? Koilat? (Juoksee ympäriinsä ja etsii Kemiössä asuvia koiria.)
Laketti! Avaluus! (Huomaa jonkun lattialla lojuvan laitteen ja siirtyy avaruuteen.)
Jne.



Ihan kiva, että saa olla välillä koulussa lepäämässä.

Ootteko tulossa huomenna?

Kysyttiin minulta tänään muskarin päätteeksi. Käännekohta äitisosiaalisuudessa: joku haluaa varmistaa, että olen tulossa seurakunnan kerhoon. Hyvä fiilis!

' Muutenkin elämä on aika huippua just nyt. Siihen on ehkä tulossa uusia sävyjä. Harmaan sävyjä, if you know what I mean. Kyllä lämmittää olla muutakin kuin äiti. Se näkyy postaustahdissa, mutta en aio pyytää sitä anteeksi.

Internetin suosituin

Offlinenä charmini ei siis oikein pure, mutta onneksi olen suosittu somessa! Tein eilen kaksi lapsiaiheista päivitystä Facebookiin.

Perhekerho-päivityksestä tykkäsi 17 ihmistä (lapsellisia ja ei-lapsellisia) ja siitä kehkeytyi kiehtova keskustelu kotiäitien yksinäisyydestä ja myyttisistä koti-isistä.

Iltasatu-päivityksestä tykkäsi 25 ihmistä, hipsteriexäni kommentoi hymiöllä.

Täytän siis tarkoitustani tuuttaamalla frendien fiidit täyteen lapsijuttuja, jotka eivät ärsytä vaan ilahduttavat. Koska vituttaa ne ihmisvihaajat, jotka katselee mielummin kuvia pekonista kuin mun ihanasta mussukasta.

Mä osaan!

Nimittäin dokata! Lapsen syntymän myötä olen huomannut, että kykyni heittäytyä alkoholinhuuruiseen hauskanpitoon on kadonnut. Ei se nyt sinänsä huono juttu ole, että stoppi tulee siinä kolmannen tuopin kohdalla - neljäs menee yleensä alas siinä toivossa, että se hauska humala olisi sittenkin juuri sen kupin pohjalla, mutta ei se ole toistaiseksi ollut.

Juon siis nykyään melkoisen vähän. Edelleen, hieno homma, koska tilanne ei tosiaan ole aina ollut näin. Mutta sitten kun olisi mahdollisuus, niin on ikävää ettei osaa rentoutua ja antaa mennä vaan. Koska kyllä mun mielestä on kivaa aina välillä päihtyä. Musta tulee iloinen, sosiaalinen ja hauska kännissä eli olen siinä mielessä onnekas juoppo.

Este on henkistä laatua: aina on ollut mielessä se, että seuraavana päivänä pitää olla skarppina vauvan kanssa. Äitien ei kuulu kännätä. En tule humalaan, alkaa vain väsyttää. Jotain.

Siksi olikin aivan ihanaa löytää itsensä Vaasankadun valloituksen jälkeen aamuyöstä ystävän keittiöstä Sambuca-pullon ääreltä, analysoida haluttomuuden anatomiaa melko seksuaaliorientoituneen viiteryhmäni jäsenenä, vertailla yliluonnollisia kokemuksia ja pohdiskella sitä millaista lapsuutta ihanalle muruselleni olen rakentamassa (toim. huom. oikein hyvää lapsuutta). Nukkua kaverin vieressä monta tuntia putkeen ja juoda aamulla rauhassa kahvit. Joku toinen äiti-ihminen oli kuulemma joskus jatkojen jälkeen nukkunut neljään iltapäivällä, mutta mun silmät räpsähti auki klo 10.30. Ihan hyvin sekin.

Vaikka hiukan bussimatkalla heikottikin, krapula tuntuu aivan tavattoman virkistävältä. Väsyttää, mutta ei siksi että on hoidellut herätyksiä koko yön vaan siksi että on ollut niin kivaa. Tulin kotiin ja odotin kuulevani sen suloisen läts läts -äänen, kun pikkutyyppi konttaa innoissaan vastaan naama hymyssä, mutta näemmä perheeni onkin ulkoilemassa. Kaiken ihanuuden päälle sain siis rauhallisen hetken yksin kotona! Luksusta.

Tarina vaatteesta

Joskus ehkä pari vuotta sitten, kun vauva oli vielä vain varovainen ajatus, kävelin keskustassa pienen liikkeen ohi. Ikkunassa roikkui pikkuruinen mekko, jossa oli parvi mustia lintuja. Taisivat olla mustarastaita, mutta mä päätin, että ne ovat kottaraisia, koska paras ystäväni kerran nimesi minut kottaraiseksi. Koko taiteilijanimeni on Kottarainen Nieminen.

Päätin että joku päivä pieni tyttäreni kottarainen mininieminen saa tuon mekon omakseen. Kun viivat tuli tikkuun alettiin arvuutella onko lapsi tyttö, poika vai ehkä koira, niin kuin eräs sen serkuista epäili. Mä ajattelin vain sitä mekkoa. Kun kaveri sitten heilutteli rakenneultrassa kiveksiään, mietin taas sitä mekkoa. Ei sitten tullut tytärtä.

Suoraan sanoen mulle oli aivan sama mikä sieltä tulee, mutta sen mekon olisi halunnut, ja vaikka oonkin tosi sp-neutraali, niin en mä laita pojalleni mekkoa ellei se itse sellaista pyydä. Myös röyhelöt ja puhvihihat on vähän liikaa. Tämä saattaakin olla edessä pikemmin kuin luulen, koska kun olimme lauantaina lapsen kanssa shoppailemassa, se takertui kaupassa pinkkiin prinsessaunelmaan aivan ihastuneena.

Tällä kertaa tyllihirvitys jäi kauppaan, mutta ostin jotain muuta. Työntelin taas vauvaa uneen Kiasman aukiolla, jossa on keskustan parhaat mukulakivet, kun joku tyttö tyrkkäsi mulle käteen flyerin jostain disainmyyjäisistä postitalossa. Päätin käydä siellä, kävin jopa nostamassa käteistä, vaikka en mitään meinannut ostaa.

Ja kas. Siellä oli se mekko. Ja sen lisäksi siellä oli tämä:

En saanut mekkoa, mutta sain hupparin! Koskaan en ole mistään lapsen vaatteesta ollut näin tohkeissani. Hipeltelen vaan ja salaa toivon, että olisin itse kokoa 86/92.

Vauvojen kohtaamisen paluu

Mun leikkipuistourassa on tapahtunut liikahdus eteenpäin. Törmäsin kaupassa kaverin kaveriin, jolla on jonkin verran vanhempi muksu. Kävi ilmi, että se käy meidän lähileikkipuistossa - tulee vaan sinne toiselta suunnalta kuin minä. Nyt on yritetty järkätä treffejä hiekkiksen reunalle.

Tänään jo piti nähdä, mutta sille tuli este, joten rohkeena likkana menin yksin. Ehdin juuri vauvojen kohtaamiselle. Ja voi hyvänen aika, siellä oli muitakin vauvoja! Tai siis, pari sellaista 1-vuotiasta ja sit se yksi vauva, jota puistotäti mainosti viimeksi. Jutskailtiin sen äidin kanssa pitkä tovi, ja sehän oli suorastaan luontevaa. Sen vauva oli kohdannut vauvanukkea vaikka kuinka usein, mutta silti se oli aina reippaasti tullut uudestaan laulelemaan puistotätien kanssa. Respect.

Ehkä me nähdään toistekin! Luonnollisestikaan en tiedä mikä uuden kaverini nimi on, se on vaan Frejan äiti.

Nuoriso

Piti käydä eilen vain elokuvissa. Mutta täysin yllättäen The Great Gatsby aiheuttikin sellaisen kaihomyrskyn, että laitoin ystävälleni tekstarin "missä seikkailu?" ja päädyin tosi mielikuvituksellisesti baariin.

Illan kuluessa eräs nuorison edustaja kysyi tulenko mukaan röökille. En polta, mutta menin seuraksi tupakkatilaan.

- Ootko käynyt näissä bileissä usein?
- Joo, kymmenen vuotta.
- Oho. Tää on mun kolmas kerta. Mitä sä opiskelet.
- En mitään, mä olen kotiäiti.

Tässä vaiheessa kuvittelin nuorison vaikenevan vaivaantuneena, mutta nuoriso olikin vaikuttunut ja jopa sen tympeä kaveri kiinnostui ja tahtoi tietää mikä mun vauvan nimi on (tosi siisti nimi kuulemma). Päädyin esittelemään nuorisolle kuvia vauvasta ja kertomaan lastenhoidollisista ratkaisuistani kuten Kraftwerkillä nukuttamisesta. Nuoriso huokaisi vaikuttuneena "Olisitpa sä mun äiti."

Uusi tuttavuuteni oli hirmuisen mukava, vaikka se luovuttikin ennen mua. Pyysin sen jonkun älynväläyksen seurauksena mukaani lauantain bileisiin. Mä olisin voinut esitellä sen joillekin sen alan tyypeille (olen sikahuono verkostoitumaan itse, mutta tykkään verkostoittaa muita!), mutta sen bändillä on joku keikka. Oh well.

Tuli kuitenkin sellainen olo, että olen vähän enemmän elossa, kun sain kontaktin johonkin uuteen ihmiseen, vaikka tällä hetkellä en ole yhtään mitään muuta kuin äiti ja pidän itseäni puuduttavan tylsänä.

Lomafiilis

Kuvittelin että ei tästä kotiäitihommasta mitään kesälomaa saisi, mutta niin vaan onkin eri meininki, kun isä-han loma alkoi.

Eka lomapäivä alkoi lääkärireissulla, josta en uskonut tulevan yhtään mitään, koska mystisesti vauvan iho on sileä kuin, öööh, vauvan peppu. Mutta oirekuvaukset, valokuvat ja jo kokeiltujen juttujen selostaminen vakuuttivat lääkärin ja saatiin se pirun lähete sinne allergiasairaalaan. Jos en olisi tajunnut pitää silloin ekojen ihottumien aikaan parin viikon taukoa kiinteissä, pompottelu olisi jatkunut - oltaisiin vaan saatu neuvo pitää tauko. HUH. Ja nyt on kaks kiloa Essex Plussaa reseptillä, jee.

Lääkäristä koko kuvio kuulostaa vain hankalalta atooppiselta iholta ja sitä se sattaa ollakin. Vaikka uskon kyllä, että mekin jotain ruokapahiksia vielä löydetään. Nyt vauva syö viittä kasvista, kahta hedelmää ja riisiä, joten on tässä vielä ruokia kartoitettavana.

Nautittiin lounas kahvilassa Punavuoressa ja sinne tuli joku latteisi, jonka muksu flirttasi meidän vauvalle. Mietin vähän että kysyisinkö siltä isiltä muistaako kun me vedettiin skumppakännit Flamingon Onnelassa, kun siellä oli Snap! ja Technotronic, mutta oon vähän ujo niin en tohtinut. Tämän jälkeen vauvasta otettiin passikuva - isä-ha meni valokuvausliikkeesseen vauva kainalossa tsekkaamaan miten homma toimii ja kun se tuli minuutin päästä ulos, vauva oli jo kuvattu. Kätsyä.

Shoppailtiin vähän miesten Tiimarissa jotain hehkulamppuja ja törmättiin mun vanhaan heilaan/kaveriin/"kollegaan" ja sain sille kerrottua, että jos tulee jotain siistiä (tai vähemmän siistiä) proggista, joka tarvitsee edes osa-aikaista työvoimaa, niin meikä on käytettävissä. Olen kotona jos mitään ihmeellistä ei tule eteen, mutta jos jostain putoaa syliin unelmien työpaikka, en kyllä epäröi hetkeäkään. Kaveri mainitsi myös yhden vapaaehtoispohjalta duunaillun hommelin - oltiin molemmat siinä työryhmässä -, joka vaan jäi kesken. Olen itsekin miettinyt, että siihen voisi hakea jonkun rahoituksen, ja mä väsäisin ne jutut loppuun. Mulla on ideoita ja mahdollisuuksia, nyt vaan tarvitaan rohkeutta toteuttaa niitä.

Lopulta matkattiin vielä täti-han luo me&i-kekkereille. Esittelijä oli legendaarisen vaivaannuttava, se oli ihan lovena valkoisiin boifrendfarkkuihin. Isä-ha ja täti-han mies jumittivat makkarissa ja mä kävin ilmoittamassa niille, kun oli tullut aika hypistellä. Jälleenmyyntiarvo mainittiin ekan viiden minuutin aikana, ja ehdotinkin isä-halle, että hommattais sammakkotrikoopeitto sijoituksena. Kuulemma just oli joku kaupitellut jotain vanhaa peittoa 450 eurolla Facebookissa!!!! Jotenkin siinä esittelyä kuunnellessani ihan oikeasti kuvittelin haluavani ihania jogapäntsejä ja siipipaitoja ja vauvalle froteeshortseja, mutta onneksi tulin järkiini ennen sitä hypistelyosuutta. Voisin vetäistä sen yhdenkin koltun ihan hyvin niskaani, mutta kuolisin häpeästä, jos joku tunnistaisi että mulla on me&i-vaate. Ostan ne samat trikoorytkyt henkkamaukalta vaan.

Sellaisen huomion tein, että sekä näillä miikkarikikkareilla että niillä bloggaajien Nosh-kekkereilla yleisöstä tuli ihan hirveesti sellaista tuotebuustausta - kutsujen vieraat huutelivat esittelijälle kuinka nämä ei ole menneet miksikään miljoonassa pesussa ja tämäkin on mahtunut vuoden. Siis että asiakkaat tekee myyntityön esittelijän puolesta. Mutta toisaalta näiden kotikutsumerkkien meininki onkin kai word-of-mouth-markkinointi ja kutsut on sellainen kollektiivinen hypetystilaisuus. Siihen on helppo mennä mukaan vaikka olis oikeesti sitä mieltä, että ne sammakko-oksennukset on karseita.

Kaiken kaikkiaan siis ihan nappisuoritus tämä päivä. Mun vauva on oikeesti aika rento. Se itki ainostaan kerran, kun pudotin vahingossa sen naamalle käytetyn vaipan, eli oli ihan hyvä syy. Soseen se veteli siististi mun sylissä keskellä serkkuhärdelliä ja nukahti helposti, kun päästiin kotiin. Ihana söpö vauva!

PS. Hän osaa ryömiä pehmeällä alustalla. Peppu ei nouse ainoastaan konttauskorkeudelle vaan ihan suorille jaloille. Hjelp.

Eräs vaiheista

Ekat hampaat + atooppinen räjähdys + maaninen käännähtely = nukahtamisen juhlaa.

Tällä combolla luulis helvetin olevan irti, mutta oikeastaan ton järjettömän nukahtamisspektaakkelin lisäksi poika on oireillut vain lisääntyneillä iltakitinöillä. Mulla on tosi hyvä vauva <3

Heilanhakuhommissa

Tylsyys kävi niin sietämättömäksi, että kävin updeittaamassa deittiprofiilini eräällä sivustolla, joka ei koskaan petä. Olen löytänyt sieltä yhden avomiehekkeen, yhden söpön pojun, jonka kanssa jaksettiin olla kaljalla viisi minuuttia ennen kun sovittiin että meille, pari random-heilaa, pari kaveria ja muutaman urpon, joiden kanssa jaksoin nähdä muutaman kerran.

Laitoin jotta two for the price of one ja heti tuli tiedustelua, että mitäs olis tarjolla (eivät sitten jaksaneet koko profiilia lukea). Tuli myös viesti yhdeltä kaksimetriseltä barcelonalaiselta, jonka kanssa vietin kerran kevätpäivän ja jotain päälle. Se olis tahtonut "hengata" taas työmatkallaan. Olin että OK, otan vauvan messiin: "Can I have your friend's e-mail?" :D

Mut löysin jo yhden potentiaalisen äitikaverin profiilin. Sellaisen, jolle mulla olis ehkä muutakin sanottavaa kuin vauvauvauvavavavavva. En kyllä ole ottanut siihen vielä yhteyttä, mut hyvä tietää että kyseinen profiili on internetissä odottamassa mua, kun seuraava epätoivoisen yksinäisyyden aalto pyyhkäisee ylitseni.

Mindfulness-vanhemmuus

Mä olen oivaltanut, että vauva voi hyvin, jos on läsnä. Se ei tarkoita ainoastaan sitä, että höpöttelisin ja vuorovaikuttaisin sen kanssa aktiivisesti ihan koko ajan, vaan sitä, että suoritan näitä kotipäiviä jotenkin tietoisesti.

Silloin kun kutittelen vauvaa, kutittelen vauvaa enkä kuikuile kännykkää. Ja silloin kun keitän kahvia, saan keittää kahvia, eikä mun tarvitse koko aikaa tarkistella että pärjääkö tuo vauva nyt. Toki mä sille vähän huhuilen, jos se kitisee, mut pääasiallisesti keskityn kahviini ja hauduttelen sitä rauhassa pressopannussa enkä hötkyile ja stressaa.

Päiväunille nukahtaminen ottaa aina aikansa, mut vähemmän, jos heittäydyn siihen nukuttamiseen enkä haaveile vain siitä, että kohta saan juodakin sitä kahvia.

Koska mun exä on dharma king ja Mindfulness Finlandin toimitusjohtaja (ette tiedä kuinka koomista tämä on, koska ette tunne sitä), niin mä olen omaksunut joitakin näitä itäisiä viisauksia sen pahemmin hurahtamatta. Yritän vaan muistaa elää tätä hetkeä ja tiedostaa, että kaikilla teoilla on seuraukset - sekä välittömät että kauaskantoisemmat. Jopa sillä kahvinkeitolla.

Aina en tietenkään onnistu, joskus väsyttää ihan kohtuuttomasti, mutta ne päivät kun pidän tämän mielessä, on niitä parhaimpia. Niin kuin vaikka eilinen, joka oli lähes nappisuoritus. Lisää näitä, niin tästä selviää!

2 h

On muuten ihan eri asia heräillä kahden tunnin välein kuin yhden tunnin välein. Tätä ei varmaan olisi ikinä uskonut sanovansa ennen kuin asetti itsensä tähän vauvaloukkuun. Silloin sitä oli aivan kuollut, kun torstaina tuli biletettyä niin että töihin piti selvitä kuuden tunnin unilla. NE UNIVELAT SAI NUKKUA JO SEURAAVANA YÖNÄ POIS. En enää ikinä valita tuollaisista, jos mulla on joskus mahdollisuus nukkua viikonloppuna pitkään (kuinka vanhana noi herää itsekseen katsomaan piirrettyjä?).

Mutta siis, kun herää tunnin välein, tulee yleensä repäistyksi sieltä syvästä unesta väkivaltaisesti. Kahden tunnin pätkillä on mahdollisuus, että saattaa saada nukkua kokonaisen unisyklin, niin että herätys ei tunnu niin kertakaikkisen pahalta. Sen sijaan se, että perhepeti synkronisoisi vauvan ja äidin (ei isän, koska isät ei saa nukkua perhepedissä ja miksi nukkuisivatkaan, kun on mahdollisuus olla nukkumatta) unisyklit on jotain niin diippiä skeidaa ettei oo tosikaan. Kaikki me perhepeteilijät ollaan ihan kukkuluuruu, en ole kuullut yhdestäkään, joka olis virkeä.

Aika monet tissivauvat osaa imutella itsekseen niin, että äiti hädintuskin havahtuu, mutta ne sitten imutteleekin koko ajan niin että varsinaisesta nukkumisesta ei voi puhua. Mun vauva harrastaa tota usein aamuyöstä, mutta aina välillä sielä sängystä on oikeesti hypättävä lämmittämään pullo. Sen hyvä puoli on siinä, että vauva tulee helpommin siirrettyä vähän sivummalle niin, ettei tartte ihan nokatusten yrittää "nukkua".

Mut joo, se ei ollut pointti vaan ihana armollinen kaksi tuntia. Noiden kaksituntisten seurauksena puhkuin tänään energiaa ja suoritin seuraavat asiat klo kahteen mennessä:

- imuroin
- tiskasin
- hinkkasin hellan ja keittiön tasot
- pesin koneellisen pyykkiä
- huuhtelin vessan lattialta pölyt pois
- pyyhin pahimmat pölyt
- sisustin ja järjestelin
- nukutin vauvan kaksille päiväunille
- tarjosin vauvalle laadukasta vuorovaikutusta
- join rauhassa aamukahvia ja katsoin jamie oliveria telkkarista

WTF.