Meillä asuu pieni 11 kuukautta vanha ihminen, joka tepastelee muutaman askeleen, pyllähtää, jatkaa matkaa samalla taputtaen ja hokee koko ajan tähti. Tähden se löysi mun paidasta ja sen jälkeen niitä onkin sitten näkynyt joka puolella. Yleensä tähdet on etäisesti tunnistettavissa tähdiksi (ruuveja, kukkia jne), mutta myös esimerkiksi isoisä on tähti.
Ruokahommat on edelleen vaiheessa, mutta lapsi oppi laittamaan tavaroita purkkiin (eikä vaan ottamaan niitä sieltä pois) ja kiinnostui samalla lusikasta. Eli nyt se osaa törkätä sen ruokapurkkiin ja siitä suuhun. Jos laitan ruoan lautaselle, sinne menee koko käsi eli tää purkkilinja on kätsympi.
Öisin se syö kerran tai kaksi, hohhoijaa, mutta päivisin se on alkanut nukkua! Joskus nukutaan yhdessä tunnin tai kahden aamupäikkärit, mutta iltapäiväunille vauva menee joka tapauksessa kahdentoista jälkeen ja parhaimmillaan se posottaa 2,5 tuntia. Ihan mieletöntä, tää päivittäinen lepohetki on niin ihana.
Sitteri on edelleen käytössä nukutusvälineenä, mutta välillä jaksan odottaa lapsen nukahtavan itsekseen. Siihen menee tolkuttoman kauan ja nukahtamista edeltää hillitön möyriminen pitkin studion lattiaa. Möyrimiseen liittyy olennaisena osana myös vieressä pötköttävän vanhemman naamalle istuminen.
---
Musta tuntuu, että tunnen lapseni jo jotenkin. Välillä toki katson sitä ja ihmettelen, että kuka tuo on ja mitä se täällä tekee, mutta alan jo hahmottaa jälkeläiseni luonnetta. Tyyppi on pääasiallisesti rauhallinen ja varovainen, tutkii kaikenlaisia asioita tosi tarkkaan. Viihtyy hyvin omissa puuhissaan, jos vain olen näköetäisyydellä. Väsyneenä hän on hyvin vakava ja vähän herkkis, mutta muuten on kovin tyytyväinen, utelias ja sinnikäs.
Vierastavasta vauvasta on kuoriutunut pieni seuramies, joka osallistuu vitseihin käkättämällä tekonaurua ja tarjoaa kaikille maissinaksujaan (ja hammasharjaansa). Ventovieraille se lämpeää edelleen hitaasti, mutta tutut naamat saa sen tärisemään ja hihkumaan riemusta. Myös muskariäidit ja -vauvat on jo kavereita ja niitä käydään aina moikkailemassa laulujen lomassa.
Musiikki on muutenkin tosi jees: marakassit heiluu, kattiloita paukutetaan ja Mimmien Panda-video saa aikaan hillitöntä pepun heilutusta. Lähikirjastossa kuulemamme hiphop-luento oli myös hitti - NWA:n gangstarap-klassikko sai lapsen hytkymään sylissä niin fiiliksissä, että kanssalainaajat repeilivät. Eklektinen musamaku, etten sanoisi.
Lapsi on myös kovin tottelevainen: kerran se konttasi muskarissa kauheella vauhdilla pistorasioiden luo, mutta sanoin ei ja hain sen pois. Se konttasi heti takaisin, istahti puolen metrin päähän pistorasiasta ja pyöritti päätään. Myös digiboksia silitellään vähän salaa ja pyöritellään päätä. Väsyneenä kiellot kyllä aiheuttavat itkun. Ja se puree edelleen.
---
Mä itse olen solahtanut tähän kotiäitihommaan enkä enää kaipaa töihin. Käymme muskarissa ja läheisellä joutomaalla maistelemassa kasvustoa ja tökkimällä lapiolla maata. Tänään bongasin asukastalosta poistuvan äidin lapsineen ja kävin juttusille. Ensi viikolla mennään siis ehkä myös seurakunnan perhekerhoon, jossa on kuulemma aamupalapöytä. Kyllä mä nyt yhdestä hartaudesta aina selviän. Aamupalan tähden.
Saatoin kyllä hakea johonkin kouluunkin, mutta en ajattele sitä ennen kuin jos sinne jostain syystä pääsen sisään. Tulojen romahdettua kotihoidontuelle ollaan hiukan väännetty tätä talouspuolta ja jos ei nyt totuta tilanteeseen, työt saattavat houkuttaa ennemmän. Siis hypoteettiset työt, joita en usko löytyvän.
Mielialani on enimmäkseen aika jees ja olen alkanut nauttia tästä äitinä olemisesta. Kun lapsi nyt vaan on niin mahtava tyyppi ja maailman söpöin, miksen nauttisi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukkumishommat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukkumishommat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
perjantai 23. elokuuta 2013
Merillä
Selvisimme ensimmäisestä yhteisestä ulkomaanmatkasta ydinperheenä. Koska emme ole isä-han kanssa kummatkaan maailmanmatkaajatyyppiä, suuntasimme vaatimattomasti ihan vaan tuohon lähilätäkölle seilaamaan knullbåtenilla.
Illalla buffetissa vauva sai elämänsä ekan ranskanperunan. Se ei syönyt sitä vaan maalasi sillä pöytää ja heilutti sitä naapuripöydän tädille. Kaikenlaiset tädit olikin sille ehkä reissun huippuhetkiä - lohduttomat itkut talttuivat aina, kun joku söpö tsiksi väläytti tyypille hymyn. Sitten taas porattiin, kun tyttöystävä katosi.
Ainoastaan kerran jossain muualla kuin kotona nukkunut vauva oli ekana yönä ihan täpinöissä. Se heräili jatkuvasti ja tutki hyttiä innokkaasti. Pieni pää väin pomppi sängyn jalkopäässä (vauva nukkui laivallakin lattialla). Kolmen aikaan meiltä meni hermo ja mulle tuli nälkä eli haettiin vähän yöpalaa. Vauva teki tuttavuutta kahvilan tolpan kanssa. Se tykkää tolpista, edellinen hieno oli Korkeasaaren karhuaitauksessa.
Aamiainen syötiin vuorotellen ja sillä aikaa toinen tutustutti pienokaista pallomereen. Se oli hieman hämmentynyt ja nappasi sieltä tuliaisiksi nuhan.
Tukholmassa sitten vähän nukutti. Puolet ajasta meni kakkakatastrofin setvimiseen, joten ei se kovin rentouttavaa ollut. Mutta ihan jees. Käytiin kahviloissa ja kaupoissa.
Toisena iltana vauva kävi ylikierroksilla istuttuaan päivän rattaisa ja syöksähteli meidän päälle hytin vuoteella parin tunnin ajan. Sitten se väsyi ja nukahti päikkäreille rattaisiin, joten me mentiin kannelle ja juotiin puoliksi lasi valkkaria. Oli aika paheellinen fiilis. Yöllä bebe posotti kiltisti aamukasiin yhdellä herätyksellä. Me nukahdettiin itse jo ysin pintaan ja unohdettiin nauttia laivan viihdykkeistä, mutta olipa kiva nukkua.
Ei mennä ihan heti uudestaan. Ensi kesänä ehkä. Haluaisin vuokrata Berliinistä asunnon pariksi viikoksi ja ottaa tädin lapsenlikaksi. Katotaan saanko aikaan ja riittääkö säästöt sinne asti nyt kun olen ihan virallisesti kotiäiti enkä vanhempainvapaalainen.
PS. Sain jo toisen kirjan luettua loppuun! Gillian Flynnin Dark Places ei ollut yhtä hyvä kuin Gone Girl.
Illalla buffetissa vauva sai elämänsä ekan ranskanperunan. Se ei syönyt sitä vaan maalasi sillä pöytää ja heilutti sitä naapuripöydän tädille. Kaikenlaiset tädit olikin sille ehkä reissun huippuhetkiä - lohduttomat itkut talttuivat aina, kun joku söpö tsiksi väläytti tyypille hymyn. Sitten taas porattiin, kun tyttöystävä katosi.
Ainoastaan kerran jossain muualla kuin kotona nukkunut vauva oli ekana yönä ihan täpinöissä. Se heräili jatkuvasti ja tutki hyttiä innokkaasti. Pieni pää väin pomppi sängyn jalkopäässä (vauva nukkui laivallakin lattialla). Kolmen aikaan meiltä meni hermo ja mulle tuli nälkä eli haettiin vähän yöpalaa. Vauva teki tuttavuutta kahvilan tolpan kanssa. Se tykkää tolpista, edellinen hieno oli Korkeasaaren karhuaitauksessa.
Aamiainen syötiin vuorotellen ja sillä aikaa toinen tutustutti pienokaista pallomereen. Se oli hieman hämmentynyt ja nappasi sieltä tuliaisiksi nuhan.
Tukholmassa sitten vähän nukutti. Puolet ajasta meni kakkakatastrofin setvimiseen, joten ei se kovin rentouttavaa ollut. Mutta ihan jees. Käytiin kahviloissa ja kaupoissa.
Toisena iltana vauva kävi ylikierroksilla istuttuaan päivän rattaisa ja syöksähteli meidän päälle hytin vuoteella parin tunnin ajan. Sitten se väsyi ja nukahti päikkäreille rattaisiin, joten me mentiin kannelle ja juotiin puoliksi lasi valkkaria. Oli aika paheellinen fiilis. Yöllä bebe posotti kiltisti aamukasiin yhdellä herätyksellä. Me nukahdettiin itse jo ysin pintaan ja unohdettiin nauttia laivan viihdykkeistä, mutta olipa kiva nukkua.
Ei mennä ihan heti uudestaan. Ensi kesänä ehkä. Haluaisin vuokrata Berliinistä asunnon pariksi viikoksi ja ottaa tädin lapsenlikaksi. Katotaan saanko aikaan ja riittääkö säästöt sinne asti nyt kun olen ihan virallisesti kotiäiti enkä vanhempainvapaalainen.
PS. Sain jo toisen kirjan luettua loppuun! Gillian Flynnin Dark Places ei ollut yhtä hyvä kuin Gone Girl.
lauantai 10. elokuuta 2013
Matonrajassa
Jäin yksin nukuttamaan vauvaa tänään. En sitten kestänyt sitä itkua, tyynnytin sen syliin ja yritin laskea sänkyyn. Hirrrrrrveää karjumista. Nostin takaisin ja tyynnytin uudestaan. Laskin studion lattialle - vauva kääntyi halaamaan pupuaan ja alkoi tuhista.
Eli nyt meidän vauva ei enää nuku sitterissä vaan lattialla. Sen isä nukkuu myös siinä lattialla eli isänsä poika. Lattialla on kyllä kokolattiamatto ja paksu täkki, että ei se ihan kivikova ole, mutta aika askeettinen kuitenkin.
Vauva 7kk, studion lattia ja yöpää
Ehkä se voi nukkua siinä lattialla sitten, jos isä-ha suostuu. Sen untahan se siinä häiritsee, kun mä jatkan makkarissa. Vaikka oikeastaan mäkin haluaisin nukkua studiossa, koska makkarissa on jotenkin tosi huono feng shui, magneettikenttä tai energiavirtaus enkä ihmettele yhtään, että vauva ei tykkää nukkua siellä. Mahduttaiskohan me kaikki siihen lattialle?
Vauvan unisaldoksi tuli muuten viime yönä seitsemän tuntia, kun piti vähän seisoskella. Päivällä se nukkui parit tunnin päikkärit. Sinnikäs kaveri, valvoskeli kuitenkin melkein puoli ysiin.
Eli nyt meidän vauva ei enää nuku sitterissä vaan lattialla. Sen isä nukkuu myös siinä lattialla eli isänsä poika. Lattialla on kyllä kokolattiamatto ja paksu täkki, että ei se ihan kivikova ole, mutta aika askeettinen kuitenkin.
Vauva 7kk, studion lattia ja yöpää
Ehkä se voi nukkua siinä lattialla sitten, jos isä-ha suostuu. Sen untahan se siinä häiritsee, kun mä jatkan makkarissa. Vaikka oikeastaan mäkin haluaisin nukkua studiossa, koska makkarissa on jotenkin tosi huono feng shui, magneettikenttä tai energiavirtaus enkä ihmettele yhtään, että vauva ei tykkää nukkua siellä. Mahduttaiskohan me kaikki siihen lattialle?
Vauvan unisaldoksi tuli muuten viime yönä seitsemän tuntia, kun piti vähän seisoskella. Päivällä se nukkui parit tunnin päikkärit. Sinnikäs kaveri, valvoskeli kuitenkin melkein puoli ysiin.
torstai 8. elokuuta 2013
Suuri paluupostaus
Terveisiä unikoulu vol. 2:sta! Toiset ne vierottaa ysikuisiaan yösyömisistä, meillä taas yritetään luopua - tadaa - sitteristä.
Vauva ei ole suostunut nukkumaan missään muualla viimeiseen pariin viikkoon. Olemme yrittäneet siirtää nukkuvana omaan sänkyyn, mutta huuto on alkanut heti. Ikään kuin taaperon kokoinen jötikkä kippurassa sitterissä yöunia vetelemässä ei olisi tarpeeksi järjetöntä, nukutus on vaatinut raakaa lihasvoimaa: ei ole kelvannut hentoinen hytkytys, vaan se helvetillinen kapistus on pitänyt nostaa vauvoineen päivineen ilmaan joka seitsemännellä hetkutuksella (en tiedä mistä isä-ha keksi tämän matemaattisen nukutuskaavan, mutta se on toiminut).
Heräilyt ovat vähän rauhoittuneet, kun on annettu pulloa huuleen öisin, mutta koska en halua että vauvani kasvaa kieroon, unikoulu on jälleen ohjelmassa. No, nyt se nukkuu siellä sängyssä. Eiköhän tämä toimi, kun toimi viimeksikin.
Päivät on menneet saamattomassa koomassa, mutta ahdistus on onneksi tipotiessään - kiitos päälääkkeiden. Niistä voi olla montaa mieltä, mutta olen yksi niistä onnekkaista (?), joille ne kolisevat. Olo helpotti parissa päivässä. Fysiikassa ei mitään vikaa verikokeiden mukaan eli ehkä mun pitää vaan hyväksyä, että tarvitsen säännöllisesti sapuskaa ja enemmän unta kuin tämä elämäntilanne sallii. Ehkä joskus musta tulee taas toimintakykyinen yksilö, nyt mennään matalalentoa. Se on ihan ok.
Vauva on oppinut viimeisten viikkojen aikana ryömimään, nousemaan itse istumaan, konttaamaan, seisomaan tukea vasten ja vähän siinä ottamaan askeliakin. Kuten joskus toivoin, tämä on helpottanut nostelua, koska nyt pikkutyyppi konttaa perässä kaikkialle. Välillä se menee omille tutkimusmatkoilleen mun sukkalaatikolle tai kirjahyllylle. Tämä onkin melko yleinen näky:
Lapsi jaksaa lukea vaikka kuinka kauan. Toivottavasti harrastus säilyy (= saan itsekin lukea joskus rauhassa!) Myyrä ja tuo rattaissa killuva leppäkerttukirja ovat tällä hetkellä lemppareita. Se tykkää myös kaikesta missä on koira tai hattivatteja.
Itse sain pitkästä aikaa uppouduttua kirjaan niin, että en olisi muuta halunnut vapaahetkinäni tehdä. Lionel Shriverin The Post-Birthay World vaikutti aluksi tylsältä, mutta sitten tarina veikin mukanaan ja tahkoin romaanin loppuun eilen. Lukeminen on parasta! Internet tästä vähän kärsi, kun en jaksanut seurailla mitä tapahtuu, mutta eipä tuo näytä mua kaivanneen. Nyt pitäisi sitten keksiä mitä seuraavaksi lukisi. Kirjoja on vaivaiset 16 kesken Kindlessä, että eiköhän sieltä jotain löydy.
Vauva ei ole suostunut nukkumaan missään muualla viimeiseen pariin viikkoon. Olemme yrittäneet siirtää nukkuvana omaan sänkyyn, mutta huuto on alkanut heti. Ikään kuin taaperon kokoinen jötikkä kippurassa sitterissä yöunia vetelemässä ei olisi tarpeeksi järjetöntä, nukutus on vaatinut raakaa lihasvoimaa: ei ole kelvannut hentoinen hytkytys, vaan se helvetillinen kapistus on pitänyt nostaa vauvoineen päivineen ilmaan joka seitsemännellä hetkutuksella (en tiedä mistä isä-ha keksi tämän matemaattisen nukutuskaavan, mutta se on toiminut).
Heräilyt ovat vähän rauhoittuneet, kun on annettu pulloa huuleen öisin, mutta koska en halua että vauvani kasvaa kieroon, unikoulu on jälleen ohjelmassa. No, nyt se nukkuu siellä sängyssä. Eiköhän tämä toimi, kun toimi viimeksikin.
Päivät on menneet saamattomassa koomassa, mutta ahdistus on onneksi tipotiessään - kiitos päälääkkeiden. Niistä voi olla montaa mieltä, mutta olen yksi niistä onnekkaista (?), joille ne kolisevat. Olo helpotti parissa päivässä. Fysiikassa ei mitään vikaa verikokeiden mukaan eli ehkä mun pitää vaan hyväksyä, että tarvitsen säännöllisesti sapuskaa ja enemmän unta kuin tämä elämäntilanne sallii. Ehkä joskus musta tulee taas toimintakykyinen yksilö, nyt mennään matalalentoa. Se on ihan ok.
Vauva on oppinut viimeisten viikkojen aikana ryömimään, nousemaan itse istumaan, konttaamaan, seisomaan tukea vasten ja vähän siinä ottamaan askeliakin. Kuten joskus toivoin, tämä on helpottanut nostelua, koska nyt pikkutyyppi konttaa perässä kaikkialle. Välillä se menee omille tutkimusmatkoilleen mun sukkalaatikolle tai kirjahyllylle. Tämä onkin melko yleinen näky:
Lapsi jaksaa lukea vaikka kuinka kauan. Toivottavasti harrastus säilyy (= saan itsekin lukea joskus rauhassa!) Myyrä ja tuo rattaissa killuva leppäkerttukirja ovat tällä hetkellä lemppareita. Se tykkää myös kaikesta missä on koira tai hattivatteja.
Itse sain pitkästä aikaa uppouduttua kirjaan niin, että en olisi muuta halunnut vapaahetkinäni tehdä. Lionel Shriverin The Post-Birthay World vaikutti aluksi tylsältä, mutta sitten tarina veikin mukanaan ja tahkoin romaanin loppuun eilen. Lukeminen on parasta! Internet tästä vähän kärsi, kun en jaksanut seurailla mitä tapahtuu, mutta eipä tuo näytä mua kaivanneen. Nyt pitäisi sitten keksiä mitä seuraavaksi lukisi. Kirjoja on vaivaiset 16 kesken Kindlessä, että eiköhän sieltä jotain löydy.
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Iltasatu
Vauva meni tänään nukkumaan klo 22.30. Se vaan valvoi ja valvoi.
Voisi vituttaa enemmän, jos meillä ei olisi ollut oikeastaan aika hauskaa. Hengailtiin kolmistaan studion lattialla. Vauva istui meidän välissä ja heittäytyi vuoron perään halaamaan meitä molempia. Tällainen äitiydenvihaajakin siinä heltyi, kun oma jälkikasvu rutisti kaikilla vauvanvoimillaan.
Sitten vauva perehtyi isänsä levylaukun sisältöön. Raret kakstoistatuumaiset se käänteli käsissään hyvin tarkkaavaisesti, mutta hämäykseksi laukkuun laitettu Popedan levy ei kiinnostanut. Aikaisemmin illalla Isä-ha yritti virittää kitaraansa, mutta vauva parahti lohduttomaan itkuun. Se pelkää sitä kitaraa todella. Mun synaa se ei pelkää. Olemme siis kasvattamassa teknopuristia.
Tämän jälkeen vauva esitteli uusia taitojaan: nousi itse istumaan ja pyrki seisomaan tukea (minua) vasten. Lopulta se saatiin nukkumaan.
Toivon että nämä kreisit yöt liittyy jotenkin noihin uusiin taitoihin ja vauva rauhoittuu taas jossain vaiheessa. Mutta jos ei, niin toivottavasti nämä illat on sitten yhtä täynnä rakkautta ja perheidylliä jatkossakin.
Voisi vituttaa enemmän, jos meillä ei olisi ollut oikeastaan aika hauskaa. Hengailtiin kolmistaan studion lattialla. Vauva istui meidän välissä ja heittäytyi vuoron perään halaamaan meitä molempia. Tällainen äitiydenvihaajakin siinä heltyi, kun oma jälkikasvu rutisti kaikilla vauvanvoimillaan.
Sitten vauva perehtyi isänsä levylaukun sisältöön. Raret kakstoistatuumaiset se käänteli käsissään hyvin tarkkaavaisesti, mutta hämäykseksi laukkuun laitettu Popedan levy ei kiinnostanut. Aikaisemmin illalla Isä-ha yritti virittää kitaraansa, mutta vauva parahti lohduttomaan itkuun. Se pelkää sitä kitaraa todella. Mun synaa se ei pelkää. Olemme siis kasvattamassa teknopuristia.
Tämän jälkeen vauva esitteli uusia taitojaan: nousi itse istumaan ja pyrki seisomaan tukea (minua) vasten. Lopulta se saatiin nukkumaan.
Toivon että nämä kreisit yöt liittyy jotenkin noihin uusiin taitoihin ja vauva rauhoittuu taas jossain vaiheessa. Mutta jos ei, niin toivottavasti nämä illat on sitten yhtä täynnä rakkautta ja perheidylliä jatkossakin.
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Vauva (vajaa) 8 kk
Kohta, mut en jaksa venata.
Pitkä on ja painaa paljon. Söisi varmaan viisi ateriaa kiinteitä päivässä, mutta annan niin monta kuin ehdin eli ehkä kolme tai neljä. Missä välissä ne kaikki ateriat pitäisi ehtiä syödä? Ja ihan hienosti jo jyystää parsakaalin palaa, mahaan menee enemmän kuin lattialle.
Nukkuu heräämättä noin klo 20-7. No välillä havahtuu ja tänään kujerteli jo 5.50, mut aikaisina aamuina se vetää parin tunnin jatkot sitterissä. Johon se ei mahdu, mutta en tiedä miten sen sais muuanne nukkumaan päivisin. Rattaisiin nukahtaa vaan jos rullaa puoli tuntia mukulakivillä. Teollisuusalueella ei ole mukulakiviä.
Se ei näytä ollenkaan enää vauvalta. Sen sijaan se näytää vaihtelevasti tosi vakavalta ja sitten toisaalta iloiselta veikkoselta. Sellainen se onkin. Hitaasti lämpiävä, hieman epäluuloinen, mutta pääasiallisesti iloinen ja tyytyväinen. Hyvin rauhallinen tyyppi. Saa slaageja jos poistun kolmen metrin päähän (esim. hakemaan lisää ruokaa, laittamaan jotain roskikseen), kun ollaan kaupungilla. Tänään se sai slaagin, kun katsoi vanhingossa väärään suuntaan liian kauan, enkä ollutkaan siellä. Oujee.
Juttelee jo ihan kivasti. Ät-tätätät, ämmämmmämäm ja suosikkini plaaa plaa plaa ainakin luonnistuvat jo. Aika usein se kuiskii itsekseen hättä thä tä esim. Piltti-purkin kannelle.
Tykkää leppäkertuista, pyörivistä jutuista ja tuulesta.
Osaa juoda itse nokkamukista, avata vaipan ja keinua. Tartteeko sitä muuta osatakaan?
Selvästikin on lähdössä liikkeelle melko verkkaisesti. Tällä hetkellä se harjoittelee asentoa, jossa seisotaan jalkojen ja pään varassa kolmion muotoisena asetelmana. En tiedä mikä asento se on, mutta ei varmastikaan konttausasento. Ei ryömi eikä näytä siltä, että olis lähelläkään sen tajuamista. Hirveesti mönkii kyllä muuten ja kierii sinne missä on lähin rasvapurtilo tai läppärin johto. Jää tuskin maahan makoilemaan loppuiäkseen, mutta kyllähän tämä jonkinlainen epäonnistuminen äitinä on.
Pitkä on ja painaa paljon. Söisi varmaan viisi ateriaa kiinteitä päivässä, mutta annan niin monta kuin ehdin eli ehkä kolme tai neljä. Missä välissä ne kaikki ateriat pitäisi ehtiä syödä? Ja ihan hienosti jo jyystää parsakaalin palaa, mahaan menee enemmän kuin lattialle.
Nukkuu heräämättä noin klo 20-7. No välillä havahtuu ja tänään kujerteli jo 5.50, mut aikaisina aamuina se vetää parin tunnin jatkot sitterissä. Johon se ei mahdu, mutta en tiedä miten sen sais muuanne nukkumaan päivisin. Rattaisiin nukahtaa vaan jos rullaa puoli tuntia mukulakivillä. Teollisuusalueella ei ole mukulakiviä.
Se ei näytä ollenkaan enää vauvalta. Sen sijaan se näytää vaihtelevasti tosi vakavalta ja sitten toisaalta iloiselta veikkoselta. Sellainen se onkin. Hitaasti lämpiävä, hieman epäluuloinen, mutta pääasiallisesti iloinen ja tyytyväinen. Hyvin rauhallinen tyyppi. Saa slaageja jos poistun kolmen metrin päähän (esim. hakemaan lisää ruokaa, laittamaan jotain roskikseen), kun ollaan kaupungilla. Tänään se sai slaagin, kun katsoi vanhingossa väärään suuntaan liian kauan, enkä ollutkaan siellä. Oujee.
Juttelee jo ihan kivasti. Ät-tätätät, ämmämmmämäm ja suosikkini plaaa plaa plaa ainakin luonnistuvat jo. Aika usein se kuiskii itsekseen hättä thä tä esim. Piltti-purkin kannelle.
Tykkää leppäkertuista, pyörivistä jutuista ja tuulesta.
Osaa juoda itse nokkamukista, avata vaipan ja keinua. Tartteeko sitä muuta osatakaan?
Selvästikin on lähdössä liikkeelle melko verkkaisesti. Tällä hetkellä se harjoittelee asentoa, jossa seisotaan jalkojen ja pään varassa kolmion muotoisena asetelmana. En tiedä mikä asento se on, mutta ei varmastikaan konttausasento. Ei ryömi eikä näytä siltä, että olis lähelläkään sen tajuamista. Hirveesti mönkii kyllä muuten ja kierii sinne missä on lähin rasvapurtilo tai läppärin johto. Jää tuskin maahan makoilemaan loppuiäkseen, mutta kyllähän tämä jonkinlainen epäonnistuminen äitinä on.
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Perheen pedit
Lainasin taas Kukkavarpaalta aiheen ja pohdin sänkyhommia. Meidän perhe on nyt kaikenlaisten vaiheiden kautta asettunut seuraavanlaisiin nukkumisjärjestelyihin:
Harkitsen kuitenkin siirtymistä olohuoneen varasängylle (jota ei ole viety varastoon sen jälkeen, kun se oli kiilattu sohvan viereen vauvan ja äidin perhepeti nro 1:seksi, kun en päässyt sektiohaavan kanssa kiipeämään). Vauva on nimittäin alkanut havahtua aina, kun menen nukkumaan tai nousen yöllä pissalle, eikä kukaan jaksa miettiä pitäiskö makkarin seinään pultattu massiivinen futonparvihökötys siirtää johonkin muualle (esim. sinne studioon).
Sitä on tässä kuukausien kuluessa herännyt tajuamaan, että nukkumishommansa voi järjestää lukemattomin eri tavoin. Mä olen itse nukkunut parhaiten yksin aikuisiällä (vaikka nukuin kuulemma vauvana vieressä ja isompanakin lapsena kömmin lähes joka yö tädin viereen). Olen ollut välillä tosi ahdistunut siitä parisuhdestandardista, että pitää nukkua vierekkäin - erityisesti jos vieruskaveri on ollut hikinen tai paatunut lusikoitsija. Olen kostanut viemällä peiton ja heittämällä satunnaisen koiven sen päälle. Vauva oli vieressä ihan joo suloinen, mutta se sitten taas heitti koipiaan mun naamalle, joten kyllä senkin seura alkoi rassata aika lailla.
En osaa sanoa olisiko se halunnut nukkua vielä mun vieressä, koska se ei osaa sitä kertoa. Siitä päätellen, että uni rauhoittui omassa sängyssä, tämä oli ihan puhtaasti nukkumisteknisistä syistä oikea ratkaisu. Mutta kun eihän se penteleen perhepeti ole ainoastaan nukkumistekninen ratkaisu, siihen liittyy kaikkia merkityksiä. Ja ne merkitykset liittyvät juuri niihin juttuihin, joissa olen kokenut suurta epävarmuutta äitiyden ensimetreillä.
Olisin kyllä saattanut vielä pitää vauvaa vieressä jonkin aikaa kaikesta härdellistä huolimatta, jos sänkyratkaisumme olisi ollut hieman matalampi, ihan alas kupsahtamisen uhallakin. Tuntuu että vauvat yleensä selviää niistä normimuksahduksista kyllä. Näin siitäkin huolimatta, että olen miettinyt kuinka paljon tästä munkin puolen vuoden perhepetihommasta lähti ihan oikeasti omasta tahdosta: alunperin otin vauva viereen, koska sitä oli helpompi hoitaa ja imettää niin, mutta samalla huomasin ajattelevani, että mun kuuluu haluta olla vauvani vieressä yölläkin, vaikka en tuntenut siihen mitään suurta poltetta. Koin jonkinlaista morkkista siitä, että hyljeksin vauvaa sairaalassa ja halusin vain, että se nukkuisi siellä pienessä työnnettävässä kopassaan, ja päätin hyvittää ottamalla sen öiksi kainaloon.
Nyt sanoisin, että meidän perheessä on löydetty jonkinlainen läheisyystasapaino eikä kenenkään tarvitse miettiä, että jääkö joku sillä saralla jostain paitsi. Päivisin pussaillaan toisiamme ihan vaan pussailemisen ilosta ja öisin me kaikki nukumme. Omissa pikku kolosissamme. Jee!
Vauva nukkuu häkellyttävän rauhallisesti meidän makuuhuoneessa pinniksessä.
Minä heräilen yksin leveässä parisängyssä muutaman kerran yössä ihmettelemään mitä tapahtuu, mutta ehdin silti nähdä taas unia.
Mies kuorsaa tyytyväisenä studion lattialla (ilman patjaa), koska se on paras sen selälle.
Harkitsen kuitenkin siirtymistä olohuoneen varasängylle (jota ei ole viety varastoon sen jälkeen, kun se oli kiilattu sohvan viereen vauvan ja äidin perhepeti nro 1:seksi, kun en päässyt sektiohaavan kanssa kiipeämään). Vauva on nimittäin alkanut havahtua aina, kun menen nukkumaan tai nousen yöllä pissalle, eikä kukaan jaksa miettiä pitäiskö makkarin seinään pultattu massiivinen futonparvihökötys siirtää johonkin muualle (esim. sinne studioon).
Sitä on tässä kuukausien kuluessa herännyt tajuamaan, että nukkumishommansa voi järjestää lukemattomin eri tavoin. Mä olen itse nukkunut parhaiten yksin aikuisiällä (vaikka nukuin kuulemma vauvana vieressä ja isompanakin lapsena kömmin lähes joka yö tädin viereen). Olen ollut välillä tosi ahdistunut siitä parisuhdestandardista, että pitää nukkua vierekkäin - erityisesti jos vieruskaveri on ollut hikinen tai paatunut lusikoitsija. Olen kostanut viemällä peiton ja heittämällä satunnaisen koiven sen päälle. Vauva oli vieressä ihan joo suloinen, mutta se sitten taas heitti koipiaan mun naamalle, joten kyllä senkin seura alkoi rassata aika lailla.
En osaa sanoa olisiko se halunnut nukkua vielä mun vieressä, koska se ei osaa sitä kertoa. Siitä päätellen, että uni rauhoittui omassa sängyssä, tämä oli ihan puhtaasti nukkumisteknisistä syistä oikea ratkaisu. Mutta kun eihän se penteleen perhepeti ole ainoastaan nukkumistekninen ratkaisu, siihen liittyy kaikkia merkityksiä. Ja ne merkitykset liittyvät juuri niihin juttuihin, joissa olen kokenut suurta epävarmuutta äitiyden ensimetreillä.
Olisin kyllä saattanut vielä pitää vauvaa vieressä jonkin aikaa kaikesta härdellistä huolimatta, jos sänkyratkaisumme olisi ollut hieman matalampi, ihan alas kupsahtamisen uhallakin. Tuntuu että vauvat yleensä selviää niistä normimuksahduksista kyllä. Näin siitäkin huolimatta, että olen miettinyt kuinka paljon tästä munkin puolen vuoden perhepetihommasta lähti ihan oikeasti omasta tahdosta: alunperin otin vauva viereen, koska sitä oli helpompi hoitaa ja imettää niin, mutta samalla huomasin ajattelevani, että mun kuuluu haluta olla vauvani vieressä yölläkin, vaikka en tuntenut siihen mitään suurta poltetta. Koin jonkinlaista morkkista siitä, että hyljeksin vauvaa sairaalassa ja halusin vain, että se nukkuisi siellä pienessä työnnettävässä kopassaan, ja päätin hyvittää ottamalla sen öiksi kainaloon.
Nyt sanoisin, että meidän perheessä on löydetty jonkinlainen läheisyystasapaino eikä kenenkään tarvitse miettiä, että jääkö joku sillä saralla jostain paitsi. Päivisin pussaillaan toisiamme ihan vaan pussailemisen ilosta ja öisin me kaikki nukumme. Omissa pikku kolosissamme. Jee!
maanantai 27. toukokuuta 2013
NOLLA
Vauva heräsi yön aikana otsikon ilmoittaman määrän ja aloitti aamun klo 7.30, nukkui siis noin 11 tuntia putkeen. Äiti havahtui vähän useammin ihmettelemään.
Minuuttiraportit saa nyt jäädä, mutta jatketaan samalla metodilla. Päikkäreitä vauva nukkuu nyt sitterissä (tunti täynnä) - palataan niihin sitten, kun tämä iltahomma on asettunut. Eiköhän tässä vielä jotain takapakkia oteta, mutta olen nyt jo aivan äimänä.
Neljän yön perusteella voin suositella pick-up-/put-down-metodilla tuunattua pistäytymisunikoulua. Ainakin unta vastaan taisteleville helposti sopeutuville vauvoille ja suht määrätietoisille vanhemmille, joille riittää, että vauvaa saa lohduttaa välillä ja jotka ovat esim. lomalla, että voivat sitten antaa yöllä rääkätyn pienokaisen asua sylissä päivällä.
Varmaan tassutuskin on ihan jees, ties vaikka olisi toiminut, mutta lukemani perusteella se kuulostaa siltä, että a) olisimme menneet ojasta allikkoon ja vauva olisi luonut uniassosiaation siihen tassutukseen b) vauva ei olisi rauhoittunut käden alle, päinvastoin. Se ei tykkää lääppimisestä. Mutta voin toki olla väärässä ja vauva sai huutaa yksin "turhaan". Tämä on ajatus, jonka kanssa saamme nyt elää.
Minuuttiraportit saa nyt jäädä, mutta jatketaan samalla metodilla. Päikkäreitä vauva nukkuu nyt sitterissä (tunti täynnä) - palataan niihin sitten, kun tämä iltahomma on asettunut. Eiköhän tässä vielä jotain takapakkia oteta, mutta olen nyt jo aivan äimänä.
Neljän yön perusteella voin suositella pick-up-/put-down-metodilla tuunattua pistäytymisunikoulua. Ainakin unta vastaan taisteleville helposti sopeutuville vauvoille ja suht määrätietoisille vanhemmille, joille riittää, että vauvaa saa lohduttaa välillä ja jotka ovat esim. lomalla, että voivat sitten antaa yöllä rääkätyn pienokaisen asua sylissä päivällä.
Varmaan tassutuskin on ihan jees, ties vaikka olisi toiminut, mutta lukemani perusteella se kuulostaa siltä, että a) olisimme menneet ojasta allikkoon ja vauva olisi luonut uniassosiaation siihen tassutukseen b) vauva ei olisi rauhoittunut käden alle, päinvastoin. Se ei tykkää lääppimisestä. Mutta voin toki olla väärässä ja vauva sai huutaa yksin "turhaan". Tämä on ajatus, jonka kanssa saamme nyt elää.
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Mitä mielessä
Mä mietin, että missä vaiheessa me sit luovutetaan, jos alkaa näyttää siltä, että tämä oli huono idea ja kokeillaan myöhemmin uudelleen. Viikko? Viis päivää? Ehkä sit jos itku vaan lisääntyy eikä vähene. Se nyt alkaa olla jo selvää, että yösyöttöjä vauva ei tarvitse, koska jätti ne samantien pois, kun annettiin mahdollisuus. Mutta sitä en osaa vielä sanoa, onko se valmis nukahtamaan yksin. Sehän kyllä nukahti ihan vaan sänkyyn laskemalla siinä 3-4-kuukautisena, mutta sitten tuli se neljän kuukauden sekoboltsivaihe ja turvauduttiin pullo- ja hytkytysnukutukseen.
Mut kattellaan, fiilispohjalta vedetään nyt! Ihan hyvä fiilis niin kauan kun en lue internettiä.
EDIT: Ok, viikko. Tämä netmums.com olikin mainio sivusto. En nyt jaksa syynätä lähteitä, mutta vaikuttaa jotenkin kiihkottomalta. Tämä teksti selvensi mulle miksi huudattaminen saattaa olla haitallista, mutta myös huojensi: jos lapsi saa muuten vastetta itkulleen ja hellyyttä, joidenkin minuuttien itkemisen ei pitäisi tehdä aivoille hallaa. Mutta jos tämä itkumetodi ei toimi viikossa, pitäisi se lopettaa, koska lapsi on silloin liian stressantunut. Noh, näyttäisi toimivan, joten kaikki on varmaan edelleen ihan jees ja vauvan tuleva tunne-elämä pelastettavissa.
Mut kattellaan, fiilispohjalta vedetään nyt! Ihan hyvä fiilis niin kauan kun en lue internettiä.
EDIT: Ok, viikko. Tämä netmums.com olikin mainio sivusto. En nyt jaksa syynätä lähteitä, mutta vaikuttaa jotenkin kiihkottomalta. Tämä teksti selvensi mulle miksi huudattaminen saattaa olla haitallista, mutta myös huojensi: jos lapsi saa muuten vastetta itkulleen ja hellyyttä, joidenkin minuuttien itkemisen ei pitäisi tehdä aivoille hallaa. Mutta jos tämä itkumetodi ei toimi viikossa, pitäisi se lopettaa, koska lapsi on silloin liian stressantunut. Noh, näyttäisi toimivan, joten kaikki on varmaan edelleen ihan jees ja vauvan tuleva tunne-elämä pelastettavissa.
Unikoulu - yö 3
PÄIVÄ 3 jatkuu
Oli aika hektinen päivä, kahvittelua ja tupareita porukalla, mutta onneksi pysyttiin rytmissä tosi hyvin silti. Rattaisiin nukahtaminen oli aivan ennätyksellisen helppoa, voiko tämä vaikuttaa siihenkin?
ILTA JA YÖ 3
Sänkyyn 20.22, nukahti klo 20.51. Itki aiempaa katkonaisemmin, piti pitkiä taukoja ja välillä nyyhkäisi. En nostellut syliin kuin pari kertaa.
23.14 itkua, herääkö? Ei herännyt.
00.14 heräsi, 00.40 nukkuu. Itku katkonaista. Herää juttelemaan 7.08.
PÄIVÄ 4
Unille 9.15 herää 9.30, isä-ha pitää seuraa sängyn vieressä, nukahda nyt uudestaan, ei tuu mitään. Tyhmät päiväunet. Klo 11.40 hytkytetään rättiväskä vauva sitteriin - nukahtaa minuutissa. Voi vittupaska, menikö tää nyt tähän? Voiko yön vielä pelastaa? Miksi yöllä on helpompi olla määrätietoinen ja sit päivällä lankeaa. Siksi koska päiväunet on meidän Akilleen kantapää. Kaikki muu sujuu suorastaan mallikkaasti tämän vauvan kanssa, mutta päiväunet on yhtä taistelua ja sekoilua. Joku päivä sekin piiloutuu päiväkodin pöydän alle ja kiljuu kunnes saa vapautuksen päikkäreistä, ihan niin kuin minä aikanani.
Oli aika hektinen päivä, kahvittelua ja tupareita porukalla, mutta onneksi pysyttiin rytmissä tosi hyvin silti. Rattaisiin nukahtaminen oli aivan ennätyksellisen helppoa, voiko tämä vaikuttaa siihenkin?
ILTA JA YÖ 3
Sänkyyn 20.22, nukahti klo 20.51. Itki aiempaa katkonaisemmin, piti pitkiä taukoja ja välillä nyyhkäisi. En nostellut syliin kuin pari kertaa.
23.14 itkua, herääkö? Ei herännyt.
00.14 heräsi, 00.40 nukkuu. Itku katkonaista. Herää juttelemaan 7.08.
PÄIVÄ 4
Unille 9.15 herää 9.30, isä-ha pitää seuraa sängyn vieressä, nukahda nyt uudestaan, ei tuu mitään. Tyhmät päiväunet. Klo 11.40 hytkytetään rättiväskä vauva sitteriin - nukahtaa minuutissa. Voi vittupaska, menikö tää nyt tähän? Voiko yön vielä pelastaa? Miksi yöllä on helpompi olla määrätietoinen ja sit päivällä lankeaa. Siksi koska päiväunet on meidän Akilleen kantapää. Kaikki muu sujuu suorastaan mallikkaasti tämän vauvan kanssa, mutta päiväunet on yhtä taistelua ja sekoilua. Joku päivä sekin piiloutuu päiväkodin pöydän alle ja kiljuu kunnes saa vapautuksen päikkäreistä, ihan niin kuin minä aikanani.
lauantai 25. toukokuuta 2013
Unikoulu - yö 2
PÄIVÄ 2 jatkuu
Ekat päiväunet kestivät kokonaista 13 minuuttia. Tokille laitettaessa huusi taas jonkun miljoona minuuttia, en laskenut monta kertaa otin syliin, ja nukkui 25 minuuttia. Edistystä? Kuulostaa kuitenkin mun mielestä järkevältä, että on näissä unijutuissa johdonmukainen, joten se saa nyt kärsiä päivisinkin. Olisi myös jotenkin hölmöä opettaa uudestaan huonoille tavoille (vieressä kökkiminen, sängyssä syöminen, heräily), kun on nyt tämä neitsellinen pinnasänky, joka voidaan pyhittää nukkumiselle eikä sekoilulle.
En kyllä ihmettele, että päiväunet kärsii, sillä ne on aina olleet se varsinainen ongelmakohta. Toisaalta jos nukkuu yöllä 12 tuntia niin onko ihme, jos päivällä ei nukuta?
Valmistaudutaan yöhön tarjoamalla kolme ateriaa kiinteitä (aamupuuro, lounas, päivällinen) ja vitusti maitoa.
ILTA 2
Päiväunet tehokkaasti skipannut vauva nukahti ensin suihkuun. Sitten se nukahti isä-han syliin iltarutiinin tanssiosuudessa. Tämän jälkeen se siirtyi syömään maitoa mun syliin sohvalle ja simahti siihen. Nostettiin nukkuvana pinnikseen klo 19.35 - kai se vähän havahtui, mutta ei varsinaisesti herännyt, joten ei huutoa. Se olisi kai pitänyt herättää, en minä tiedä, mutta en nyt herättänyt. Herää varmaan jossain vaiheessa huutamaan, kun tajuaa missä on.
20.18 herää, huuto alkaa. Nostellaan noin neljän minuutin välein. Klo 20.40 ei alakaan itkeä, kun lasketaan takaisin, ja nukahtaa. Nukahtamiseen meni 20 minuuttia eli puolet eilisestä ajasta.
YÖ 2
Pieni koululainen havahtuu ensimmäisen kerran puoli yhdeltä, kun yritän mennä nukkumaan. Nostan syliin, lasken alas, itkaisee ja alkaa hakea unta. Odotan sohvalla hetken ja yritän uudestaan mennä nukkumaan. Sama toistuu - kaksi kertaa. Tämän jälkeen pääsen kömpimään sänkyyn. Mun näkeminen selvästi provosoi itkemään, vaikka ei oikeasti ole kauheeta.
Jossain vaiheessa yötä hätätä päpäpä -kohtaus, en katso kelloa, nukutaan.
Puoli seiskalta vauva pärähtää itkuun ja annan sille maitoa sohvalla. Olisin kyllä ehkä voinut yrittää kuunnella, onko sillä nälkä, mutta olin päättänyt että kuuden jälkeen saa syödä, joten näin sitten tein. Se leikkii ja höpisee pinniksessä ehkä puoli tuntia lelun kanssa, sitten on pakko nousta ylös. Yök.
PÄIVÄ 3
Isä-ha käy vähän tanssahtelemassa vauvan kanssa, se lasketaan silmäluomet lupsuvina pinnikseen klo 9.14. Painii pupun kanssa ja nukahtaa. Unet kestävät 45 minuuttia ja vauvaa herää iloisena höpisemään. Seuraavat päikkärit taidetaan ottaa rattaissa, kun on menoa.
Ekat päiväunet kestivät kokonaista 13 minuuttia. Tokille laitettaessa huusi taas jonkun miljoona minuuttia, en laskenut monta kertaa otin syliin, ja nukkui 25 minuuttia. Edistystä? Kuulostaa kuitenkin mun mielestä järkevältä, että on näissä unijutuissa johdonmukainen, joten se saa nyt kärsiä päivisinkin. Olisi myös jotenkin hölmöä opettaa uudestaan huonoille tavoille (vieressä kökkiminen, sängyssä syöminen, heräily), kun on nyt tämä neitsellinen pinnasänky, joka voidaan pyhittää nukkumiselle eikä sekoilulle.
En kyllä ihmettele, että päiväunet kärsii, sillä ne on aina olleet se varsinainen ongelmakohta. Toisaalta jos nukkuu yöllä 12 tuntia niin onko ihme, jos päivällä ei nukuta?
Valmistaudutaan yöhön tarjoamalla kolme ateriaa kiinteitä (aamupuuro, lounas, päivällinen) ja vitusti maitoa.
ILTA 2
Päiväunet tehokkaasti skipannut vauva nukahti ensin suihkuun. Sitten se nukahti isä-han syliin iltarutiinin tanssiosuudessa. Tämän jälkeen se siirtyi syömään maitoa mun syliin sohvalle ja simahti siihen. Nostettiin nukkuvana pinnikseen klo 19.35 - kai se vähän havahtui, mutta ei varsinaisesti herännyt, joten ei huutoa. Se olisi kai pitänyt herättää, en minä tiedä, mutta en nyt herättänyt. Herää varmaan jossain vaiheessa huutamaan, kun tajuaa missä on.
20.18 herää, huuto alkaa. Nostellaan noin neljän minuutin välein. Klo 20.40 ei alakaan itkeä, kun lasketaan takaisin, ja nukahtaa. Nukahtamiseen meni 20 minuuttia eli puolet eilisestä ajasta.
YÖ 2
Pieni koululainen havahtuu ensimmäisen kerran puoli yhdeltä, kun yritän mennä nukkumaan. Nostan syliin, lasken alas, itkaisee ja alkaa hakea unta. Odotan sohvalla hetken ja yritän uudestaan mennä nukkumaan. Sama toistuu - kaksi kertaa. Tämän jälkeen pääsen kömpimään sänkyyn. Mun näkeminen selvästi provosoi itkemään, vaikka ei oikeasti ole kauheeta.
Jossain vaiheessa yötä hätätä päpäpä -kohtaus, en katso kelloa, nukutaan.
Puoli seiskalta vauva pärähtää itkuun ja annan sille maitoa sohvalla. Olisin kyllä ehkä voinut yrittää kuunnella, onko sillä nälkä, mutta olin päättänyt että kuuden jälkeen saa syödä, joten näin sitten tein. Se leikkii ja höpisee pinniksessä ehkä puoli tuntia lelun kanssa, sitten on pakko nousta ylös. Yök.
PÄIVÄ 3
Isä-ha käy vähän tanssahtelemassa vauvan kanssa, se lasketaan silmäluomet lupsuvina pinnikseen klo 9.14. Painii pupun kanssa ja nukahtaa. Unet kestävät 45 minuuttia ja vauvaa herää iloisena höpisemään. Seuraavat päikkärit taidetaan ottaa rattaissa, kun on menoa.
perjantai 24. toukokuuta 2013
Kuinkas sitten kävikään - eli unikoulu yö 1
Selailin siis eilen päivällä Unihiekka-opusta vauvaa nukuttaessani päikkäreille tarkoituksenani valita meille sopiva unikoulu. Piti siirtää tyyppi pinnikseen, koska se osaa ryömiä meidän 80 cm korkeudella olevalla laidattomalla puoliparvella. Mä olisin varmaan jaksanut vielä näin, mutta en tahdo, että vauva putoaa ja taittaa niskansa. Yksi aamu löysin sen puskemasta päällään putoamisesteeksi laitettua levylaukkua eli HUI.
Mutta en ehtinyt valita mitään, kun huomasin jo soveltavani jotain. Kun katselin tuota kirjaa, niin siellä on joku taulukko, josta valitaan itselle sopiva unikoulu ja vahingossa valitsin just sen mitä ne suositteli eli pistäytymismenetelmän. Siedän kyllä vauvan itkua jonkin verran, mutta halusin että sitä voi välillä käydä lohduttamassa, koska se on viime aikoina ollut ehkä semisti eroahdistunut (joskin alkaa jo helpottaa). Tassuttelua on ihan turha kokeilla, koska tämän hetken nukutusmetodi on jonkinlainen tassuttelu eli joka päivä tuntien ajan vieressä hengailua ja hyssyttelyä.
ILTA 1
Suoritettiin normaalit iltarutiinit, mutta unimaito tuli sohvalla eikä sängyssä. Nostettin valvova ja lievästi hämmentynyt vauva pinnikseen klo 20.34 ja alettiin odottaa huutoa. Käytiin vuoron perään nostamassa se syliin huudon eskaloituessa, ja pidennettiin sitä väliä pikkuhiljaa. Kello 21.10 väli oli jo huikeat neljä minuuttia, mutta se ei tullut täyteen, koska vauva lopetti aina vaan yltyneen huutamisen ja nukahti pupua halaten. Pupu on otettu käyttöön ehkä reilu viikko sitten pinnistä silmällä pitäen. Että on sit jotain kaverina sängyssä.
Nukahtamiseen meni siis yhtä paljon aikaa kuin normi-iltana. Erona se, että ei maattu vieressä sängyssä vaan annettiin sen olla yksin pinniksessä. Tähän asti se on kyllä nukahtanut itse siihen omalle unipaikalleen (ellei jo pullolle), mutta välillä se on halunnut roikkua kädessä kiinni. Yleensä on kyllä juuri ennen nukahtamista kääntänyt kylkeä ja kasvot seinään, jotta saa nukahtaa rauhassa.
Mitäköhän yöllä tapahtuu? En ole vielä päättänyt miten hoidan yön, mut pulloa ei saa syödä enää sängyssä. Ehkä päätän sitten, kun se herää. Askel kerrallaan.
YÖ 1
Ekan kerran vauva heräsi klo 01.08 ja piti parin minuutin hätätätä-monologin. Sen jälkeen nukahti itsekseen.
Toka herätys klo 4, jolloin pieni kitinä kasvoi itkuksi. Isä-ha oli jo laittamassa ruokaa, mutta ei kuulostanut nälkäitkulta, joten sanoin että kokeillaan ilman. Vartin ajan saatiin nostella ja laskea takas pinnikseen, sitten rauhoittui ja nukahti.
Yöunilta meinasi herätä ensin 7.30, mutta pienen pyöriskelyn jälkeen nukahti uudestaan ja heräsi lopulta klo 9. Kellon ympäri kahdella herätyksellä ja ilman ruokaa. Vau.
PÄIVÄ 2
Päiväuninukutus. Äiti saattaa traumatisoitua. Hirveetä. Tämä on se hetki, kun lapsestani tulee sarjamurhaaja. Kahdeksan minuuttia itkua on se maaginen raja, jonka jälkeen lapsi sarjamurhaajoituu.
Mutta en ehtinyt valita mitään, kun huomasin jo soveltavani jotain. Kun katselin tuota kirjaa, niin siellä on joku taulukko, josta valitaan itselle sopiva unikoulu ja vahingossa valitsin just sen mitä ne suositteli eli pistäytymismenetelmän. Siedän kyllä vauvan itkua jonkin verran, mutta halusin että sitä voi välillä käydä lohduttamassa, koska se on viime aikoina ollut ehkä semisti eroahdistunut (joskin alkaa jo helpottaa). Tassuttelua on ihan turha kokeilla, koska tämän hetken nukutusmetodi on jonkinlainen tassuttelu eli joka päivä tuntien ajan vieressä hengailua ja hyssyttelyä.
ILTA 1
Suoritettiin normaalit iltarutiinit, mutta unimaito tuli sohvalla eikä sängyssä. Nostettin valvova ja lievästi hämmentynyt vauva pinnikseen klo 20.34 ja alettiin odottaa huutoa. Käytiin vuoron perään nostamassa se syliin huudon eskaloituessa, ja pidennettiin sitä väliä pikkuhiljaa. Kello 21.10 väli oli jo huikeat neljä minuuttia, mutta se ei tullut täyteen, koska vauva lopetti aina vaan yltyneen huutamisen ja nukahti pupua halaten. Pupu on otettu käyttöön ehkä reilu viikko sitten pinnistä silmällä pitäen. Että on sit jotain kaverina sängyssä.
Nukahtamiseen meni siis yhtä paljon aikaa kuin normi-iltana. Erona se, että ei maattu vieressä sängyssä vaan annettiin sen olla yksin pinniksessä. Tähän asti se on kyllä nukahtanut itse siihen omalle unipaikalleen (ellei jo pullolle), mutta välillä se on halunnut roikkua kädessä kiinni. Yleensä on kyllä juuri ennen nukahtamista kääntänyt kylkeä ja kasvot seinään, jotta saa nukahtaa rauhassa.
Mitäköhän yöllä tapahtuu? En ole vielä päättänyt miten hoidan yön, mut pulloa ei saa syödä enää sängyssä. Ehkä päätän sitten, kun se herää. Askel kerrallaan.
YÖ 1
Ekan kerran vauva heräsi klo 01.08 ja piti parin minuutin hätätätä-monologin. Sen jälkeen nukahti itsekseen.
Toka herätys klo 4, jolloin pieni kitinä kasvoi itkuksi. Isä-ha oli jo laittamassa ruokaa, mutta ei kuulostanut nälkäitkulta, joten sanoin että kokeillaan ilman. Vartin ajan saatiin nostella ja laskea takas pinnikseen, sitten rauhoittui ja nukahti.
Yöunilta meinasi herätä ensin 7.30, mutta pienen pyöriskelyn jälkeen nukahti uudestaan ja heräsi lopulta klo 9. Kellon ympäri kahdella herätyksellä ja ilman ruokaa. Vau.
PÄIVÄ 2
Päiväuninukutus. Äiti saattaa traumatisoitua. Hirveetä. Tämä on se hetki, kun lapsestani tulee sarjamurhaaja. Kahdeksan minuuttia itkua on se maaginen raja, jonka jälkeen lapsi sarjamurhaajoituu.
torstai 23. toukokuuta 2013
Unikouluko?
Taisin aloittaa vahingossa nukahtamisunikoulun. Kaivettiin eilen pinnis kolostaan ja jätettiin se olkkarin keskelle, kun ei jaksettu raivata makkariin tilaa illalla.
Nyt tässä aamupäikkäreiden aikaan laitoin väsyneen lapsen sänkyynsä, jos se vaikka nukahtaisi. No ei nukahtanut, itki lohduttomasti. Nostin syliin ja rauhoitin, laitoin takaisin sänkyyn. Toistin kunnes itkut alkoivat laantua (nostin vain hysteerisenä pois sängystä) ja nyt se nukkuu pupu kainalossa.
Eiköhän vedetä ilta samalla tyylillä. Katsellaan jos tämä rauhoittaisi öitäkin, mutta jos ei, niin vieroitetaan piakkoin yöpullostakin. En ole vakuuttunut huudattamisenkaan kauheudesta, mutta ehkä tää syliin nostaminen voisi sopia meille. Sitten pitää kyllä lisätä varmaan päiviin kiinteitä, mutta en mä olisi siitäkään niin varma - esim. eilen se veti kahdella syötöllä yön. Puolestayöstä aamukuuteen nukkui heräämättä. Että ei se oikeesti ehkä tarvi noita yösafkojaan.
Jos vaikka loppulomasta saataisiin kaikki nukkua öisin.
Urpo kyllä olin, kun olkkariin nukutin. Nyt pitää olla kolistelematta. Toisaalta isä-ha miksailee jotain kolisevaa teknoa tuolla studiossa ja ulkona joku porasi, että eipä näyttänyt häly estävän nukahtamista.
Nyt tässä aamupäikkäreiden aikaan laitoin väsyneen lapsen sänkyynsä, jos se vaikka nukahtaisi. No ei nukahtanut, itki lohduttomasti. Nostin syliin ja rauhoitin, laitoin takaisin sänkyyn. Toistin kunnes itkut alkoivat laantua (nostin vain hysteerisenä pois sängystä) ja nyt se nukkuu pupu kainalossa.
Eiköhän vedetä ilta samalla tyylillä. Katsellaan jos tämä rauhoittaisi öitäkin, mutta jos ei, niin vieroitetaan piakkoin yöpullostakin. En ole vakuuttunut huudattamisenkaan kauheudesta, mutta ehkä tää syliin nostaminen voisi sopia meille. Sitten pitää kyllä lisätä varmaan päiviin kiinteitä, mutta en mä olisi siitäkään niin varma - esim. eilen se veti kahdella syötöllä yön. Puolestayöstä aamukuuteen nukkui heräämättä. Että ei se oikeesti ehkä tarvi noita yösafkojaan.
Jos vaikka loppulomasta saataisiin kaikki nukkua öisin.
Urpo kyllä olin, kun olkkariin nukutin. Nyt pitää olla kolistelematta. Toisaalta isä-ha miksailee jotain kolisevaa teknoa tuolla studiossa ja ulkona joku porasi, että eipä näyttänyt häly estävän nukahtamista.
lauantai 11. toukokuuta 2013
Voi ei!
Vauva uikuttaa unissaan. Luin jostain, että sen aivot käy nyt ylikierroksilla ja se voi nähdä painajaisia. Ei mun vauva SAA nähdä painajaisia! En kestä.
Sen pitää uneksia vaan maidosta (sellaisesta josta ei tule ihottumaa), sinisestä Angry Birds -pehmosta, kärryajeluista, Pienen pienestä veturista, saippuakuplista, isin levylaukusta, pään pyörittämisestä ja muista jutuista, joista se tykkää.
Sen pitää uneksia vaan maidosta (sellaisesta josta ei tule ihottumaa), sinisestä Angry Birds -pehmosta, kärryajeluista, Pienen pienestä veturista, saippuakuplista, isin levylaukusta, pään pyörittämisestä ja muista jutuista, joista se tykkää.
torstai 25. huhtikuuta 2013
Rytmiryhmä
Tämä oli rytminatsikokeiluni neljäs päivä. Tämän mukaan mennään:
Vauvan tavoitepäivä / 6 kk
07-08 herää
09-10 aamumaito
10-12 päikkärit
12-13 lounassose
13-14 välipalamaito ennen unia
14-16 päikkärit, ulkoilua
16-17 päivällismaito
19-20 iltamaito+puuro ja iltapuuhat
20-21 nukkumaan+maito
yö:
00 maito
03 maito
06 maito
maitoa: yht. reilu litra
unta: 11 + 3 h = 14 h
Eilen oli illalla vieraita ja pelkäsin kokeilun menevän pipariksi, mutta ihan hyvin se meni. Mitä nyt isä-ha sai kuskata vauvan kahdesti kauppaan iltapäivällä, koska toi sen ekalla kerralla liian nopeesti pois ulkoa ja unet jäi lyhyeksi. Ja mä halusin kaljan.
Tänään tokat päiväunet alkoivat jo yhdeltä, kun vauva simahti syliini, ja kestivät vajaan tunnin, mutta kuskasin sen heti sen herättyä ulos ja saatiin 1,5 tuntia lisää unta palloon. Aamupäiväunet ovat silti olleet jotain ennenkuulumatonta: jopa puoltoista tuntia vailla havahtumisia! Sisällä! Sängyssä! Olen jotenkin onnistunut siirtymään jopa viisistä torkuista kaksiin pidempiin uniin. Hurjaa.
Päätin lopettaa vauvantahtisen ruokailunkin, koska tyyppi ei tuntunut syövän, leikki vaan pullolla. Tilanne on parantunut jonkin verran, mutta mä luulen, että se tahtois vaan syödä kiinteetä ruokaa ja olla iso poika. Maitokin menee välillä paremmin nokkamukista ja tissistä se on kieltäytynyt jo jonkin aikaa. Uneliaana saattaa lupsutella, joten annan imeskellä silloin niin paljon kuin lystää. Vaikka nukahtaa tissille.
Mutta joo. Päikkärit lähtivät pitenemään heti, kun otin tän systeemin ja TIETOISEN LÄSNÄOLON käyttöön. Ihan ehkä kreiseintä on, että useimmiten se herää öisinkin juuri silloin kun haluan. Se herää syömään, koska päivällä on toi leikkimishomma. Mutta jos saan määrääminäni aikoina tuputettua sille jonkun 100 ml maitoa, kolme yösyöpöttelyä riittää. Jos en, niitä tulee enemmän.
Niin ja se on oikeesti herännyt vasta puol ysiltä joka aamu. Puoli yhdeksältä. Ei saatana.
Luulen kyllä, että tää toimii, koska nyt on sellainen vaiheeton vaihe. Kun se keksii taas jonkin vaiheen, kaikki menee pöperöksi. Mutta jatketaan nyt niin kauan kuin tää tuntuu toimivan! Me ollaan molemmat tyytyväisempiä niin. Joskin mulla on iltaisin ihan sellainen olo, että olen kaikkeni antanut. Ja niin olenkin.
Vauvan tavoitepäivä / 6 kk
07-08 herää
09-10 aamumaito
10-12 päikkärit
12-13 lounassose
13-14 välipalamaito ennen unia
14-16 päikkärit, ulkoilua
16-17 päivällismaito
19-20 iltamaito+puuro ja iltapuuhat
20-21 nukkumaan+maito
yö:
00 maito
03 maito
06 maito
maitoa: yht. reilu litra
unta: 11 + 3 h = 14 h
Eilen oli illalla vieraita ja pelkäsin kokeilun menevän pipariksi, mutta ihan hyvin se meni. Mitä nyt isä-ha sai kuskata vauvan kahdesti kauppaan iltapäivällä, koska toi sen ekalla kerralla liian nopeesti pois ulkoa ja unet jäi lyhyeksi. Ja mä halusin kaljan.
Tänään tokat päiväunet alkoivat jo yhdeltä, kun vauva simahti syliini, ja kestivät vajaan tunnin, mutta kuskasin sen heti sen herättyä ulos ja saatiin 1,5 tuntia lisää unta palloon. Aamupäiväunet ovat silti olleet jotain ennenkuulumatonta: jopa puoltoista tuntia vailla havahtumisia! Sisällä! Sängyssä! Olen jotenkin onnistunut siirtymään jopa viisistä torkuista kaksiin pidempiin uniin. Hurjaa.
Päätin lopettaa vauvantahtisen ruokailunkin, koska tyyppi ei tuntunut syövän, leikki vaan pullolla. Tilanne on parantunut jonkin verran, mutta mä luulen, että se tahtois vaan syödä kiinteetä ruokaa ja olla iso poika. Maitokin menee välillä paremmin nokkamukista ja tissistä se on kieltäytynyt jo jonkin aikaa. Uneliaana saattaa lupsutella, joten annan imeskellä silloin niin paljon kuin lystää. Vaikka nukahtaa tissille.
Mutta joo. Päikkärit lähtivät pitenemään heti, kun otin tän systeemin ja TIETOISEN LÄSNÄOLON käyttöön. Ihan ehkä kreiseintä on, että useimmiten se herää öisinkin juuri silloin kun haluan. Se herää syömään, koska päivällä on toi leikkimishomma. Mutta jos saan määrääminäni aikoina tuputettua sille jonkun 100 ml maitoa, kolme yösyöpöttelyä riittää. Jos en, niitä tulee enemmän.
Niin ja se on oikeesti herännyt vasta puol ysiltä joka aamu. Puoli yhdeksältä. Ei saatana.
Luulen kyllä, että tää toimii, koska nyt on sellainen vaiheeton vaihe. Kun se keksii taas jonkin vaiheen, kaikki menee pöperöksi. Mutta jatketaan nyt niin kauan kuin tää tuntuu toimivan! Me ollaan molemmat tyytyväisempiä niin. Joskin mulla on iltaisin ihan sellainen olo, että olen kaikkeni antanut. Ja niin olenkin.
tiistai 2. huhtikuuta 2013
2 h
On muuten ihan eri asia heräillä kahden tunnin välein kuin yhden tunnin välein. Tätä ei varmaan olisi ikinä uskonut sanovansa ennen kuin asetti itsensä tähän vauvaloukkuun. Silloin sitä oli aivan kuollut, kun torstaina tuli biletettyä niin että töihin piti selvitä kuuden tunnin unilla. NE UNIVELAT SAI NUKKUA JO SEURAAVANA YÖNÄ POIS. En enää ikinä valita tuollaisista, jos mulla on joskus mahdollisuus nukkua viikonloppuna pitkään (kuinka vanhana noi herää itsekseen katsomaan piirrettyjä?).
Mutta siis, kun herää tunnin välein, tulee yleensä repäistyksi sieltä syvästä unesta väkivaltaisesti. Kahden tunnin pätkillä on mahdollisuus, että saattaa saada nukkua kokonaisen unisyklin, niin että herätys ei tunnu niin kertakaikkisen pahalta. Sen sijaan se, että perhepeti synkronisoisi vauvan ja äidin (ei isän, koska isät ei saa nukkua perhepedissä ja miksi nukkuisivatkaan, kun on mahdollisuus olla nukkumatta) unisyklit on jotain niin diippiä skeidaa ettei oo tosikaan. Kaikki me perhepeteilijät ollaan ihan kukkuluuruu, en ole kuullut yhdestäkään, joka olis virkeä.
Aika monet tissivauvat osaa imutella itsekseen niin, että äiti hädintuskin havahtuu, mutta ne sitten imutteleekin koko ajan niin että varsinaisesta nukkumisesta ei voi puhua. Mun vauva harrastaa tota usein aamuyöstä, mutta aina välillä sielä sängystä on oikeesti hypättävä lämmittämään pullo. Sen hyvä puoli on siinä, että vauva tulee helpommin siirrettyä vähän sivummalle niin, ettei tartte ihan nokatusten yrittää "nukkua".
Mut joo, se ei ollut pointti vaan ihana armollinen kaksi tuntia. Noiden kaksituntisten seurauksena puhkuin tänään energiaa ja suoritin seuraavat asiat klo kahteen mennessä:
- imuroin
- tiskasin
- hinkkasin hellan ja keittiön tasot
- pesin koneellisen pyykkiä
- huuhtelin vessan lattialta pölyt pois
- pyyhin pahimmat pölyt
- sisustin ja järjestelin
- nukutin vauvan kaksille päiväunille
- tarjosin vauvalle laadukasta vuorovaikutusta
- join rauhassa aamukahvia ja katsoin jamie oliveria telkkarista
WTF.
Mutta siis, kun herää tunnin välein, tulee yleensä repäistyksi sieltä syvästä unesta väkivaltaisesti. Kahden tunnin pätkillä on mahdollisuus, että saattaa saada nukkua kokonaisen unisyklin, niin että herätys ei tunnu niin kertakaikkisen pahalta. Sen sijaan se, että perhepeti synkronisoisi vauvan ja äidin (ei isän, koska isät ei saa nukkua perhepedissä ja miksi nukkuisivatkaan, kun on mahdollisuus olla nukkumatta) unisyklit on jotain niin diippiä skeidaa ettei oo tosikaan. Kaikki me perhepeteilijät ollaan ihan kukkuluuruu, en ole kuullut yhdestäkään, joka olis virkeä.
Aika monet tissivauvat osaa imutella itsekseen niin, että äiti hädintuskin havahtuu, mutta ne sitten imutteleekin koko ajan niin että varsinaisesta nukkumisesta ei voi puhua. Mun vauva harrastaa tota usein aamuyöstä, mutta aina välillä sielä sängystä on oikeesti hypättävä lämmittämään pullo. Sen hyvä puoli on siinä, että vauva tulee helpommin siirrettyä vähän sivummalle niin, ettei tartte ihan nokatusten yrittää "nukkua".
Mut joo, se ei ollut pointti vaan ihana armollinen kaksi tuntia. Noiden kaksituntisten seurauksena puhkuin tänään energiaa ja suoritin seuraavat asiat klo kahteen mennessä:
- imuroin
- tiskasin
- hinkkasin hellan ja keittiön tasot
- pesin koneellisen pyykkiä
- huuhtelin vessan lattialta pölyt pois
- pyyhin pahimmat pölyt
- sisustin ja järjestelin
- nukutin vauvan kaksille päiväunille
- tarjosin vauvalle laadukasta vuorovaikutusta
- join rauhassa aamukahvia ja katsoin jamie oliveria telkkarista
WTF.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Nukkumatti otti hatkat
Olen tässä muutamana aamuna herännyt siihen, että itkettää ja oksettaa. Kyl mä tiesin, että vauvan muutaman tunnin unipätkät oli väliaikaista luksusta, mutta saavutetusta edusta luopuminen tuntuu pahemmalta kuin uskalsin odottaa. Kellon mukaan klo 23 jälkeen herättiin kerran tunnissa, viidestä kuuteen hilluttiin valveilla ja sen jälkeen uni oli katkonaista kainalossa sätkimistä (kiitos kesäajan ja ikkunaan ripustetun mustan päiväpeiton, puoli kymmeneen sentään). Nälkä oli ainoastaan kello kahdelta ja kuudelta.
Jotenkin ihan hirveetä ajatella, että pääsiäinen loppuu tänään ja mun pitää jotenkin selvitä päivät ilman vauvan lykkäämistä jonkun muun hoiviin, että voi nukkua. Mä pelkään että pudotan sen tokkurassa. Kahvikaan ei auta, koska toi nukkumattomuudesta johtuva kuvotus, ei tulis mieleenkään juoda. Miten tästä selviää? Miten mä selvisin siitä "yö on päivä" -vaiheesta? Miks mä halusin vauvan?
Mä olen nyt yksin kotona, kun isi ja vauva lähti sukuloimaan, mutta en osaa jotenkin rentoutua, kun ahdistun jo valmiiksi alkavasta arjesta.
Jotenkin ihan hirveetä ajatella, että pääsiäinen loppuu tänään ja mun pitää jotenkin selvitä päivät ilman vauvan lykkäämistä jonkun muun hoiviin, että voi nukkua. Mä pelkään että pudotan sen tokkurassa. Kahvikaan ei auta, koska toi nukkumattomuudesta johtuva kuvotus, ei tulis mieleenkään juoda. Miten tästä selviää? Miten mä selvisin siitä "yö on päivä" -vaiheesta? Miks mä halusin vauvan?
Mä olen nyt yksin kotona, kun isi ja vauva lähti sukuloimaan, mutta en osaa jotenkin rentoutua, kun ahdistun jo valmiiksi alkavasta arjesta.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Uusi iltarutiini
Iltarutiinit on edelleen sekaisin, koska ihan sama mitä tekee, nukahtaminen tuntuu aiheuttavan pienokaisessa hysteriaa. Jos sitä pitää joskus huudattaa jonkinlaisen unikoulun yhteydessä, se mahdollisesti tukehtuu omaan kuolaansa. Niinpä ollaan menty vähän whatever works -linjalla tässä jonkin aikaa.
Nyt tuntuu löytyneen yksi resepti huudon minimoimiseksi:
ACID.
Phuture - Acid Tracks
Me ollaan ehkä puoliksi läpällä soitettu lapselle acidia, koska se nyt on meidän juttu, ilman acidia minä ja isä-ha ei oltais koskaan tavattu (tai ilman jallua, mutta se voi ehkä odottaa). Olen kuitenkin aina ajatellut, että eiköhän toi lapsi tahdo mieluummin kuunnella lastenlauluja tai hempeitä tuutulurituksia - ja niitä olen sille tarjonnut. Koska se on aina jotenkin vähän plääh, kun vanhemmat selittävät into piukeena kuinka lapset rakastavat niiden lempimusaa (vaikka itsekin kuuntelin pikkuisena mieluiten Sparksia). Ja sitten ne muksut kuitenkin menee pähkinöiksi jostain Hevisauruksesta tai Robinista, kun niille siihen tarjotaan mahdollisuus. Olen sitä mieltä, että kyllä lapsilla on oikeus kuunnella myös paskaa.
Niin tässä kuitenkin on käynyt, että vauva vaipuu transsiin, kun laittaa soimaan acidia tai vanhaa housea, ja isä-ha tanssittaa sitä studion puolella. Sen silmät menee utuisiksi ja suu repsottaa vähän auki, koko lapsi on ihan lötkönä käsivarsilla. Musiikissa pitää nimenomaan olla menoa ja meininkiä, kumeita bassoja, clappeja, kunnon biitti. Siinä transsissa se siiretään makkarin puolelle, jossa se saa vikan kerran ruokaa ja sitten nukahtaa rauhallisena (vaipat, yökkärit ja mahdolliset kylvyt ennen jytää).
Kaikki lukemani unioppaat ovat painottaneet iltojen rauhoittamista, mölyn vaimentamista ja hiljaisia hellittelyhetkiä. Olenkin kokenut vähän huonoa omaatuntoa tästä meidän iltajytkeestä: se ei voi olla hyväksi kehittyville aivoille, over-stimulation, alert alert! Voisin kuvitella, että vanhempi lapsi riehaantuisi tanssimisesta ja diskoamisesta, mutta tällä hetkellä vaikutus on päinvastainen, joten ehkä nyt kokeillaan pitää tämä sääntönä eikä poikkeuksena. Koko perheen jokailtainen joraushetki on nimittäin aika kiva.
Jamie Principle - Waiting On My Angel
Niin ja monta vuotta nukahdin itse napit korvilla - ihan samaan jumputukseen. Nykyään nukahdan mieluiten hiljaisuudessa.
Tuutulaulut tarjosi Trax Records.
Nyt tuntuu löytyneen yksi resepti huudon minimoimiseksi:
ACID.
Phuture - Acid Tracks
Me ollaan ehkä puoliksi läpällä soitettu lapselle acidia, koska se nyt on meidän juttu, ilman acidia minä ja isä-ha ei oltais koskaan tavattu (tai ilman jallua, mutta se voi ehkä odottaa). Olen kuitenkin aina ajatellut, että eiköhän toi lapsi tahdo mieluummin kuunnella lastenlauluja tai hempeitä tuutulurituksia - ja niitä olen sille tarjonnut. Koska se on aina jotenkin vähän plääh, kun vanhemmat selittävät into piukeena kuinka lapset rakastavat niiden lempimusaa (vaikka itsekin kuuntelin pikkuisena mieluiten Sparksia). Ja sitten ne muksut kuitenkin menee pähkinöiksi jostain Hevisauruksesta tai Robinista, kun niille siihen tarjotaan mahdollisuus. Olen sitä mieltä, että kyllä lapsilla on oikeus kuunnella myös paskaa.
Niin tässä kuitenkin on käynyt, että vauva vaipuu transsiin, kun laittaa soimaan acidia tai vanhaa housea, ja isä-ha tanssittaa sitä studion puolella. Sen silmät menee utuisiksi ja suu repsottaa vähän auki, koko lapsi on ihan lötkönä käsivarsilla. Musiikissa pitää nimenomaan olla menoa ja meininkiä, kumeita bassoja, clappeja, kunnon biitti. Siinä transsissa se siiretään makkarin puolelle, jossa se saa vikan kerran ruokaa ja sitten nukahtaa rauhallisena (vaipat, yökkärit ja mahdolliset kylvyt ennen jytää).
Kaikki lukemani unioppaat ovat painottaneet iltojen rauhoittamista, mölyn vaimentamista ja hiljaisia hellittelyhetkiä. Olenkin kokenut vähän huonoa omaatuntoa tästä meidän iltajytkeestä: se ei voi olla hyväksi kehittyville aivoille, over-stimulation, alert alert! Voisin kuvitella, että vanhempi lapsi riehaantuisi tanssimisesta ja diskoamisesta, mutta tällä hetkellä vaikutus on päinvastainen, joten ehkä nyt kokeillaan pitää tämä sääntönä eikä poikkeuksena. Koko perheen jokailtainen joraushetki on nimittäin aika kiva.
Jamie Principle - Waiting On My Angel
Niin ja monta vuotta nukahdin itse napit korvilla - ihan samaan jumputukseen. Nykyään nukahdan mieluiten hiljaisuudessa.
Tuutulaulut tarjosi Trax Records.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
4 kk
- Mikä sillä on, se on ihan outo. Pitääkö se viedä lääkäriin?
- Se vaan muuttuu, ei sillä mitään ole... Tai on se vähän outo.
- Apua meidän vauva on outo!
Vauva oli kauppareissun ajan vaunuissa hereillä eikä päästänyt pihahdustakaan. Harkitsin vieväni sen lääkäriin.
Ota tästä nyt sit selvä. Jotakin selvästi tapahtuu, vauva muuttuu, mulla ei ole aavistustakaan mitä se haluaa. Välillä se saa hysteerisiä kohtauksia, välillä se känisee muuten vaan. Taitaa olla tylsistynyt. Isä-ha on jotenkin enemmän samalla aaltopituudella tällä hetkellä ja kestää vauvaa paremmin. Mä olen lievästi ahdistunut, kun en osaa tulkita sitä. Edes nälkäitkua en tunnista: joskus se syö kuin viimeistä päivää ja joskus työntää tuttipullon pois.
Viime yönä se nukkui epätavallisen levottomasti, ähisi vaan, kunnes otin sen kolmelta kainaloon loppuyöksi. Siihen se sitten rauhottuikin. Yleensä se nukahtaa klo 21.00-21.30, herää ekan kerran syömään pullollisen klo 1.00-2.00 (joskus ehdin syöttää ennen kuin se herää ja silloin se nukkuu paremmin) ja vetelee sitten sikeitä jonnekin puoli kuuteen (enkka on 7.13), jonka jälkeen nukkuu naama tississä vaihtelevasti aina klo 8.00-10.00 asti. Eli se siis nukkuu ihan törkeän hyvin ja olen tästä kiitollinen. Samalla uskon, että tämä on tyyntä myrskyn edellä. Kohta tulee hampaita ja uusia taitoja jne.
Myönnän että hampaita on kytätty, mutta mitään ei näy. Kuolaa tulee ihan perkeleesti ja välillä se tunkee kättä kitaansa niin tarmokkaasti, että yökkää.
Yökkimisen lisäksi siitä lähtee kovasti muitakin ääniä. Omituista tyytyväistä narinaa, ööööääääääoooo, satunnaisia konsonantteja, vienoja hönkäyksiä, ihan järkyttävän kimeää kirkumista, pelottavan aikuismaista naurua. Se on sanonut kerran YÖ ja kerran APUA eli aivan selvästi kielellinen nero.
Sylissä vauva on koko ajan matkalla jonnekin. Se kiipeää joko olkapään yli tai mönkii kohti sohvaa. Ihan minne vaan pois. Kääntymisen se unohti niiden parin kerran jälkeen, ei vaan kiinnosta. Varpaat sen sijaan kiinnostaa. Muista erikoistaidoista mainittakoon määrätietoinen käden ojennus ja mun silmälasien päästä poistaminen lähes jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä. Oppis vielä vaan laittamaan ne takaisinkin.
Ne harvat hetket, kun vauva jää syötön jälkeen syliin möllöttämään ja juttelemaan, ovat huippuja. Tulee melkein sellainen normaali äiti -fiilis, kun siinä höpsöttelen. Mä olen nimittäin viime päivinä alkanut epäillä, että mussa on jotkut piuhat kytketty väärin, kun en ihan koko aikaa halaja vauvaa syliini. Olen ehkä vaan sattunut lukemaan viime aikoina vähän liian monesta paikasta, että äideillä on kova tarve pitää vauvaa koko ajan lähellä. Äh. Ei ole.
Mutta niin, ehkä tämä nyt on vaan sitä sukupolvien ketjua tässä niin. Minä olen tällainen ja siksi mun vauva on tuollainen. Se on juuri minulle sopiva vauva ja minä olen toivottavasti sille sopiva äiti. Ainakin me olemme samannäköisiä. Selailin omaa vauva-ajan albumiani ja pysähdyin tämän kuvan ääreen:
Olkaa hyvä, tässä vauvani vaikka oikeastaan se olen minä. Lähetin kuvan tädilleni (joka on sen albumiini liimannut) ja sille meni läpi. Kulmat on täsmälleen samanlaisessa kurtussa ja hienostunut pikkurillin asentokin on aivan sama. Hurjaa.
- Se vaan muuttuu, ei sillä mitään ole... Tai on se vähän outo.
- Apua meidän vauva on outo!
Vauva oli kauppareissun ajan vaunuissa hereillä eikä päästänyt pihahdustakaan. Harkitsin vieväni sen lääkäriin.
Ota tästä nyt sit selvä. Jotakin selvästi tapahtuu, vauva muuttuu, mulla ei ole aavistustakaan mitä se haluaa. Välillä se saa hysteerisiä kohtauksia, välillä se känisee muuten vaan. Taitaa olla tylsistynyt. Isä-ha on jotenkin enemmän samalla aaltopituudella tällä hetkellä ja kestää vauvaa paremmin. Mä olen lievästi ahdistunut, kun en osaa tulkita sitä. Edes nälkäitkua en tunnista: joskus se syö kuin viimeistä päivää ja joskus työntää tuttipullon pois.
Viime yönä se nukkui epätavallisen levottomasti, ähisi vaan, kunnes otin sen kolmelta kainaloon loppuyöksi. Siihen se sitten rauhottuikin. Yleensä se nukahtaa klo 21.00-21.30, herää ekan kerran syömään pullollisen klo 1.00-2.00 (joskus ehdin syöttää ennen kuin se herää ja silloin se nukkuu paremmin) ja vetelee sitten sikeitä jonnekin puoli kuuteen (enkka on 7.13), jonka jälkeen nukkuu naama tississä vaihtelevasti aina klo 8.00-10.00 asti. Eli se siis nukkuu ihan törkeän hyvin ja olen tästä kiitollinen. Samalla uskon, että tämä on tyyntä myrskyn edellä. Kohta tulee hampaita ja uusia taitoja jne.
Myönnän että hampaita on kytätty, mutta mitään ei näy. Kuolaa tulee ihan perkeleesti ja välillä se tunkee kättä kitaansa niin tarmokkaasti, että yökkää.
Yökkimisen lisäksi siitä lähtee kovasti muitakin ääniä. Omituista tyytyväistä narinaa, ööööääääääoooo, satunnaisia konsonantteja, vienoja hönkäyksiä, ihan järkyttävän kimeää kirkumista, pelottavan aikuismaista naurua. Se on sanonut kerran YÖ ja kerran APUA eli aivan selvästi kielellinen nero.
Sylissä vauva on koko ajan matkalla jonnekin. Se kiipeää joko olkapään yli tai mönkii kohti sohvaa. Ihan minne vaan pois. Kääntymisen se unohti niiden parin kerran jälkeen, ei vaan kiinnosta. Varpaat sen sijaan kiinnostaa. Muista erikoistaidoista mainittakoon määrätietoinen käden ojennus ja mun silmälasien päästä poistaminen lähes jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä. Oppis vielä vaan laittamaan ne takaisinkin.
Ne harvat hetket, kun vauva jää syötön jälkeen syliin möllöttämään ja juttelemaan, ovat huippuja. Tulee melkein sellainen normaali äiti -fiilis, kun siinä höpsöttelen. Mä olen nimittäin viime päivinä alkanut epäillä, että mussa on jotkut piuhat kytketty väärin, kun en ihan koko aikaa halaja vauvaa syliini. Olen ehkä vaan sattunut lukemaan viime aikoina vähän liian monesta paikasta, että äideillä on kova tarve pitää vauvaa koko ajan lähellä. Äh. Ei ole.
Mutta niin, ehkä tämä nyt on vaan sitä sukupolvien ketjua tässä niin. Minä olen tällainen ja siksi mun vauva on tuollainen. Se on juuri minulle sopiva vauva ja minä olen toivottavasti sille sopiva äiti. Ainakin me olemme samannäköisiä. Selailin omaa vauva-ajan albumiani ja pysähdyin tämän kuvan ääreen:
Olkaa hyvä, tässä vauvani vaikka oikeastaan se olen minä. Lähetin kuvan tädilleni (joka on sen albumiini liimannut) ja sille meni läpi. Kulmat on täsmälleen samanlaisessa kurtussa ja hienostunut pikkurillin asentokin on aivan sama. Hurjaa.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Yövieras
Muistan lukeneeni netskusta urbaanilegendan vauvasta, joka meni yökylään. Sitten kun se laitettiin seuraavana iltana omaan sänkyynsä, se nukahti itsekseen ilman tissejä tai hytkyttelyjä, huutoja tai taisteluita.
Voin nyt kertoa teille, että tämä satu on tosi. Tuolla se nyt nukkuu. Kolme kiekkaa soittorasiaa ja vauva sammui mun tiskatessa tuttipulloja keittiössä. En osaa sanoa kuinka syvää tuo uni on ja monestiko se siitä herää, mutta tää todistaa mulle sen minkä jo tiesinkin: se osaa nukahtaa itsekseen, jos vain haluaa. Yleensä se ei halua.
Meillä oli eilen isä-han synttärit. Sydän sykkyrällä luovuin alkuperäisestä suunnitelmasta yöpyä vauvan kanssa oman tätini luona ja luovutin hänet yövieraaksi isä-han siskon luokse, jotta voisin itsekin osallistua kekkereihin. Yritin järkätä tutustumiskäyntiä sinne parin viikon ajan, mutta se ei vaan onnistunut, eli vauva meni sinne melkein kylmiltään. Pari kertaa on ollut tätinsä hoivissa, mutta ei lähiaikoina, ja vain meidän kotona.
Mukana menossa oli kolme pientä äänekästä serkkua. Lähtiessäni vientireissulta takaisin kotiin, vauva makoili lattialla ja veti kahta serkkuaan tukasta ja kaikki kolme käkättivät. Se oli sellainen ihan mukava viimeinen näky ennen kuin ehkä aiheutin vauvalleni elinikäisen trauman. Pyysin täti-hata soittamaan, jos näyttää siltä, että vauvani minuus hajoaa.
Soittoa ei tullut ja aamulla sain viestin, että vauva heräsi, nauraa ja leikkii varpaillaan. Huh. No kuulemma se oli taintunut lopullisille yöunille vastan klo 1:00 eli jonkinlainen järkytys taisi vieras paikka olla. Ei ollut isää hytkyttämässä, mutta onneksi oli täti, joka nukkui patjalla vieressä, piti kädestä ja itkun uhatessa otti kainaloon, niin että mytty oli lopulta rauhoittunut ja nukkunut kaksi kolmen tunnin pätkää.
Kun tulin hakemaan, vauva katsoi mua hölmistyneenä ja hymyili sitten leveästi. Minuus näytti olevan eheä, mutta mistäpä tuota osaisin arvioida, kun en ole analyyttisesti suuntautunut lapstenpsykiatri, joka näkee aina pienten piilotajuntaan asti.
Illlalla bileissä yksi vauvan kummisedistä (sillä on itsellään kuukautta nuorempi poika) halusi puhua mulle mun vauvasta, jonka se oli tavannut edellisenä lauantaina - ihanaa, toki voin puhua mun vauvasta! Se sanoi mulle ne asiat, jotka lähes kaikki sanovat: 1. teillä on kaunis vauva. 2. se on valtava. 3. itkeekö se koskaan? Onnitteli meitä nauravaisesta ja sopeutuvaisesta lapsesta. Niiden vauva itkee, itkee, itkee ja valvoo.
Ja niin, jos vauva ei tosiaan olisi sellainen, en ehkä olisi laittanut sitä yöksi minnekään. Jos se olisi kiinni rinnassa tai roikkuisi sylissäni koko ajan, olisin antanut sen olla juuri sellainen. Mutta se on jatkuvasti hämmästyttänyt mua perustyytyväisyydellään ja jopa itsenäisyydellään. Välillä olen miettinyt teenkö jotain väärin, eikö se uskalla itkeä syliä, onko se välttelevästi kiintynyt. Mutta koska olen mielestäni aina vastannut sen kutsuihin heti ja lohduttanut niin kauan, että olen keksinyt mikä on hätänä, en voi uskoa. Se vaan on vauvani pilkahteleva luonne, temperamentti, samanmoinen kuin vanhemmillaan. Tätä tukee se, että äitini tarinoiden mukaan minä olin jo vauvana ihan samanlainen.
Asiaankuuluvista peloistani huolimatta musta siis kuitenkin tuntui, että vauva kyllä selviää yökylästä ja todennäköisesti jopa nauttii siitä serkkuhärdellistä, koska ei tunnu stressaantuvan lähes mistään. Saamani raportin perusteella olin oikeassa. Ehkä uskallan siis antaa hänet tätinsä hoiviin uudestaankin. Tädin pettymykseksi en ehkä ihan lähiaikoina, mutta ehkäpä kesällä, jos ei ole eroahdistus tai muu huono vaihe päällä. Tähdätään vaikka tohon Maailman Tärkeimmän Bändin esiintymiseen.
EDIT: Klo 1:52 Kohta neljä tuntia yhtäjaksoista unta plakkarissa. Eikä se edes heittelehdi levottomasti ympäriinsä, tuhisee vaan. Emme saa koskaan tietää, kuinka pitkään se olisi nukkunut, koska nyt se saa maitoa napaan, ja sitten minä nukun myös. Aamulla ei tarvitse nousta, koska isä-halla on vapaapäivä. Jee!
Voin nyt kertoa teille, että tämä satu on tosi. Tuolla se nyt nukkuu. Kolme kiekkaa soittorasiaa ja vauva sammui mun tiskatessa tuttipulloja keittiössä. En osaa sanoa kuinka syvää tuo uni on ja monestiko se siitä herää, mutta tää todistaa mulle sen minkä jo tiesinkin: se osaa nukahtaa itsekseen, jos vain haluaa. Yleensä se ei halua.
Meillä oli eilen isä-han synttärit. Sydän sykkyrällä luovuin alkuperäisestä suunnitelmasta yöpyä vauvan kanssa oman tätini luona ja luovutin hänet yövieraaksi isä-han siskon luokse, jotta voisin itsekin osallistua kekkereihin. Yritin järkätä tutustumiskäyntiä sinne parin viikon ajan, mutta se ei vaan onnistunut, eli vauva meni sinne melkein kylmiltään. Pari kertaa on ollut tätinsä hoivissa, mutta ei lähiaikoina, ja vain meidän kotona.
Mukana menossa oli kolme pientä äänekästä serkkua. Lähtiessäni vientireissulta takaisin kotiin, vauva makoili lattialla ja veti kahta serkkuaan tukasta ja kaikki kolme käkättivät. Se oli sellainen ihan mukava viimeinen näky ennen kuin ehkä aiheutin vauvalleni elinikäisen trauman. Pyysin täti-hata soittamaan, jos näyttää siltä, että vauvani minuus hajoaa.
Soittoa ei tullut ja aamulla sain viestin, että vauva heräsi, nauraa ja leikkii varpaillaan. Huh. No kuulemma se oli taintunut lopullisille yöunille vastan klo 1:00 eli jonkinlainen järkytys taisi vieras paikka olla. Ei ollut isää hytkyttämässä, mutta onneksi oli täti, joka nukkui patjalla vieressä, piti kädestä ja itkun uhatessa otti kainaloon, niin että mytty oli lopulta rauhoittunut ja nukkunut kaksi kolmen tunnin pätkää.
Kun tulin hakemaan, vauva katsoi mua hölmistyneenä ja hymyili sitten leveästi. Minuus näytti olevan eheä, mutta mistäpä tuota osaisin arvioida, kun en ole analyyttisesti suuntautunut lapstenpsykiatri, joka näkee aina pienten piilotajuntaan asti.
Illlalla bileissä yksi vauvan kummisedistä (sillä on itsellään kuukautta nuorempi poika) halusi puhua mulle mun vauvasta, jonka se oli tavannut edellisenä lauantaina - ihanaa, toki voin puhua mun vauvasta! Se sanoi mulle ne asiat, jotka lähes kaikki sanovat: 1. teillä on kaunis vauva. 2. se on valtava. 3. itkeekö se koskaan? Onnitteli meitä nauravaisesta ja sopeutuvaisesta lapsesta. Niiden vauva itkee, itkee, itkee ja valvoo.
Ja niin, jos vauva ei tosiaan olisi sellainen, en ehkä olisi laittanut sitä yöksi minnekään. Jos se olisi kiinni rinnassa tai roikkuisi sylissäni koko ajan, olisin antanut sen olla juuri sellainen. Mutta se on jatkuvasti hämmästyttänyt mua perustyytyväisyydellään ja jopa itsenäisyydellään. Välillä olen miettinyt teenkö jotain väärin, eikö se uskalla itkeä syliä, onko se välttelevästi kiintynyt. Mutta koska olen mielestäni aina vastannut sen kutsuihin heti ja lohduttanut niin kauan, että olen keksinyt mikä on hätänä, en voi uskoa. Se vaan on vauvani pilkahteleva luonne, temperamentti, samanmoinen kuin vanhemmillaan. Tätä tukee se, että äitini tarinoiden mukaan minä olin jo vauvana ihan samanlainen.
Asiaankuuluvista peloistani huolimatta musta siis kuitenkin tuntui, että vauva kyllä selviää yökylästä ja todennäköisesti jopa nauttii siitä serkkuhärdellistä, koska ei tunnu stressaantuvan lähes mistään. Saamani raportin perusteella olin oikeassa. Ehkä uskallan siis antaa hänet tätinsä hoiviin uudestaankin. Tädin pettymykseksi en ehkä ihan lähiaikoina, mutta ehkäpä kesällä, jos ei ole eroahdistus tai muu huono vaihe päällä. Tähdätään vaikka tohon Maailman Tärkeimmän Bändin esiintymiseen.
EDIT: Klo 1:52 Kohta neljä tuntia yhtäjaksoista unta plakkarissa. Eikä se edes heittelehdi levottomasti ympäriinsä, tuhisee vaan. Emme saa koskaan tietää, kuinka pitkään se olisi nukkunut, koska nyt se saa maitoa napaan, ja sitten minä nukun myös. Aamulla ei tarvitse nousta, koska isä-halla on vapaapäivä. Jee!
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)