Olen elossa

En ole lukenut kenenkään juttuja pitkään pitkään aikaan, mutta nyt tuntui hyvältä lukea kaikkien kuulumiset.

Olen viettänyt elämäni kesää. Poissa on viime vuoden ahdistukset ja vitutukset siitä kuinka muut saavat mennä ja itse on jumissa kotona. Olen saanut mennä ja olen ollut ihan mielelläni välillä jumissa.

Olen keskittynyt rakkauteen. Fyysiseen ja henkiseen. Pitkän kuivan kauden jälkeen olen taas löytänyt itsestäni eeppisen seikkailijattaren ja koetellut omia rajojani toden teolla. Aivan mahtavaa.

Olen myös saattanut löytää ensimmäisen ihkaoikean lapsellisen ystäväperheen. Tapasin mukavan pariskunnan, kun osallistuin kesäheilani kanssa tapahtumaan, jossa maattiin ventovieraiden kanssa alasti läjässä. Internet paljasti, että asumme lähekkäin ja lapsillamme on juuri passeli ikäero. Kaikenlaista.

Kesäheila on rikastuttanut elämääni hyvässä ja pahassa. Olen joutunut pohtimaan miten paljon altistan lastani valitsemalleni elämäntavalle ja todennut, että ihan niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Ja hyvältä tuntuu se, kun poika tarttuu kesäheilaa kädestä, taluttaa sen tutkimaan kiviä ja halaa sen jalkoja. Ihan mahtavaa, jos lapsenikin oppii, että rakkautta kyllä riittää jaettavaksi asti. Sen isäkin on jo tottunut ajatukseen ja kuuntelee vuodatuksiani siitä kuinka kesäheila on välillä todella ärsyttävä. Moikkaavat toisiaan kohteliaasti, kun kohtaavat meidän keittiössä lounasaikaan.

En tiedä millaiseen uomaan elämä asettuu syksyllä, kun perheemme aloittaa viralliset ruuhkavuodet ja äiti koulun. Yksi ammattikorkeakoulu kun päätti, että olen potentiaalisesti soveltuva sosiaalialalle. Koulureppu on jo ostettu ja yritän asennoitua siihen, että tulen opiskelemaan teini-ikäisten kanssa. Toisaalta se on ihan hauskaakin, saan olla se kypsä ja kokenut aikuisopiskelija!

Lasta ei tarvitse laittaa vielä päivähoitoon, koska lapsen yksi läheinen päätti päräyttää vuorotteluvapaalle ja ottaa hänet hoiviinsa. Olen huojentunut. Olisi kivaa, jos se osaisi sanoa muutakin kuin mopo ja kakka päiväkotiin mennessään. Nyt on vielä vähän enemmän aikaa opetella.

Lomafiilis

Kuvittelin että ei tästä kotiäitihommasta mitään kesälomaa saisi, mutta niin vaan onkin eri meininki, kun isä-han loma alkoi.

Eka lomapäivä alkoi lääkärireissulla, josta en uskonut tulevan yhtään mitään, koska mystisesti vauvan iho on sileä kuin, öööh, vauvan peppu. Mutta oirekuvaukset, valokuvat ja jo kokeiltujen juttujen selostaminen vakuuttivat lääkärin ja saatiin se pirun lähete sinne allergiasairaalaan. Jos en olisi tajunnut pitää silloin ekojen ihottumien aikaan parin viikon taukoa kiinteissä, pompottelu olisi jatkunut - oltaisiin vaan saatu neuvo pitää tauko. HUH. Ja nyt on kaks kiloa Essex Plussaa reseptillä, jee.

Lääkäristä koko kuvio kuulostaa vain hankalalta atooppiselta iholta ja sitä se sattaa ollakin. Vaikka uskon kyllä, että mekin jotain ruokapahiksia vielä löydetään. Nyt vauva syö viittä kasvista, kahta hedelmää ja riisiä, joten on tässä vielä ruokia kartoitettavana.

Nautittiin lounas kahvilassa Punavuoressa ja sinne tuli joku latteisi, jonka muksu flirttasi meidän vauvalle. Mietin vähän että kysyisinkö siltä isiltä muistaako kun me vedettiin skumppakännit Flamingon Onnelassa, kun siellä oli Snap! ja Technotronic, mutta oon vähän ujo niin en tohtinut. Tämän jälkeen vauvasta otettiin passikuva - isä-ha meni valokuvausliikkeesseen vauva kainalossa tsekkaamaan miten homma toimii ja kun se tuli minuutin päästä ulos, vauva oli jo kuvattu. Kätsyä.

Shoppailtiin vähän miesten Tiimarissa jotain hehkulamppuja ja törmättiin mun vanhaan heilaan/kaveriin/"kollegaan" ja sain sille kerrottua, että jos tulee jotain siistiä (tai vähemmän siistiä) proggista, joka tarvitsee edes osa-aikaista työvoimaa, niin meikä on käytettävissä. Olen kotona jos mitään ihmeellistä ei tule eteen, mutta jos jostain putoaa syliin unelmien työpaikka, en kyllä epäröi hetkeäkään. Kaveri mainitsi myös yhden vapaaehtoispohjalta duunaillun hommelin - oltiin molemmat siinä työryhmässä -, joka vaan jäi kesken. Olen itsekin miettinyt, että siihen voisi hakea jonkun rahoituksen, ja mä väsäisin ne jutut loppuun. Mulla on ideoita ja mahdollisuuksia, nyt vaan tarvitaan rohkeutta toteuttaa niitä.

Lopulta matkattiin vielä täti-han luo me&i-kekkereille. Esittelijä oli legendaarisen vaivaannuttava, se oli ihan lovena valkoisiin boifrendfarkkuihin. Isä-ha ja täti-han mies jumittivat makkarissa ja mä kävin ilmoittamassa niille, kun oli tullut aika hypistellä. Jälleenmyyntiarvo mainittiin ekan viiden minuutin aikana, ja ehdotinkin isä-halle, että hommattais sammakkotrikoopeitto sijoituksena. Kuulemma just oli joku kaupitellut jotain vanhaa peittoa 450 eurolla Facebookissa!!!! Jotenkin siinä esittelyä kuunnellessani ihan oikeasti kuvittelin haluavani ihania jogapäntsejä ja siipipaitoja ja vauvalle froteeshortseja, mutta onneksi tulin järkiini ennen sitä hypistelyosuutta. Voisin vetäistä sen yhdenkin koltun ihan hyvin niskaani, mutta kuolisin häpeästä, jos joku tunnistaisi että mulla on me&i-vaate. Ostan ne samat trikoorytkyt henkkamaukalta vaan.

Sellaisen huomion tein, että sekä näillä miikkarikikkareilla että niillä bloggaajien Nosh-kekkereilla yleisöstä tuli ihan hirveesti sellaista tuotebuustausta - kutsujen vieraat huutelivat esittelijälle kuinka nämä ei ole menneet miksikään miljoonassa pesussa ja tämäkin on mahtunut vuoden. Siis että asiakkaat tekee myyntityön esittelijän puolesta. Mutta toisaalta näiden kotikutsumerkkien meininki onkin kai word-of-mouth-markkinointi ja kutsut on sellainen kollektiivinen hypetystilaisuus. Siihen on helppo mennä mukaan vaikka olis oikeesti sitä mieltä, että ne sammakko-oksennukset on karseita.

Kaiken kaikkiaan siis ihan nappisuoritus tämä päivä. Mun vauva on oikeesti aika rento. Se itki ainostaan kerran, kun pudotin vahingossa sen naamalle käytetyn vaipan, eli oli ihan hyvä syy. Soseen se veteli siististi mun sylissä keskellä serkkuhärdelliä ja nukahti helposti, kun päästiin kotiin. Ihana söpö vauva!

PS. Hän osaa ryömiä pehmeällä alustalla. Peppu ei nouse ainoastaan konttauskorkeudelle vaan ihan suorille jaloille. Hjelp.

Eko

Mulla ei ole oikeesti mitään millä jeesustella, mutta tässä mun kaksi kovinta ekotekoa:

1. Erosin ympäristöekonomiexästä niin, että se saattoi jatkaa väikkäriään ja maailman pelastamista, eikä sen tartte esim. paimentaa mun muksuja. Se olis varmaan painostanut mut käyttämään kestovaippoja, koska se ei koskaan ajatellut, että yhden ihmisen pienet teot on yks kärpäsenpaska tunkiolla, vaikka se pyöritteli päivät pitkät jotain öljyfutuurijuttuja. Se on kyllä hieno mies, tekee mieli aina vieläkin pyytää sitä selittämään jotain, jos en tajua. Koska se on mahdollisesti ollut mun poikaystävistä ainoa, joka on selvästi fiksumpi kuin minä. Ja siis luotan siihen, että se pelastaa maailman.

2. Meidän kotona ei ole yhtään uutta huonekalua. Tää nykyinen poikaystävä siirtelee töissä tavaraa paikasta A paikkaan B. Sitä tavaraa menee aika vitun paljon roskiin ja sitä se sit raijaa tonne meidän rappukäytävään, koska sen voi ehkä joskus myydä. Juu, mitään ei ole myynyt. Jos joku tarttee valkosia muurameita, meiltä liikenis.



Onneksi sillä on yleensä hyvä maku. Toi nojatuoli on kyllä mun perintökalu: isomummoni raijasi sen mukanaan lähtiessään evakkoon. Mulla oli ollut aiemmin joku mielikuva, että kun lähdettiin evakkoon, sitä jotakuinkin siltä seisomalta juostiin pommikoneita karkuun ja tarvottiin paljain jaloin läpi metsien ja soiden ja päädyttiin sit johonkin kaupunkiin. Ei se ihan niin tainnut mennä, jos saattoi nojatuolin ottaa messiin.

Oikeassa alakulmassa näkyy syöttiksen kulma. Siihen tänään sisukkaasti köytin lapseni pyyhkeellä ja iskin kurkun kouraan. Se järsi sitä kurkkua antaumuksella alaleukaan eilen puhjennutta hampaanreunaa apuna käyttäen. Sitten se kurkku putosi lattialle ja heitin sen roskiin tuhansien muiden ruoantähteiden seuraksi.

Sen ekoinen se.

Kaljatölkit kuvausrekvisiittaa.

Ajankohtaista

Tässä näkemykseni kuohuttavista yhteiskunnallisista keskusteluista tiivistettynä.





Sitten tärkeämpiin aiheisiin: vauvallani on taas kuumetta ja se kakkaa tosi paljon ja sen peppu ärtyy. Veikkaisin taas hammasta, jos se ei olis nukkunut koko päivää. Ehkä se sai isä-han flunssan. En kestä. Ainakaan en anna sille mitään soseita.

Siis miten näitä voisi muka enempää tehdä, kun yhdenkin kanssa saa koko ajan olla huolissaan jostain. Pää hajoo.

Pääsinpä muuten osalliseksi miesflunssa sairastavaan isähenkilöön kohdistuvasta raivosta, joka tuntuu olevan melko yleisesti osa kotiäitien tunnerepertuaaria. Mies tuli duunista kotiin kuumeisena ja kaivautui peiton alle. Mä olin valmiiksi jo ihan poikki ja voin kuvitella, että pääni alkoi savuta. Vauva ei ollut nukkunut edes niitä puolen tunnin päikkäreitään koko päivänä ja mulla oli nälkä.

Läksin sitten kauppaan vänisevien vaunujen kanssa ja mietin, että sitten kun mä saan tän flunssan, niin mä hoidan tota vauvaa kotona kaikki päivät enkä todellakaan kaivaudu minnekään peiton alle. Tsägällä senkin nenä alkaa vuotaa ja sitä sitten imuttelen sillä pelottavalla letkulla, johon ihan oikeasti en haluaisi kajota. Illalla en saa taaskaan ruokaa, koska isä-ha pärjää mielestään purkkikermavaahdolla kuorrutetuilla einesporkkanaletuilla, joten sen ei sitten tarvitse tehdä enää koskaan ruokaa. Eli jos mä haluan ruokaa, teen sen itse. Aina. Jos en jaksa, saan jonkun huomautuksen, että ehkä sitä maitoa tulis enemmän, jos sä söisit jotain. AAAARGH.

Ja siis miten ärsyttävältä voi kuulostaa jonkun yskä?! Teki mieli tursottaa se hiljaiseksi sillä kermavaahdolla, kun vauva havahtui jokaiseen yölliseen köhään, koska jostain syystä kaikenmaailman teollisuusmelu on sen mielestä jees, mutta ihmisten äkilliset yskökset ja aivastukset on edelleen jotain niin hirveetä (vaikka yritänkin sitä karaista aivastamalla se sylissä).

Isä-ha, jos luet tätä, niin anteeksi. Mutta kun vittu.

Kevätpörriäinen

Pakkasesta päätellen pörriäiset on vielä kohmelossa, mutta valon myötä tuttu levottomuus alkaa nostaa päätään. Mitenköhän se selätetään vauvan kanssa?

Yleensä olen vain haalinut kokoon kasan kesäheiloja reilusti ennen helluntaita, usein jo pääsiäiseen mennessä, ettei ole sitten tarvinnut tuhlata kesäpäiviä pyydystämiseen. Mutta nyt olen tällainen aloilleni asettunut perheellinen nainen, apua!

Tulisi edes joltain exältä (varmaan sellaiselta, joka ei tiedä, että mulla on vauva) joku haikaileva textiviesti. Joka vuosi on aina vähintään yksi ottanut yhteyttä menneitä muistellakseen. Ehkä pakko alentua olemaan itse se, joka lähettää jonkun nolon känniviestin. Paitsi että ai niin, en osaa enää olla kännissä.

Tai sitten voisi hommata jonkun kuuman kybersuhteen, kunnon kotiäidin ratkaisu. Viime keväänä olin paksuna ja keskityin mahaan, mutta sitä edellisenä mulla oli kypsään ikään ehtinyt israelilainen internetrakastaja, jonka kanssa suunnittelmimme roadtrippiä läpi suomen. Keskitin myös energioita erääseen kaksimetriseen muusikkoon. Näitä molempia heiloja yhdisti se, että heillä oli teini-ikäiset tyttäret. Muusikon tyttäreltä mun oli tarkoitus saada hamsteri, koska mun hoivavietti oli jo silloin kovassa nosteessa. Niin, ja tapasinhan mä sen isä-hankin siinä. Radiossa.

Jos sais kanavoitua tän energian kotimieheen niin sehän olis kaikille paras. Yritän. Onneksi mulla on lupa epäonnistua.

Analyysini kakkosen äiti-illasta

Vauvansa tarpeille epä-sensitiivinen, testosteronivajeessa piehtaroiva (koska nukkuu joskus vauvan vieressä, vaikka ei aisti sitä) isä-ha ruokki tuossa jälkikasvuaan sängyssä ja mä kruisailin kakkosen Äidit töihin -spektaakkeliin, valitettavasti vain siihen tokalle Isät kotiin -osuudelle. Se oli just niin käsittämätön kuin osasin odottaa. Kaikki vaan huutelivat omista poteroistaan ja puhuivat eri asioista.

Me teemme perheellemme sopivan yksilöllisen valinnan ja mä kökin kotona niin kauan kuin jaksan ja sit etsin varmaan töitä, mutta kannatan kyllä silti sitä saatanallista 666-mallia, koska varsin miesvaltaisella alalla oleva isä-ha pelkää menettävänsä työnsä, jos jää kotiin lapsen kanssa. Siinä on mulle ihan tarpeeks syytä kannattaa jonkinlaista yhteiskunnallista viestiä, että isienkin sopisi hoitaa lapsiaan. Se on nimittäin lapsen etu, että sillä on monta kartalla olevaa vanhempaa. Itselläni katson olevan kolme vanhempaa, joista pari tosin oli välillä aika hevisti ulos kartalta, mutta kuitenkin. Kokemukseni perheestä ylittää ydinperheen rajat.

Studiossa oli keskustelemassa mm. ihana Anna Moring, jonka queertutkimuksen kurssilla kirjoitinkin kerran esseen isyyden paikoista. Se oli diippiä shittiä - pohdin siinä isyyttä sen valossa, että olen kasvanut kahden naisen luotsaamassa perheessä ja siinä oli joku hämärä teoriakin, johon tätä omaa kokemustani peilasin. En nyt muista mitä Anna sanoi tässä äiti-illassa, muuta kuin että entä perheiden monimuotoisuus jota siis tsemppaan, mutta ihan yhtä kuuma se oli kuin aina ennenkin. Tuli vaan mieleen.

Moringin lisäksi siellä oli myös pelottava punatukkainen nainen, joka osoittautui the Erja Rusaseksi. Itse asiassa siitä mun piti kirjoittaa. En muista asiayhteyttä, mutta hän esitteli tällaisen tutkimustuloksen, että ne perheet, jotka laittoivat alle 12-kuukautisen lapsen päivähoitoon, olivat tulosten mukaan muita toimimattomampia (mitä se ikinä tarkoittaakaan). Mä jäin miettimään, että oliko tämä argumentti kotihoidon puolesta. Jos oli, se oli vähän nurinkurinen - tahtoiko hän sanoa, että varhainen päiväkodin aloittaminen tekee perheestä toimimattoman? Tai miksi haluaisitte laittaa lapsen päikkyyn ja assosioitua toimimattomaksi perheeksi? Vai että tämä todistaa päivähoidon huonoudesta, koska sen valitsevat toimimattomat perheet? Ehkä se oli vain toteamus eräästä tutkimustuloksesta, mutta kun meni se vähän ohi, niin jäin pyörittelemään tuota.

Huippu keskustelussa saavutettiin, kun isyystutkija Jouko Huttunen kertoi tuosta perhepedin alentavasta vaikutuksesta isien testosteronitasoihin. Siinä sitten yhtäkkiä pohdittiin, että ovatko koti-isät seksikkäitä ikään kuin sillä olisi jotain merkitystä. Maailman epäseksikkäin mies eli Leo Stranius (anteeksi Leo, each for their own) oli sitä mieltä että koti-isät ovat seksikkäitä ja Jouko Huttunen oli sitä mieltä että hän ei ollut seksikäs, mikä oli ihan ok (diggaan ehkä tästä Huttusesta, pitää perehtyä paremmin). Sen sijaan äitiaktiivi Eva Hämeenniemi oli ehdottomasti sitä mieltä, että kyllä kotitöitä tekevä ja kokkaava mies on seksikäs ja hän mielellään vaihtaa makkaripalveluksia kokkailuun. Mykistävää. Jos 666-malli olis käytössä, hra Hämeenniemi sais ehkä ihan törkeesti pesää.

Pullolapsi

Lapsi putkahti ulos mahan läpi 31.10.12 klo 20.03 parin vuorokauden yrittämisen jälkeen. Osastolla saimme perhehuoneen, jossa oli sentään yksityisyyttä, kun kaikki muu tuntui kaatuvan päälle. Sukulaiset kävivät kiintymässä vauvaan ensisilmäyksellä yksi toisensa jälkeen samalla kun itse toivoin, että pikkuinen nukkuisi omassa sängyssään ja kätilöt eivät nostelisi sitä puseroni sisään.

Muutin kyllä mieleni, kun maito ei noussut, ja a-ha laitettiin solariumiin ja lopulta minulta kiellettiin rinnalle ottaminen kokonaan ja passitettiin pumpulle. Missään vaiheessa en oikein tiennyt mitä tapahtuu ja miksi, ja kun vauva määrättiin pakkosyötöille pullosta 3 tunnin välein en enää edes yrittänyt ymmärtää. Verensokerit ja bilirubiini jotain.

Ekat maidot heruivat kaksi tuntia kotiin pääsyn jälkeen. Painotettiin kuitenkin pitämään vauva hyvin ruoassa, kun tyypillä on taipumusta mielummin nukkua kuin syödä, joten näin on tehty. Olen lukenut imetystukilistan pulloruoasta vierottamisosiota ja Väestöliiton pullonpyörittäjän opasta. Pumpannut, itkenyt, pesinyt, ollut välittämättä koko vitun tisseistä, itkenyt vähän lisää.

Kuvittelin, että imettäisin jos mieliala ei laskisi sellaiseksi, että tarvitsen lääkitystä. Mutta jotenkin unohdin ajatella, että mieliala voi laskea siksi, että imetys ei onnistu. En nimittäin tiedä riittävätkö voimat pullosta vierottamiseen, kun olen paniikissa ihan kaiken muunkin suhteen sekä edelleen jonkinasteisessa shokissa sairaalassa tapahtuneista asioista.

Ainoa lohdullinen asia on se, kun näen kuinka a-han isä syöttää vauvaansa pullolla ja molempien silmät loistavat. Sen verran hyvä äiti olen, että valitsin vauvalleni parhaan isän.