Tavattomuudet

Mun bloggariurani kulminoituu nyt tähän, että saan kertoa koko intternetille viisi omituista tapaani. Kiitos haasteesta, Kukkavarvas. Yritettiin isä-han kanssa miettiä näitä aika heikoin tuloksin:

1. "Kaikki ei kai pureskele varpaankynsiä?" Niin, ei kai, minä ja vauvani vaan. Onhan se aika kuvottavaa, mut yleensä sentään vain suihkun jälkeen. "Tai ainakaan asettele niitä kynnen palasia kaikkialle?" Nnnnggghiiiih.

Kun olin paksuna, käytiin katsomassa Poikani Kevin. Tosi virkistävä leffa ekaa lastaan odottaville, etenkin kun kävi selväksi, että koulusurmaajaa tässä kasvatellaan: meikä repii kynsiä, ja asettelee niitä paloja neuroottiseen riviin pöydälle, ja isä-halla on jousipyssy, jolla se ampuu rappukäytävässä (huoria). No ei ammu oikeesti huoria, mutta joskus ihan alkuaikoina se kutsui mut luokseen ampumaan jouskarilla huoria.

2. Ammun jouskarilla huoria.

3. No se on aika omituinen tapa, että en jaksa kuunnella biisejä loppuun asti. Jos kuuntelen musiikkia, en voi tehdä muuta. Homma toimii niin, että keksin jonkun biisin, jonka tahdon kuulla ja laitan sen soimaan. Heti kun ekat tahdit on pärähtäneet soimaan, keksin jo seuraavan, ja jaksan odottaa maksimissaan pari minuuttia ennen kuin vaihdan siihen.

Silloin kun soitin semiaktiivisesti levyjä, tästä oli sekä haittaa että hyötyä: sanoisin, että mun seteissä on hyvä flow, koska annan fiiliksen johdatella sitä selektiota, mutta sitten taas mulla ei ole aavistustakaan miten biisit loppuvat, joten vaihdot menee aina persiilleen (en siis todellakaan osaa miksata biittiin tai mitään muutakaan pätevää. Mä painan vain playta.)

4. Sitten vielä sellaisen keksin, että tuo samainen mies kysyi multa yks päivä, että onko kaikilla äideillä tuollainen nuttura:



Sanoin, että joo on. Mutta kaikki ei varmaan availe ja kiinnitä sitä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Duunissa tein tätä aivan jatkuvasti, jonkinlainen kompulsiivinen stressireaktio, jonka johdosta mun tukka oli aina ihan lähmänen.

Saan tällä myös tätini raivon partaalle. Hän on sitä mieltä, että annan itsestäni epäasiallisen kuvan, kun räplään koko ajan tukkaani. Ja mä olen sitä mieltä, että jos mulla on omaakin elämääni haittaava pakko-oire, niin viimeiseksi murehdin sitä mitä joku muu siitä ajattelee. Nyt nuttura pysyy aika hyvin päässä koko päivän, mitä nyt yks pikku tahmatassu repii sitä alas aina kun sattuu saamaan kiinni.

5. Nyt kun tätä kirjoitin ja pähkäilin, että eihän mulla oikeesti ole mitään outoja tapoja, tein sen taas: painoin nenän kiinni ylähuuleen ja haistoin. Mun mielestä ylähuuli haisee ihanalta.

Mulla onkin tätä haastettavaa porukkaa ihan tavattomasti, eli Tylsyys, Mirgga ja Huma_nist saavat toki jakaa omituisuuksiaan, jos eivät ole sitä jo tuhatta kertaa aiemmin tehneet.

Analyysini kakkosen äiti-illasta

Vauvansa tarpeille epä-sensitiivinen, testosteronivajeessa piehtaroiva (koska nukkuu joskus vauvan vieressä, vaikka ei aisti sitä) isä-ha ruokki tuossa jälkikasvuaan sängyssä ja mä kruisailin kakkosen Äidit töihin -spektaakkeliin, valitettavasti vain siihen tokalle Isät kotiin -osuudelle. Se oli just niin käsittämätön kuin osasin odottaa. Kaikki vaan huutelivat omista poteroistaan ja puhuivat eri asioista.

Me teemme perheellemme sopivan yksilöllisen valinnan ja mä kökin kotona niin kauan kuin jaksan ja sit etsin varmaan töitä, mutta kannatan kyllä silti sitä saatanallista 666-mallia, koska varsin miesvaltaisella alalla oleva isä-ha pelkää menettävänsä työnsä, jos jää kotiin lapsen kanssa. Siinä on mulle ihan tarpeeks syytä kannattaa jonkinlaista yhteiskunnallista viestiä, että isienkin sopisi hoitaa lapsiaan. Se on nimittäin lapsen etu, että sillä on monta kartalla olevaa vanhempaa. Itselläni katson olevan kolme vanhempaa, joista pari tosin oli välillä aika hevisti ulos kartalta, mutta kuitenkin. Kokemukseni perheestä ylittää ydinperheen rajat.

Studiossa oli keskustelemassa mm. ihana Anna Moring, jonka queertutkimuksen kurssilla kirjoitinkin kerran esseen isyyden paikoista. Se oli diippiä shittiä - pohdin siinä isyyttä sen valossa, että olen kasvanut kahden naisen luotsaamassa perheessä ja siinä oli joku hämärä teoriakin, johon tätä omaa kokemustani peilasin. En nyt muista mitä Anna sanoi tässä äiti-illassa, muuta kuin että entä perheiden monimuotoisuus jota siis tsemppaan, mutta ihan yhtä kuuma se oli kuin aina ennenkin. Tuli vaan mieleen.

Moringin lisäksi siellä oli myös pelottava punatukkainen nainen, joka osoittautui the Erja Rusaseksi. Itse asiassa siitä mun piti kirjoittaa. En muista asiayhteyttä, mutta hän esitteli tällaisen tutkimustuloksen, että ne perheet, jotka laittoivat alle 12-kuukautisen lapsen päivähoitoon, olivat tulosten mukaan muita toimimattomampia (mitä se ikinä tarkoittaakaan). Mä jäin miettimään, että oliko tämä argumentti kotihoidon puolesta. Jos oli, se oli vähän nurinkurinen - tahtoiko hän sanoa, että varhainen päiväkodin aloittaminen tekee perheestä toimimattoman? Tai miksi haluaisitte laittaa lapsen päikkyyn ja assosioitua toimimattomaksi perheeksi? Vai että tämä todistaa päivähoidon huonoudesta, koska sen valitsevat toimimattomat perheet? Ehkä se oli vain toteamus eräästä tutkimustuloksesta, mutta kun meni se vähän ohi, niin jäin pyörittelemään tuota.

Huippu keskustelussa saavutettiin, kun isyystutkija Jouko Huttunen kertoi tuosta perhepedin alentavasta vaikutuksesta isien testosteronitasoihin. Siinä sitten yhtäkkiä pohdittiin, että ovatko koti-isät seksikkäitä ikään kuin sillä olisi jotain merkitystä. Maailman epäseksikkäin mies eli Leo Stranius (anteeksi Leo, each for their own) oli sitä mieltä että koti-isät ovat seksikkäitä ja Jouko Huttunen oli sitä mieltä että hän ei ollut seksikäs, mikä oli ihan ok (diggaan ehkä tästä Huttusesta, pitää perehtyä paremmin). Sen sijaan äitiaktiivi Eva Hämeenniemi oli ehdottomasti sitä mieltä, että kyllä kotitöitä tekevä ja kokkaava mies on seksikäs ja hän mielellään vaihtaa makkaripalveluksia kokkailuun. Mykistävää. Jos 666-malli olis käytössä, hra Hämeenniemi sais ehkä ihan törkeesti pesää.

Natsimutsi vai Semai?

Jani Kaaro kirjoitti kiehtovan kolumnin lasten videopelaamisesta ja malesialaisesta Semai-heimosta, jossa lapsia ei rankaista tai kielletä.

Kommenteista löytyy ihan asiallista kritiikkiä siitä, että jonkin metsästäjä-keräilijäheimon logiikaa ei ehkä ihan suoraan voi soveltaa länsimäisen järjestäytyneen yhteiskunnan ilmiöihin, mutta eipä siitä tainnut olla kysekään. Jutun ydin oli mielestäni tässä:

Lapsen on itse löydettävä maailmansa ja itse opittava tarvitsemansa taidot, ja jos aikuiset puuttuvat tähän prosessiin ohjaamalla tai opettamalla, se on lapselle haitaksi.

Tämä on lähes täysin vastakkaista omalle asenteellemme, jossa koemme velvollisuudeksemme puuttua lapsen tekemisiin: Ohjata hänen kurssiaan; opettaa tietoja ja taitoja; ja muovata hänen luonnettaan, moraaliaan ja persoonallisuuttaan.

Minulla ei ole tässä vaiheessa mitään haisua siitä millainen vanhempi minusta tulee. Kuvittelen että kiellän ne asiat, jotka ovat oikeasti vaarallisia tai haitallisia ja käsken tehdä ne asiat, jotka ovat välttämättömiä - muuten annan muksun rellestää ja tutkia aika vapaasti. Todellisuudessa saatan olla ylisuojeleva hössöttäjä, joka hokee ei ei ja ei ihan vaan tottumuksesta ja vähentää viikkorahasta, jos kyynärpäät on ruokapöydällä*.

Samalla jossain takaraivossa tykyttää kuitenkin tietoisuus siitä, että vaikka tämä tuleva ihminen luonnollisesti omaksuu ympäristöstään asenteita, rajoituksia ja vapauksia, loppujen lopuksi minulla on aika vähän valtaa siihen, millaiset polut hän lopulta valitsee kuljettavakseen.

Kai tämä on tietoisuus on noussut siitä, kun on kelaillut koko raskausajan omaa lapsuuttaan - tajunnut että on näiden lähtökohtien luonnollinen tulos ja samalla kuinka käsittämättömän randomia koko homma lopulta on. Aika todennäköistä onkin, että olen enimmäkseen ihan pihalla ja hosun ympäriinsä miten parhaaksi näen, enkä vaan ehdi ajatella mitään kasvattamista, koska kaikki energia menee siihen, että pidän meidät hengissä. Ja a-hasta tulee silti ihan hyvä aikuinen.

Luenkin kaikkia näitä kasvatusoppaita ja -näkemyksiä enemmänkin niksipirkkana kuin jonain kokonaisvaltaisina kasvatusfilosofioina. Painan mieleen hyviä kikkakolmosia kiperien tilateiden varalla ja toivon, että jaksan olla kiinnostunut lapsestani niin paljon, että osaan määritellä sille ne tarvittavat rajat ja tukea sitä sen omissa taipumuksissa. Vaikka se sitten haluaisi pelata Minecraftia, kun itse tajuan tasan tarkkaan tetristä ja timanttipeliä.

* Pidin pienenä kaverini perheen kasvatusmetodeja aika kauhistuttavina ja olin salaa kiitollinen, että meillä meltiin Semai-hengessä. Toisaalta ne myös teki ruokaa yhdessä ja lauloi, oli niillä kivaakin.