Olen elossa

En ole lukenut kenenkään juttuja pitkään pitkään aikaan, mutta nyt tuntui hyvältä lukea kaikkien kuulumiset.

Olen viettänyt elämäni kesää. Poissa on viime vuoden ahdistukset ja vitutukset siitä kuinka muut saavat mennä ja itse on jumissa kotona. Olen saanut mennä ja olen ollut ihan mielelläni välillä jumissa.

Olen keskittynyt rakkauteen. Fyysiseen ja henkiseen. Pitkän kuivan kauden jälkeen olen taas löytänyt itsestäni eeppisen seikkailijattaren ja koetellut omia rajojani toden teolla. Aivan mahtavaa.

Olen myös saattanut löytää ensimmäisen ihkaoikean lapsellisen ystäväperheen. Tapasin mukavan pariskunnan, kun osallistuin kesäheilani kanssa tapahtumaan, jossa maattiin ventovieraiden kanssa alasti läjässä. Internet paljasti, että asumme lähekkäin ja lapsillamme on juuri passeli ikäero. Kaikenlaista.

Kesäheila on rikastuttanut elämääni hyvässä ja pahassa. Olen joutunut pohtimaan miten paljon altistan lastani valitsemalleni elämäntavalle ja todennut, että ihan niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Ja hyvältä tuntuu se, kun poika tarttuu kesäheilaa kädestä, taluttaa sen tutkimaan kiviä ja halaa sen jalkoja. Ihan mahtavaa, jos lapsenikin oppii, että rakkautta kyllä riittää jaettavaksi asti. Sen isäkin on jo tottunut ajatukseen ja kuuntelee vuodatuksiani siitä kuinka kesäheila on välillä todella ärsyttävä. Moikkaavat toisiaan kohteliaasti, kun kohtaavat meidän keittiössä lounasaikaan.

En tiedä millaiseen uomaan elämä asettuu syksyllä, kun perheemme aloittaa viralliset ruuhkavuodet ja äiti koulun. Yksi ammattikorkeakoulu kun päätti, että olen potentiaalisesti soveltuva sosiaalialalle. Koulureppu on jo ostettu ja yritän asennoitua siihen, että tulen opiskelemaan teini-ikäisten kanssa. Toisaalta se on ihan hauskaakin, saan olla se kypsä ja kokenut aikuisopiskelija!

Lasta ei tarvitse laittaa vielä päivähoitoon, koska lapsen yksi läheinen päätti päräyttää vuorotteluvapaalle ja ottaa hänet hoiviinsa. Olen huojentunut. Olisi kivaa, jos se osaisi sanoa muutakin kuin mopo ja kakka päiväkotiin mennessään. Nyt on vielä vähän enemmän aikaa opetella.

Energiaa! Huutomerkkejä!

Tulipas ihan virkistynyt olo, kun teki pari päivää jotakin ihan muuta! Lauantaina juhlittiin ystävän polttareita iltapäivästä aina tappiin asti. Sunnuntaina lepäsin. Ja tänään kävin vähän jumppaamassa jumahtaneita aivonystyröitä valintakokeissa.

En oikein osannut valmistautua, koska en tiennyt mitä kokeessa on luvassa - olisin esimerkiksi saattanut kerrata vähän jotain prosenttilaskuja.. Köh. Muuten luulen, että skillsejä vaativat testiosiot meni ihan jees, mutta luonteen soveltuvuudesta ihmisalalle en vaan voi tietää. Jos ne kattovat, että tosta ei ole näihin hommiin, niin eihän sille sitten mitään voi.

Ryhmähaastattelussa olin mielestäni erinomainen. Muut olivat myös ihan asiallisia, mutta mun mielestä juttelivat ehkä vähän itsestäänselvyyksiä. Parin kommenttini jälkeen huomasin haastattelijoiden nyökkäävän varovaisesti ja raapustavan jotain papereihinsa eli ehkä onnistuin sanomaan jotain vakuuttavaa. Saatoin myös päästää sammakkoja suustani eli aika fifty-sixty taisi mennä tuo.

Koska haen aikuislinjalle, lisäpisteitä ropisee alan työkokemuksesta. Mitä mulla ei ole. Pidän siis mahiksiani laihanlaisina, mutta kokeessa oli silti kiva käydä ja tuli sellainen fiilis, että jos ei nyt natsaa niin syksyllä sitten uudestaan yrittämään. Paitsi siis jos ne testit leimaa mut psykopaatiksi. Ihan hyvin voin olla vielä himassa vuoden nyt kun olen tähän tottunut eli kiire ei ole.

Lisäbonarina lapsen ja tätini (äitinikin kävi) päivä sujui kuulemma erinomaisesti. Tätini antoi poikaselle arvosanaksi 10+ hoitolapseudesta ja nyt hän on kuulemma onnellinen. Kiva huomata, että lapsi on selvästi valmis myös muiden tuttujen tyyppien hoivattavaksi. Kun tämä sujui niin hyvin, saattaa olla mahdollisuus, että minä ja isä-ha päästään joskus vaikka treffeille. Ooh! Nukuttamista vähän kriiseilin etukäteen, mutta pikkuinen oli sitten simahtanut kiltisti syliin.

Ja sitten loppuun vielä käytävällä kuultu kuolematon lausahdus kanssahakijalta:

Mun kaveri opiskelee sosiologiaa yliopistolla. Ei sinne ole mitään psykologisia testejä tai edes haastattelua, pitää lukea vaan kirjoja. Tavallaan aika outoa, että sinne voi päästä kuka tahansa... vinoutunut henkilö.

Olisi pitänyt vastata, että ne meidät testanneet psykologit pääsivät myös kouluun ihan ilman mitään palikkatestejä.

Minusta tulee isona

Virkeä ajattelija. Joskus mietin, että kamalinta mitä minulle voisi tapahtua olisi että en enää koskaan ajattelisi uutta ajatusta. Noh, nyt tuntuu että ajatuksissa ei ole ehkä ihan samanlaista hohtoa kuin joskus ekan vuoden yliopisto-opiskelijana, kun pääkopassa sinkoili joka toinen päivä uusia oivalluksia. Mutta joka tapauksessa toivoisin, että isona minulla (taas) leikkaisi. Pitäisi ehkä tehdä sudokuja tai opiskella.

Alainen. Lapsen myötä olen tajunnut yhä selkeämmin, että en ole kovin kunnianhimoinen. Saattaisin tyytyä sellaiseen ihan ok työpaikkaan, josta saa tarpeeksi rahaa ja jota ei varsinaisesti inhoa. Sitten samalla olen sitä mieltä, että en voi olla tyytyväinen ellei minusta tule isona jotain. Tarvitsen ammatillisen identiteetin, jonkin vastauksen kymykseen siitä mitä mä teen. Tällä hetkellä se on nimittäin inhokkikysymykseni. En tee mitään. En ole kukaan. Tahdon taas tuottavaksi muurahaiseksi.

Seksitäti. Muutamia vuosia ihmissuhdesoppaa hämmennettyäni oivalsin, että minusta ei tule enkunmaikkaa tai kääntäjää tai viestintäpäällikköä, vaan vahvuuteni on ihmisten ymmärtäminen. Muutaman heilan kannustamana hommasin itseni alan koulutukseen. Maksoin siitä rahaa vaikka minulla ei ollut minkäänlaista soveltuvaa pohjaa koko hommaan. Eikä ole edelleenkään. Haaveilen silti siitä, että isona voisin olla sellainen vähän nolo täti, joka paasaa naapuruston teineille kortsuista.

Puuma. Sillä luonnollisesti kortsuista paasaava täti on kovin kuuma ja niiden teinien salaisten fantasioiden kohde. Varsinainen milf! Nyt on vähän kuivempi kausi, mutta en epäile hetkeäkään etteikö elämässä olisi luvassa vielä jonkinlaista hekuman huippua. Ja koska vanhemmat miehet alkavat vaihtaa nuorempiin, ei auta kuin tavoitella nuorempia.

Äiti. Onneksi on tuo poika, josta kasvaa toivon mukaan valovoimainen nuori, jolla on hottiksia kavereita. Voi puumailla niitä sitten. Olenhan minä toki jo nyt äiti, mutta odotan sitä, kun äitiydestä on tullut luonteva osa minua, lapsesta kuoriutunut oma persoonansa ja itsellinen henkilönsä. Ajattelin toki nauttia näistä vuosista siinä välissä, mutta kovin on kutkuttavaa ajatella, että kupeitteni hedelmä on joskus aikuinen mies.


Koska runosuoneni vaikuttaa tyrehtyneen lähes kokonaan, ajattelin osallistua Liinan lanseeraamaan ainekirjoitushaasteeseen. Tulevia tehtävänantoja odotellessa!