Niin keikoilla ei kantsis mennä eturiviin, koska solisti alkais oksentaa, kun se innostuisi liikaa laulamisesta. Toisaalta mä olin kerran pienenä Dingon keikalla eturivissä ja sain päälleni Nipan hikeä. Ei sekään kauheen kivaa ollut.
Vauveli ei edelleenkään kauheesti jaksa innostua jumppaamisesta (kääntyily ja semmoinen), mutta ai saakeli se papattaa. Tänään se meuhkasi koko päivän - uusi hitti oli mun märät sukat. Niitä kun ripustin niin meinas tyyppi sätkiä itsensä ulos sitteristä, kun se huuteli niille niin innostuneena.
Mun lemppari vauvahommaa on duettojen laulaminen. Päivänsäteen ja menninkäisen vikan säkeistön kohdalla vauviksen auuuuuu-huudot menee jo niin sydäntäsärkeviksi, etten osaa sanoa eläytyykö se ihan kybällä vai alkaako äidin ääni vaan pänniä. Mä päätin olla virikeäiti ja viedä sen syksyllä muskariin, jos oon vielä himassa.
Tän kaiken tarkoitus on tietty se, että mun lapsesta tulee isona tuottajanero ja voin olla siitä yhtä ylpeä kuin Ceephax Acid Crew:n ja Squarepusherin äiti omistaan. Käyn sen keikoilla isä-han kanssa ja sitä vähän nolottaa, kun vanhukset joraa, mutta samalla siitä tuntuu salaa hyvältä, että sen vanhemmat diggaa sen nuorisomusiikista. Vähän niinku meidänkin bändin keikoilla on ollut parhaimmillaan kolmet vanhemmat paikalla. Siellä ne on nyökytelleet Lepakkomiehen takarivissä villapaidoissaan.
Nyyh. Tuli ikävä bändiä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti