Bakkanaalit ja pummitädit

Beibellä on huomenna ekat kemut! Hienoista perheriidan tynkää saatiin aikaiseksi mm. astioista: isä-ha kiukutteli tiskeille ja uhosi, että ei enää koskaan syö ja rikkoo kaikki astiat (paitsi tuttipulloja ei kuulemma riko), ja minä itkin sohvalla, että isä-ha ei välitä lapsen juhlista eli lapsesta ja jos me mennään joskus naimisiin, meidän häissä on ehkä paperimukit. En tiedä mistä keksin vetää tän naimiskortin, avioliitto on epäilyttävä instituutio (vaikka kolmisen vuotta sitten kosinkin yhtä miestä Itiksen Stokkalla. Se ei vastannut mitään. Ei sitten menty naimisiin, vaikka olin ihan tosissani).

Silppusin äitini ja tätini kanssa neljäätsiljoonaa eri ainesosaa leipäkakkuja varten, koska vaihtoehtoisuudestani huolimatta rrrrrrrrrakastan leipäkakkuja kaikenmaailman kahvikuppikalaaseissa. Isä-ha on sitä mieltä, että me panikoitiin, ja se vetäytyi vauvan kanssa miesluolaan - mä olen sitä mieltä, että me mennään loppujen lopuksi sieltä mistä aita on matalin. Meidän lusikat ei ole kaikki samanlaisia ja unohdin tehdä kummeille jotain kunniakirjoja.

Kummia pummitätejä ja -setiä meillä onkin seitsemän. Yks asuu Beverly Hillsissä, yhtä pyysin kännissä bileissä, yks lupas viedä sen metsään (mä olen käynyt metsässä enkä halua takas) ja viimeisen keksin vasta tänään. Hän on osoittanut ihailtavaa kiinnostusta vaavin elämää kohtaan ja huolta siitä, että kai ne saa mahdollisuuden tutustua. Kun kysyin tahtooko se osaksi sekalaista seurakuntaa, se vastas että "OMG, vähän siistii!" Meille on tulossa myös yksi kuokkavieras ja pohdin, että pitääkö sitäkin pyytää, kun on niin innoissaan vauvasta, että tulee Turusta asti kuokkimaan sen pönötysbileisiin. Mutta ehkäpä ei tartte, saa beibiä muutenkin tavata.

Joskus kun kummia oli vielä sellanen kakstoista, googlasin huolissani että onko tää nyt ok. Vauvafoorumeilla oltiin sitä mieltä, että tuollaisesta kunniasta kieltäytyisivät kysyttäessä, kuinka loukkaavaa, ja lahjojen perässä sitä vaan ollaan. Me kelattiin, että meillä on vaan paljon ystäviä, jotka haluttais meidän vauvan aikuiskavereiksi. Muistutettiinpa siellä myös siitä, että kummilapsen vanhemmilla on velvoitteita kummeja kohtaan: jaksaako mun lapsi tosiaan askarrella joka joulu 12 joulukorttia?! Ai hitto, ei kyllä jaksa. Mutta seitsemään on venyttävä. Minä autan, länttään niitä maaliin kastettuja pikku kätösiä pahville niin kauan, että tulee valmista.

Seitsemän on hyvä. Niinku kääpijöt eikä Jaakobin pojat. Mun kolmesta kummista vain yksi on hoitanut kummillisia velvoitteitaan elikkä muistanut aina synttäreinä vähintään tekstarilla tai parilla kympillä, joilla voi kuulemma ostaa vaikka gin & tonicceja baarissa. Yritti se joskus jotain Jeesuksestakin opettaa, mutta se tais tuntua tyhmältä molemmista. Muutama vuosi sitten me käytiin kummitädin kanssa katsomassa Roxy Musicia. Semmoisia kummituksia tahtoisin mun vauvallekin. Eiköhän joku näistä seitsemästä natsaa.