Neuvolakorttiin kirjattiin, jotta hienosti, hienosti ja hienosti. Kaikki taitaa siis olla hienosti.
Hienosti tulee myös rinnoista maitoa, totesi neuvolantäti (jollain piti se rokotuksia rääkyvä pikkuinen rauhoittaa). "Kiva että menee hienosti, kun tämä imetys on sulle tärkeää". Oli sitä mieltä että sujuu hienosti, kun ajatellaan lähtötilannetta. Aion tästä lähtien ajatella näin. Kuulemma useat vauvat vetävät tässä vaiheessa tuplana meidän korvikeannosta, jotenka ehkäpä tämä homma menee sitten fifty-fifty.
Jo minä olenkin sitä tissiä lapsen suuhun tunkenut. Mutta onko se mulle tärkeää? Oli se kai silloin aluksi kun oli paska fiilis kaikesta. Nyt kun mietin niin joudun myöntämään, että ei, ei se ole mulle kovin tärkeetä. Olen huojentunut, että vauva saa annoksensa sitä maailman parasta ravintoa, mutta nyt kun olen saanut nauttiä tästä pullolapsen suomasta (suhteellisesta) vapaudesta, en tiedä kestäisinkö puolen vuoden täysimetysvankilaa. Alkuperäinen suunnitelma oli opettaa muksu mahdollisuuksien mukaan pullolle, mutta silloin kuvittelin pumppaavani sitä maitoa talteen. Kuvittelin muuten myös ostavani niitä saakelin lasipulloja, kunnes tajusin, että en osaa pelätä muovista irtoavia kemikaaleja. En vaan todellakaan osaa.
Kai mä olen vähän tällainen keskitien kulkija tässä äitiydessä. Olen kyllä teesi-antiteesti-synteesi-tyyppi muissakin elämää koskevissa valinnoissa. Tasapainotteleva, diplomaattinen vaaka, toisaalta-toisaalta-ihminen. Mun nukkumisjärjestelykin on kummallinen välimuoto ja meillä on jotain rutiineja, mutta ne toistuu aina vähän sinne päin eikä todellakaan aina samaan aikaan.
Sain myös kiinteitä ruokia koskevia ohjelappusia. Veikkaan, että en jaksa joka hiton sosetta itse vääntää - katsotaan mitä tyyppi tahtoo syödä. Herneenversoja varmaan ainakin, se nauraa kun ne roikkuu mun suupielistä. Saa se syödä sorminkin, mutta kieltäydyn kutsumasta sitä sormiruokailuksi. Tämä päätös kypsyi kun taannoisella lounaalla kuulin ystäväni höpisevän vauvalleen, että äiti valitsee tästä nyt sulle sormiruokailtavaksi sopivaa. Tuli sellainen puistatus, että pakkoko niitä omia kasvatusideologioita on vauvalle pakko avata, eikö sille voi antaa ihan vaan ruokaa.
Rupesi tämä blogikin hävettämään. Tuo pieni poika on mun lapsi, eikä mikään identiteettiprojekti.
No mut hei hienoo, että teillä on asiat hienosti! Kannustava neuvolatäti on kuulostaa eksoottiselta, nauti nyt ennen kuin aletaan pelkkiä vikoja syynätä.
VastaaPoistaVälimuoto on aika hyvä juttu, mulla tosin välillä kilahtelee ja hippeilen minkä kerkiän ja puolijulkisesti siitä nautinkin kääriytyneenä ällövärikkäisiin kantoliinoihini.
Sormiruokailusta en suostu käyttämään sormiruokailu-nimitystä (koska nillityskin on ajoittain mahtavaa). Kerron sen olevan lapsentahtista vieroitusta.
Täytyykin päästellä tästä lounaalle selvittämään lapselle, että äiti kokkailee tässä sulle lapsentahtista vieroitusevästä.
käytän tota, jos meen vielä noiden kanssa lounaalle. en oo varma menenkö - ihan syystä sitä joskus vieroittuu aikuisentahtisesti lukiokavereistaan.
Poistamut joo, meidän neuvolantäti on oikeella alalla. vähän houkuttais lyhyempi neuvolamatka, mutta jumitan tuolla kauempana tädin takia. etenkin imetyskriisissä se oli oikeesti ihan korvaamaton, toisin kuin sairaalan kädettömät kätilöt.
Asiat hyvin siis :)
VastaaPoistaMeillä on mukava terkkari, mutta molemmat raskaudet kuljin aivan ihme töhöllä joka ei edes verenpainetta osannut mitata, saati laittaa neulaa sokerimittariin. Kaiken kun joutuu sydänäänten etsintää myöten tekemään käytännössä itse niin herää kysymys millasen koulun terkkari on silloin 30 vuotta sitten käynyt ja kuinka ei kokemusta ole meinannut karttua.
En siis osaa luottaa terkkareihin vaan tarkistutan pojan mieluusti aina myös oikeasti ammattitaitoisilla tuttavilla jos huoli painaa ;) Mää varmaan totuin liian hyvään hoivaan raskausaikana ko aina sairaalan ohi mennessä tekisi mieli poiketa gynelle ja ultraan :D
Mä oon kans tollanen puolihippi joka vaahtoaa omasta kemikaalikuormastaan kaikille, mutta silti saastuttaa ilmakehää koslallaan minkä ehtii. Kauhun tasapaino ja sitärataa.
Mun hippeily sai kolauksen ko kaveri kertoi vieläkin lämmittävänsä vesihauteessa 9kk pojan maidot, sitä en oo ikänä tehny ja ne lasipullot varmaan menisi palasiksi jossain vaiheessa.
Meillä ollaan korvikevauvoja jolle mamma antaa viihdykkeeksi ruokaa ettei tule kiukku aikuisten syöntiä katellessa. Nuo lokeroivat termit on niin mukavia!
mua oksettaa aina kun meen sairaalan ohi... se näkyi mun vanhan kämpän ikkunasta, onneks muutin teollisuusalueelle.
Poistanii ja meillähän ei sitä mikroa edelleenkään ole. jos olis, vauvan ei tarttis huutaa niin pitkään. että siinä mielessä vesihaude on aika ahterista! voihan sitä ennakoida, mutta aina ei onnistu.