Ruuhkavuodet are GO

Päivälehden museossa. 

Lapsi aloitti päiväkodin. Harkitsin kaikenlaisia perhepäivähoitoja ja kommervenkkejä, mutta lopulta saimme paikan lähimmästä päiväkodista, 90 lapsen laitoksesta. Sinnekin saamme vaeltaa päivittäin 1,2 km ja takaisin - pidemmälle en ehkä kykenisi vaikka tarjolla olisi kuinka laadukasta varhaiskasvatusta tahansa. 

Ensimmäinen kuukausi on kulunut enemmän tai vähemmän sairaana. Joka tiistai soitan hoitoon ja kerron mikä jännä pöpö meitä tällä kertaa riivaa. Repaleinen hoitoura on siitä hankala, että pitkän viikonlopun jälkeen lapsi jännittää hoitoa kovasti ja hautaa kasvonsa unipupuseen menomatkalla. Loppuviikosta hän on taas iloinen, kun pääsee kaverien luokse, ja päiväkodissa on kuulemma kivaa. Olen saanut jopa todistaa "eiiiii kotiiin!" -raivareita päiväkodin eteisen lattialla, kun olen hakenut häntä kotiin.

Minua jännitti miten vapaan kasvatuksemme hedelmä oikein sopeutuu lastensäilytyslaitoksen rutiineihin, mutta hän on kuulemma päivä päivältä enemmän mukana touhuissa ja odottaa kiltisti ruokaa. Ruokaa, jota poika syö enemmän kuin aikuinen mies. Jokaisen hoitopäivän päätteeksi olen saanut huvittuneita raportteja lapsen syömistä lautasellisista ja näkkäreiden lukumääristä.

Juuri kun olemme tottuneet tähän uuteen arkeen, koko pakka kuitenkin pistetään uusiksi, kun aloitan 10 viikkoisen työharjoitteluni. Joka päivä klo 15-21 opettelen olemaan kehitysvammaisten ohjaaja. Nyt kun asiaa mietin, olisin ehkä kuitenkin valinnut paikan, jossa ollaan töissä virka-aikaan, mutta yritetään nyt jotenkin selvitä. Olen saanut erityisluvan viedä lapsen hoitoon vain iltapäiviksi, että voidaan viettää aamupäivät yhdessä. En tiedä toimiiko tämä, mutta kokeillaan.

Positiivisena sivutuotteena mies saa viettää illat lapsen kanssa kaksin. Positiivisena siksi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun hän saa ottaa tosissaan vastuun lapsen arjen pyörittämisestä. Salaisena toiveenani on hieman tasaisemmin jakaantuva vastuu jatkossakin.

Isona minusta tulee äiti

Tilasin juuri erään vasta (tänään?) ilmestyneen, kaikkien rakastaman toimittajan kirjan äitiydestä. Suhtaudun teokseen lähtökohtaisesti penseästi, koska mielestäni kyseinen toimittaja kirjoittaa viiltävän älykkäitä juttujaan etuoikeutetusta, keskiluokkaisen akateemisesta asemasta - mikä olisi ihan jees, jos ei olisi pukenut päälleen sellaista syvälle rakenteisiin näkevän yhteiskunnallisen ajattelijan viittaa. Tai ehkä sen viitan ovat hänen harteilleen laskeneet muut, vaikea sanoa. Joka tapauksessa kaipaisin hänen teksteihinsä hieman enemmän itsereflektiota, että voisin digata niistä yhtä ehdottomasti kuin muut. Ehkäpä sitä löytyy tästä äitikirjasta.

Varmasti tässäkin on taustalla aimo annos kateutta: saakeli kun on aikaansaava nainen. Itse rohkaistuin vuosien nihkeilyn jälkeen julkaisemaan tekstejäni eräässä verkkomediassa ja saman tien kun sain homman käyntiin, ilmoitin päätoimittajalle että "en pysty, olen masentunut ja paksuna, palataan asiaan joskus". Se oli kyllä ihan puhtaasti pelkuruudesta kumpuava ratkaisu (okei, ehkä vähän myös kaiken syövästä ahdistuksesta, joka vaan on vaivoinani silloin tällöin). Ei vaan riitä kantti heittää maailmalle kirjoituksiaan omalla nimellä. Ehkä pitäisi vaan kirjoittaa jostain turhanpäiväisestä niin ei olisi niin kovat suorituspaineet.

Sen verran olen siis tajunnut, että toimittajaa minusta ei tule. Ehkä vähän toivoin, että tämä äitiys riittäisi määrittelemään minut joksikin aikaa, mutta kyllähän mä tiesin, että niin ei tule käymään. Eli niin, siinä olemme toimittajan kanssa samaa mieltä: äitiys ei ole työ. Kaipaan jo nyt niihin oikeisiin töihin, vaikka ei ole aavistustakaan mitä se työ voisi olla. Haluaisin myös isä-han vanhempainvapaalle, ottamaan väliaikaisesti päävastuun vauvasta. Että sitä ei olisi niin helppo unohtaa mun hoiviin ja vetäytyä miesluolaan.

Onhan minulla se yksi (rahalla ostettu) paperi takataskussa. Se joka pätevöittää neuvomaan ihmisiä. Mutta se ei kuitenkaan riitä yksinään, siihen tarttis alle lisää lihaa. Ehkä minusta tulee siis vielä opiskelija, vaikka yliopistokin on kesken n:ttä vuotta. Mutta miten mun vauva saa sit ruokaa ja popin välikausitakkeja?!?