Korkkasin hätätilanteita vasten ostamani pikakahvin. Vaaran merkit olivat jo ilmassa - en ole jaksanut vaahdottaa maitoa muutamaan päivään. Onneksi olen pressopannulainen enkä mutteripannulainen. Mietin vaan millaisia palovammoja olisin jo saanut ylikiehuneista espressoista.
Lasken päiviä keskiviikkoon, kun pääsen lääkäriin. En enää oikein tiedä mitä odotan. Todennäköisesti hajoan siellä ja kävelen ulos masennuslääkereseptin kanssa. Se olis ihan ok. Niistä ei ole kaikille hyötyä, mutta mulle ne kolisi kyllä, kun kerran kokeilin. Sain erottua, muutettua ja kirjoitettua elämäni ensimmäisen lopputyön niiden voimalla. Eli ehkäpä niillä voisi selvitä myös päiväuninukutuksista.
Huomenna isä-ha on häissä eli mun pitää selviytyä yksin. Laitoin tädilleni viestin. Jos se vaikka tulisi viemään vauvaa ulos, eroahdistushuutojen uhallakin. Nimittäin varmaan sille vauvallekin on parempi olla ulkona innokkaan hoitotädin kanssa, kun tuijottaa hölmistyneenä lattialle luhistunutta itkevää äitiä.
Ja onneksi olen lähdössä sunnuntaina päiväksi Särkänniemeen kavereiden kanssa. Tulee niin oikeaan saumaan tämä reissu.
Ompa kurja kuulla että sun on nyt noin paha olla. Mä en oikein osaa sanoa nyt mitään voimiinnuttavaa. Tuntuuko susta että (lääkkeiden lisäksi) konkreettisin apu oisi se että saat lisäkäsiä vauvan kanssa vai se että lähdette himasta vai se että saisitte päiviin seuraa vai se että kotihommissa saisit apua vai että saisit himaan irtioton vai mikä?
VastaaPoistaIhan siksi utelen kun tiedän parikin perhettä kenellä käy neuvolan kautta joku perhetyöntekijä jeesimässä. Ihan tarkkaan en tiedä kuin "paha" indikaatio pitää olla että ne neuvolasta lähtee järkkäämään apua mutta voihan sitä yrittää? Koska uskoisin että se huipputerkkari kyllä varmaan edes yrittäisi.
joo, nyt on aika paha. huutelen tänne anonyymiin internettiin, kun en nimellä kehtaa. vähän nytkin nolottaa.
Poistamä tarvitsisin energiaa nousta sohvalta (tai lattialta). yleensä tää on hoitunut muutaman viikon levolla, ja sillä että keskittyy ainoastaan kivojen juttujen tekemiseen mut siihen ei nyt oikein ole mahdollisuutta.
mä luulen että saattaisin oman ja perhehistorian kautta saada apua suht helposti, mutta en ole varma oonko vielä siinä pisteessä. täytyy kattoa.
tulee aina jotenkin ihan puskista nää fiilikset.
Älä päästä sitä siihen pisteeseen että tulee tilanne että sä et pääse sieltä lattialta ylös. Vaikka et vielä konkreettisesti neuvolasta apua pyytäisikään niin ehkä sinnekin suuntaan voisi jutella et on paukut aika lopussa. Että se terkkari ehkä vähän ennakoisi ja tekisi jotain mahdollisia esijuttuja jos tulee tarve että alkaa järkkäämään sulle apua?
PoistaHyvä kun sulla on tämä paikka mihin huudella, ei siinä ole mitään noloa.
Eikai noita kukaan osaakaan ennakoida. Hyvä kuitenkin että huutelet asiasta etkä hautaa jonnekin ja odota että pommi räjähtää.
kattelen ton lääkärin jälkeen, että jos vaikka sinnekin pirauttaisi. varmasti sanoisin terkkarille heti jotain, jos olis jotain käyntejä tulossa, mut tosiaan seuraava olis vasta se 1 v. -käynti. siihen on aika pitkä aika!
Poistamutta kiitos, kukkavarvas :) sä aina otat hienosti muiden asiat omiksesi.
Ammattitauti ;)
Poistatoivottavasti ei tuu kuitenkaan olo että hypin liikaa varpaille ja utelen ylimääräisiä. Se ei ole tarkoitus.
mä helposti hermostun kun muut puuttuu, mut kyl mä sit osaan myös tarvittaessa nähdä, kun joku oikeesti vaan yrittää auttaa :) että ei hätää!
PoistaVoi saatanaaa. Mä oon hirveän pahoillani, että voit huonosti. Otat lääkkeet ja kokeilet, jos apua on ollut ennenkin niin varmaan on nytkin.
VastaaPoistaJos on läheisiä, joilta pyytää (ja jopa saada) apua, niin pyydä ihmeessä.
On siellä lattialla itse kukin möyrinyt naama räkäisenä. Onneksi on noita pieniä, niin on tullut noustua ja kuivattua naama johki rättiin ja lopulta selvittyä eteenpäin.
Voimaa ja kivaa humputtelureissua!
joo otan ja pyysin jo. nyt olis vielä lomallakin noita apuja. eiköhän ne tuu, jos vaan pääsee. onneksi on sellaiset välit, että kehtaa pyytää.
Poistakyllähän sieltä lattialta aina nousee joo. ihan suht mallikkaasti mä tota vauvaa edelleen hoidan, vaikka toki meen kaikessa siitä mistä aita on matalin. mutta sillä on vaan niin pirun tylsää kun oon tällainen.
ja päiväunihommat hajottaa mut aina. en vaan kestä sitä taistelua.
ja kiitos tsempeistä! samoja myös sinne, ei varmaan mene teilläkään hukkaan semmoiset.
PoistaOi joi, voimia toivotan! Onneksi saat vastetta niistä tabuista ja mahdollisesti myös jeesiä läheisiltä. Itselläkin pyörinyt teema päässä, koska viime viikkojen aikana oireet on olleet hyvin paljon samanlaiset kuin aikoinaan silloin, kun tabuja aloin popsia. Mä en (enää) vajoa lattialle, mutta olen toivottoman ärtynyt - ihan siis siihen pisteeseen asti, että tekisi mieli rikkoa suhteet _kaikkiin_ ihmisiin ja ladella tarpeettomasti typeriä totuuksia. Yritän kuitenkin sinnitellä ilman tabuja, koska en kestä sitä, että ne vie multa terän myös positiivisista tunteista.
VastaaPoistaMä en muuten myöskään kestä noita nukutuksia nyt sitäkään vertaa mitä aiemmin. Mm. eräänä aamuna heräsin jätkän kanssa klo 3.30, kun olin niin pessimistinen sen suhteen, että se rauhoittuu ikinä sänkyyn uudelleen. Ja kun en vaan meinaa jaksaa sitä saakelin sänkyyn ja takaisin -rumbaa. Toihan on siis pahin moka, mitä asiassa voi tehdä, ei toi jannu tätä menoa ikinä opikaan nukkumaan. V*ttu.
Nyt meen takas pakkaamaan.
mulla tulee sellaisia aggression puuskia. ne on vähän pelottavia, koska ne on niin epätyypillisiä mulle. saatan päiväuniaikaan esim. lyödä nyrkin lattiaan ja täristä raivoissani. apua. vauvaan en kyllä ole tätä kohdistanut, mut noi vie kyllä mun huomion pois siitä ja se huomaa.
Poistameillä on noi yöt kanssa menneet ihan oudoiksi. kerran tai pari herää ihan kunnolla ja ulisee vaan. unikoulu pitäis kai uusia, mutta en tiedä miten, koska mun mielestä me toimitaan just niin kuin viimeksikin.
yöllä ei rauhoitu kuin siihen pirun SITTERIIN. oikeesti, se nukkuu siinä eskari-iässäkin ja sille tulee käyrä selkä :/
pakkaa hyvin! kohta pääsen kaupunkiin!
No voi hitto. Oon pahoillani. Toivottavasti apua löytyy.
VastaaPoistaOlin jo tulossa tänne avuliaasti sanomaan, että omaan "en jaksa kävellä ja itkettää vain" -tilaani apu löytyi rautapurkilta, hemppa oli siis alhainen, mutta sitten tuli tuo perhehistoriapuoli luettua, että, joo. Toivottavasti apu löytyy jollain tavalla. Millä tahansa.
mä haluun että katotaan kaikki veriarvot kyllä. pää on hajalla mut sit on koko joukko muitakin oireita, jotka voi liittyä siihen tai olla liittymättä.
Poistamun molemmilla vanhemmilla on skitsofrenia ja masennusta - mä olen hyväksynyt jo sen, että ei näillä eväillä ehkä aina ihan kasassa pysytä.
mut kiitti :)