30+1

En tahdo nukkumaan, koska vielä on MUN päivää jäljellä yksi tunti. Mun piti lähteä yksin stadiin puhaltelemaan serpentiiniä syntymiseni kunniaksi, mut oltiinkin sitten ihan kotona kolmistaan vaan.

Lahjaksi sain hyvät yöunet lapselta - se kai pukaa jotain hampaita, huonosti on kuitenkin nukkunut - ja aamukahvit isä-halta. Se oli kuulemma katsellut mulle kahvikapselikonetta, mutta olivat kai sitten olleet vähän tyyriitä. Mä olin tosi hämmentynyt, että sille oli edes tullut jotain niin mainiota mieleen! Me ei juuri lahjoja harrasteta.

Se kuitenkin halusi muistaa mua jotenkin, joten kaivoi kukkarosta pari kybää ja käski mun käydä ostamassa itselleni patterilla kulkeva puujuna. Oijoi! Jos lapsi on kiltisti, ehkä sekin saa leikkiä sillä.

Tänään vuosia täytti myös paikallinen seurakuntatalo, joten sinne kiiruhdimme aamulla täyttymään taas pyhästä hengestä ja ilmaisesta kaffesta. Pappi kertoili vähän historiikkia: "Joku on ollut täällä koko kirkon 40-vuotisen taipaleen alusta asti, mukana lasten elämässä. Kukahan se on?" Olin ihan varma, että se sanoo Jeesus, ja meinasin oksentaa vähän, mutta onneksi kyseessä olikin lastenohjaaja. Vähän ihmettelin, että miten joku ei opi 40 vuodessa laulamaan Jumalan kämmenellä oikein, mutta totesin sitten, että ehkä seurakunnan lapsityöntekijän työnkuvaan kuuluu laulaa kovaa ja korkealta ohi.

Muuten tapahtuma meni aika lailla tuttuun tyyliin: minä istuin hiljaa paikallani, lapsonen istui tyhjässä uima-altaassa muiden vauvojen kanssa ja ihmetteli yksikseen palloja, joita muut pikkuiset varastivat sen kädestä. Mentiin me viidakkoseikkailuratakin läpi ja lapsi sai silittää pehmokrokotiilia. Aijai.