Taide

Nyt tulis Skavabölen pojat telkkarista. Mun piti käydä katsomassa se isolta kankaalta, mutta en saanut aikaiseksi. Sit mun piti vuokrata se, mutta otinkin aina jotain hömppää. Nyt asettauduin television ääreen jätskin kanssa ja päätin katsoa sen vihdoin.

Sitten tajusin, että en halua nähdä sitä. Mulla on siitä 90-luvun teatteriesityksestä hämäriä muistoja. Muistan Ville Virtasen ja junan valot, jotka olivatkin kolme taskulamppua. Paljoa muuta en muista, enhän ollut edes kymmentä täyttänyt. Mutta ne muistot saavat luvan riittää, en halua tahrata niitä elokuvalla.

Taisin rampata tätini seurana jos jonkinlaisessa kulttuuritapahtumassa kouluikäisenä enkä ole ollenkaan varma olivatko ne ikätasoon sopivia. Berliinin taivaan alla me käytiin katsomassa kahdesti, koska se oli mun mielestä niin hyvä. Timo Harakka oli samassa näytöksessä. Berliinissä etsin sen pirun Potsdamer Platzin, joka oli totaalinen antikliimaksi. Oikeasti en muista tuostakaan elokuvasta mitään muuta kuin tunnelmia ja satunnaisia kuvia. Näin sen kyllä jokunen vuosi sitten uudestaan Lasipalatsin aukiolla ulkoilmanäytoksessä, mutta taisin keskittyä lämpimänä pysymiseen ja punkkupulloon leffan sijasta.

Suostuukohan tuo poika sit seuraksi kaikkiin sivistäviin juttuihin? Vai tahtooko se vain skeitata ja röökata salaa. Ja tuliko musta sittenkään kovin kulturellia vaikka niin kovasti taidekasvatettiin ja mahdollisuuksia tarjottiin? Mulle on jäänyt sellainen olo, että käytiin taidenäyttelyssä hieman liian usein ja lopputuloksena on sitten tällainen paatunut taiteenvihaaja. Veljeni taas välttyi liialta tuputtamiselta ja siitäpä tulikin sitten käsityöläinen, jonka alanvalintakriteeri oli sellainen, että pääsykokeessa pitää saada piirtää.

Lapsuuden matkamuistoihin Pariisista ja Varsovasta liittyy kaikkiin jotain hämärää nykytaidetta ja totaalista pitkästymistä. Yksi kohde oli kuitenkin ylitse muiden: Kaapelitehtaalla oli joskus sellainen näyttely kuin Ilmastohuoneet. Sinne oli rakennettu jännittäviä tiloja, joissa oli kussakin eri ilmasto: oli kosteaa, kuivaa, viileää, trooppista, subtrooppista, arktista. Tuollaista on hyvä lastenkulttuuri, elämyksellistä. Tykkään myös Alexander Reichsteinin jutuista, jotka ovat tulleet aikuisiällä tutuiksi töiden kautta.

Joku roti näissä hommissa on siis pidettävä. Todennäköisesti suurin vaara piilee siinä, että tuputan lapselle musahommia, kun en itse saanut sitä harrastaa, ja se kostaa hakemalla kuvataideakatemiaan tekemään jotain kolmen pennin tila-aikataidetta.