Vauva nukkuu häkellyttävän rauhallisesti meidän makuuhuoneessa pinniksessä.
Minä heräilen yksin leveässä parisängyssä muutaman kerran yössä ihmettelemään mitä tapahtuu, mutta ehdin silti nähdä taas unia.
Mies kuorsaa tyytyväisenä studion lattialla (ilman patjaa), koska se on paras sen selälle.
Harkitsen kuitenkin siirtymistä olohuoneen varasängylle (jota ei ole viety varastoon sen jälkeen, kun se oli kiilattu sohvan viereen vauvan ja äidin perhepeti nro 1:seksi, kun en päässyt sektiohaavan kanssa kiipeämään). Vauva on nimittäin alkanut havahtua aina, kun menen nukkumaan tai nousen yöllä pissalle, eikä kukaan jaksa miettiä pitäiskö makkarin seinään pultattu massiivinen futonparvihökötys siirtää johonkin muualle (esim. sinne studioon).
Sitä on tässä kuukausien kuluessa herännyt tajuamaan, että nukkumishommansa voi järjestää lukemattomin eri tavoin. Mä olen itse nukkunut parhaiten yksin aikuisiällä (vaikka nukuin kuulemma vauvana vieressä ja isompanakin lapsena kömmin lähes joka yö tädin viereen). Olen ollut välillä tosi ahdistunut siitä parisuhdestandardista, että pitää nukkua vierekkäin - erityisesti jos vieruskaveri on ollut hikinen tai paatunut lusikoitsija. Olen kostanut viemällä peiton ja heittämällä satunnaisen koiven sen päälle. Vauva oli vieressä ihan joo suloinen, mutta se sitten taas heitti koipiaan mun naamalle, joten kyllä senkin seura alkoi rassata aika lailla.
En osaa sanoa olisiko se halunnut nukkua vielä mun vieressä, koska se ei osaa sitä kertoa. Siitä päätellen, että uni rauhoittui omassa sängyssä, tämä oli ihan puhtaasti nukkumisteknisistä syistä oikea ratkaisu. Mutta kun eihän se penteleen perhepeti ole ainoastaan nukkumistekninen ratkaisu, siihen liittyy kaikkia merkityksiä. Ja ne merkitykset liittyvät juuri niihin juttuihin, joissa olen kokenut suurta epävarmuutta äitiyden ensimetreillä.
Olisin kyllä saattanut vielä pitää vauvaa vieressä jonkin aikaa kaikesta härdellistä huolimatta, jos sänkyratkaisumme olisi ollut hieman matalampi, ihan alas kupsahtamisen uhallakin. Tuntuu että vauvat yleensä selviää niistä normimuksahduksista kyllä. Näin siitäkin huolimatta, että olen miettinyt kuinka paljon tästä munkin puolen vuoden perhepetihommasta lähti ihan oikeasti omasta tahdosta: alunperin otin vauva viereen, koska sitä oli helpompi hoitaa ja imettää niin, mutta samalla huomasin ajattelevani, että mun kuuluu haluta olla vauvani vieressä yölläkin, vaikka en tuntenut siihen mitään suurta poltetta. Koin jonkinlaista morkkista siitä, että hyljeksin vauvaa sairaalassa ja halusin vain, että se nukkuisi siellä pienessä työnnettävässä kopassaan, ja päätin hyvittää ottamalla sen öiksi kainaloon.
Nyt sanoisin, että meidän perheessä on löydetty jonkinlainen läheisyystasapaino eikä kenenkään tarvitse miettiä, että jääkö joku sillä saralla jostain paitsi. Päivisin pussaillaan toisiamme ihan vaan pussailemisen ilosta ja öisin me kaikki nukumme. Omissa pikku kolosissamme. Jee!
ihmisenä, jossa pienikin univaje näkyy ikävin seurauksin, olen vahvasti sitä mieltä, että nukkumajärjestely, jossa jokainen perheenjäsen saa nukuttua, on paras. On se järjestely sitten mikä tahansa. Jokaisella perheellä omansa, eikä siitä sovi ulkopuolisten lähteä huutelemaan.
VastaaPoistaMä oon itse vähän sellainen vieressä nukkumisen fiilistelijä. Siis tykkään ajatuksesta, mutta en välttämättä käytännön toteutuksesta. Miehen kanssa on kiva nukkua samassa sängyssä, kun molemmat pysyvät omilla puolillaan. Lapsi siirtyi omaan sänkyyn noin kuuden viikon vanhana, mutta sen sängyn haluaisin vieläkin omani viereen (nyt nukkuu seinän takana omassa huoneessa). Mun maailmassa ns. sivuvaunu-mallissa yhdistyy perhepedin parhaat puolet: ollaan lähekkäin, mutta omassa tilassa. Kenenkään varpaat ei ole kenekään suussa.
Minut oma läheisyyden kaipuuni on päässyt vähän yllättämäänkin. Ennen äidiksi tuloa en ollut oikein ymmärtänyt mitään perhepetihommeleita. Ja sitten tuoreena epävarmana äitinä huomasin pohtivani sitäkin, että olenko parjattu mustaan aukkoon kadonnut mutsi, kun haluan pitää vauvan vieressäni. On se jännä, mistä kaikesta voi paineita ottaa :)
sivuvaunu olis varmasti ollut just jees, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. tämä kämppä ja sen sängyt on ihan perseestä, ei ollut.
Poistaihan kaikesta voi ottaa paineita. kun tapa puhua näistä valinnoista vaan on sellainen, että se kolahtaa negatiivisesti, jos tekee toisin, vaikka se ei ole tarkoitus. pitäisi jotenkin repiä auki koko diskurssi, että voisi eritellä ne puheenparret, jotka aina särähtävät niihin kipupisteisiin. niin voisi sitten yrittää puhua toisin ja jättää huomiotta ne ahdistavat painotukset.
Nyt tuli sellainen olo, että pitää tarkentaa, etten missään tapauksessa tarkoittanut, että teillä olisi pitänyt olla sivuvaunu. Kerroinpahan vain itselleni sopivasta ratkaisusta.
PoistaHarmi, jos ympärillesi on osunut ihmisiä, jotka ovat saaneet sinut epäilemään itseäsi. En tiedä, onko sillä merkitystä (ehkä ei), mutta minä uskon, että olet osannut tehdä lapsellesi ja perheellesi oikeat ratkaisut. Ja osaat tehdä jatkossakin.
heh, en mä sitä silleen ottanutkaan :) mä luulen, että sivuvaunu olis ollut just passeli ratkaisu ja päätinkin, että jos tulee joskus lisää vauvoja, haluan asua jossain missä näitä sänkypalikoita voi liikutella helposti. tähän kotiin en enää toista vauvaa tahtoisi.
Poista