Kovin moni on sanonut, että haluaisi lukea mun kirjoittamaa raskausblogia. Olen toki kovin otettu kaverien luottamuksesta tuottamaani kirjallista sisältöä kohtaan, mutta todellisuudessa en ole varma jaksaisivatko ne lukea kumminkaan. Yritin selittää yhdelle miksi.
En ole nimittäin yhtään varma onko minulla äitihommista tässä vaiheessa mitään uutta sanottavaa. Tämä raskaus kun tuntuu olevan vähän sellainen julkinen salaseura: kaikki siihen liittyvä matsku, ajatukset ja informaatio, on kyllä vapaasti kaikkien saavutettavissa ja internetistä luettavissa, mutta harvemmin kukaan eksyy sen pariin, jos aihe ei ole itselle ajankohtainen.
Sitten kun raskaus alkaa ensimmäistä kertaa, kaikki on uutta ja ihmeellistä ja sitä huomaa ajattelevansa aivan uudenlaisia ajatuksia, jotka haluaisi jakaa kaikille. Aika pian huomaa, että nämä ajatukset eivät olekaan kovin ainutlaatuisia, vaan osa ison äitilössin jaettua kokemusta. Jokaista uutta oivallusta tai herännyttä kysymystä löytyy kommentoimaan joku kolmen äiti kokemuksen syvällä rintaäänellä. Aika usein siinä on vähän sellaista päähäntaputtelun meininkiä, toivotellaan noob tervetulleeksi salaseuraan ja jaellaan niitä kallisarvoisia neuvoja (jotka pahimmillaan on luettu suoraan jostain neuvolan lappusista). Joillekin tämä tuntuu olevan ihan ok, mutta minua ärsyttää. Tuntuu että kokemukseltani yritetään riistää osa sen merkityksestä, kun heti rynnätään kertomaan, että been there done that.
Jos taas kirjoittaisin lapsettomille ystävilleni, voisin kirjoittaa mitä vain raskauteen liittyvää ja se saattaisi olla jännää, jos vain pukisin sen tarpeeksi raflaavaan asuun ja unohtaisin pahimmat masuasukkikliseet (jotka aiheuttavat useimmissa kuvotusta). Osa ystävistäni olikin ihan liekeissä, kun paljastin, että mahassa olevat vauvat ovat karvaisia ja tämän päälle vielä syövät sitä karvaa lapsiveden mukana ja paskantavat sen synnyttyään. Sen sijaan tuskin kukaan raskauden kokenut saa tästä tiedosta kauheita säväreitä. Joku pätevä äippä saattaisi kyllä muistuttaa mikä sen karvan hieno nimi on.
Aika mielenkiintoista keskustelua syntyi myös, kun ihmiset kauhistelivat Arizonan lakimuutosta, jonka mukaan äidit ovat raskaana kaksi viikkoa ennen hedelmöittymistä. Siinä sitten ruodittiin raskausmatikkaa oikein olan takaa ja kerroin, että kyllä minäkin vähän ekalla neuvolakäynnillä järkytyin, kun kuulin olevani kaksi viikkoa pidemmällä raskaudessa kuin olin maalaisjärjelläni päätellyt. Pohdin jopa että mitäs jos joku ehkä haluaisi abortin ja hänelle selviäisi, että aikaa onkin pari viikkoa vähemmän tehdä päätös. Mutta kaiken nyt tietämäni valossa en sitten taas osaa enää ajatella uutista niin, että "omg kaikki naiset on siis defaulttina raskaana koko ajan" kuten moni tuntui tekevän. Kuilu paksumahojen ja sellaisten asioihin perehtymättömien välillä aukesi siinä silmieni edessä koko komeudessaan.
On siis kovin haasteellista löytää jutuille sisältöä tai näkökulmaa, joka kiinnostaa sekä lapsellisia että lapsettomia. Ei kai sitä oikeasti tarvitsisikaan, mutta kehittäisin kyllä itselleni tästä ihan kohtuuttomia suorituspaineita, jos kirjailisin näitä juttuja avoimemmin.
Halusin kuitenkin kokeilla, että jäsentyvätkö nämä kaikki ajatukset joiksikin järkeviksi kokonaisuuksiksi. Koska sellainen yksityinen internetin nurkka, jossa olen saanut fiilistellä kaikki ekat potkut, söpöt vauvanvatteet ja turhat pelot ilman pelkoa siitä, että joku tulee jakamaan siihen viisauksiaan tai huokailemaan kyllästyneenä, mulla onkin jo.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti