Neste-episodi ei ollut hyvä homma. Jos nyt tekisin sen perhanan v-käyrätestin, olisin joku saakelin Nina Mikkonen. Samalla kun koko raskaus korpeaa entistä enemmän, itseluottamus vajoaa jonnekin maan rakoon.
Olin jo lähes varma, että synnytys menee ihan hyvin ja ei se vauvanhoitokaan mitään rakettitiedettä voi olla, mutta nyt heinäkuiset huolet nostavat taas päätään. Mihin ihmeeseen mä olen oikein ryhtynyt?! Mitä jos pää ei kestä. Ja mitä jos kroppa ei kestä. En osaa, en tiedä mitä tapahtuu, mistä sen synnytyksen alkamisen sitten tunnistaa.
Oikeastaan tajusin vasta tuon keskiviikkoisen myötä millaisen matkan olen tässä jo tehnyt: olen aloittanut nollasta, ilman minkäänlaista kokemusta vauvoista tai edes läheisten raskauksista, ja rakentanut luottamusta siihen, että tämä kroppa hoitaa kyllä homman kotiin ja myöhemmin Siperia opettaa ja pärjään vauvan kanssa. Olen tietoisesti päättänyt herkistyä omalle intuitiolle, testaillut sitä sellaisella uteliaalla asenteella. Fiilistellyt kaikkia kehossa tapahtuvia apinajuttuja ja uuteen rooliin mahdollisesti valmistavia päävammoja sekä tietty itse a-ha:ta, joka on jo tavallaan tuttu.
Yritin selittää poikaystävälle, miksi olen apea. Ei se ihan tainnut tajuta, kertoi vaan että itselleen pitää antaa lupa erehtyä. Ehkä sillä on pointti, ehkä mua nolottaa, kun menin sairaalaan, eikä se ollutkaan mitään.
Onko mulla liian korkeat odotukset sen suhteen, että voisin jotenkin kontrolloida synnytystä (tai tätä raskautta)? Ei mun mielestä. Olen toki tehnyt toiveita, valmentanut itseäni parhaaksi katsomillani tavoilla, miettinyt miten mahdollisesti voisin hyödyntää juttuja muilta elämänalueilta. Mutta en mä mielestäni ole missään vaiheessa kuvitellut, että voisin päättää miten homma lopulta menee. Osaan kuvitella itseni leikkauspöydällekin. Tai sitten valehtelen itselleni, on sekin ihan mahdollista.
Mutta totuus on, että väärä hälytys veti vähän mattoa alta ja olen taas aika hukassa koko synnytyksen ja vauvahomman kanssa. Melkein yhdeksän kuukauden aikana kovalla päänsisäisellä duunilla rakennettu rento ja luottavainen olo on tipotiessään. Tuntuu että olisin tarvinnut sitä tähän loppuun.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti