Lapseni ei ole enää kovin punainen. Pistän tämän auringon sekä säntillisen perushoidon piikkiin. Rasittavaahan sitä on rasvailla, mutta aletaan jo tottua. Meillä menee aina jotenkin tosi pitkään tottua uusiin pakollisiin rutiineihin, mutta sitten jossain vaiheessa tajuaa, että siinähän se menee sivussa.
Pikku hiljaa ihottuman parantuessa luovuin maitoallergiaepäilyistäni ja lopulta kaikista allergiaepäilyistäni ja päätin, että tää nyt on vaan tällainen herkkäihoinen atooppinen pikkukaveri (ihottuma on pahin mm. poskissa, joita se hinkkaa lattiaan, ja kainaloissa, joista sitä nostetaan).
Eilen käytiin iho- ja allergiasairaalassa ja vähän taas nolotti viedä sinne lasta, jolla on vähän vaan punotusta poskissa. Mutta kyllä ne siellä uskoivat, että ei me sinne oltais tultu ilman syytä. Lääkäri oli joku vieraileva tähti, jolla oli melko erikoiset jutut ja suorastaan huvittavan huono yhteys lapseen: se nosteli sitä ihan epäsynkassa, niin että vauva oli kovin järkyttynyt, tunki naamansa ja lelun liian lähelle sitä ja sitten kun vauva sai kohtauksen, ojensi sen takaisin mulle silleen kuin inhoaisi sitä. Meidät synnytyssairaalasta päästänyt lääkäri oli harmaantunut vanha herra, joka ikään kuin sulautui osaksi lasta tutkiessaan sitä ja totesi lakonisesti että "tältä on muuten solisluu murtunut, huomaatteko", joten me verrataan kaikkia nyt siihen. Ei oo ehkä reilua.
Outotensa takaa lääkäri kuitenkin vakuutti meidät siitä, että voidaan jatkaa tällä linjalla ja laajentaa ruokavaliota rauhassa. Ihan jees. Allergiatesteistä ei napsahtanut muuta reaktiota kuin munanvalkuainen. Ei ne testit kai mitään lopullisesti poissulje, mutta ainakin rauhoitti mua niin, että kokeilen noita safkoja jotenkin määrätietoisemmin. Tässä on nimittäin päässyt käymään niin, että olen pelännyt uusia ruoka-aineita, vaikka tiedän että siinä ei ole mitään järkeä ja lisää sopivia löytyy ainoastaan kokeilemalla ja alkuoireita sietämällä.
Kurkkua ja kanaa kokeillaan kyllä uudestaan vasta joskus myöhemmin. Unohdin kysyä voiko tuolla munalla ja kanalla olla joku yhteys, mutta eiköhän se ole mahdollista, jos nauta ja maitokin käy käsi kädessä allergioiden ihmeellisessä maailmassa.
Ihohommat siis nousussa. Muut hommat sen sijaan kovasti laskussa. Vauva kitisee ja ulvoo kolmatta päivää, paskoo liejua. Syynä mahdollisesti helle, hampaat, porsaanliha ja/tai eroahdistus. Ihan vitun hirveetä meillä joka tapauksessa on, kaikkien hermot kireellä.
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Elämänsisältöä
Muutama vuosi sitten pysähdyin ihmettelemään, että miksipä en toteuttaisi haaveitani, töissä kun käyn ja rahaa on. Näin siis hommasin itselleni jotain, jota toivoin joka vuosi joulupukilta 8-vuotiaasta lähtien, mutta en koskaan saanut.
Arvatkaa kumpi on meikä.
No mutta, syntikoissa on se ikävä puoli että niitä pitää opetella sekä soittamaan että ohjelmoimaan. Kun on tällainen laiskiainen, yhdessä olisi jo riittävästi. Toki jos tahtoo tehdä vaikkapa teknoa, ei ole niin välttämätöntä osata soitaa. Sen sijaan jos tahtoo soittaa kiipparia hevibändissä, riittää, että laittaa jostain digipaskasta minkä vaan presettisoundin pulputtamaan ja soittaa vitun nopeesti. Mutta jos haaveilee tulevaisuudesta synapopparina vielä aikuisiälläkin niin kyllä se vekotin pitää hallita ihan kunnolla, jos ei tahdo olla tosi nolo.
Voin kertoa, että osaan ehkä soittaa pari sointua ja olen tallentanut vehkeeseen pari ihan ok-patchia (ne on siis niitä erilaisia ääniä, joita synat tuottavat ja niitä vänkätään noilla nappuloilla - ja joka synalla on oma sointinsa, jonka voi tunnistaa biiseistä, jos on vähän nörtti), mutta siinä se. Mulla on hieno analoginen syntetisaattori, jolla voin tehdä vaikutuksen poikiin baarissa, mutta jota en osaa käyttää ja jokaa lojuu hylättynä treeniksellä. Musta tuli sittenkin nolo.
En usko, että tässä elämäntilanteessa musta kuoriutuu itseohjautuva tehopakkaus, joka julkaisee ensialbuminsa lapsen ollessa 2-vuotias. Syna jää siis perinnöksi pojalle. Tykkään ajatuksesta, koska isä-ha opetteli soittamaan saman syntikan sisarmallilla, johon sen isä joskus tuhlasi ruokarahat. Mutta koska tulen hulluksi, jos en tee muuta kuin hoidan vauvaa, mun on pakko keksiä joku toinen harrastus.
Samoihin aikoihin, kun hommasin synan, mietin mitä muuta olen aina kuvitellut tekeväni ja päädyin steppitunnille. Siis ei mitään aerobikkiä, hyih, vaan siis kopsuttelemaan kengänkärjellä lattiaa. Se oli todella hauskaa, olin sellaisessa harrastelijaryhmässä, jossa oli sekä lukiolaisia että eläkeläisiä. Totesin, että tässä hommassa kaivattaisiin rytmitajua, mutta jatkoin silti, vaikka koputin lattiaa aina väärään aikaan.
Vaikka oli kivaa, homma kaatui siihen, että mun elämä oli liian epäsäännöllistä. Olin suhteessa joka tapahtui tosi outoihin yöaikoihin ja vaati panostamista ja spontaaniutta. Lisäksi mulla oli kaksi duunia ja iltaopintoja siihen päälle. En vaan päässyt sinne tunneille ikinä ja putosin kärryiltä.
Mutta nythän mun elämä on tosi tosi säännöllistä! Isä-han työt ovat sen verran joustavia, että olisi ehkä mahdollisuus pyhittää tiistai-illat napsuttelulle ja kepin heilutukselle. Jospa siis palaisin syksyllä tanssitunneille ja tutustuisin niihin kivoihin eläkeläisiin. Joudun kyllä ostamaan uudet kengät, koska jalka levisi raskauden myötä kaksi kokonumeroa, mutta ehkä sen verran voi panostaa.
Arvatkaa kumpi on meikä.
No mutta, syntikoissa on se ikävä puoli että niitä pitää opetella sekä soittamaan että ohjelmoimaan. Kun on tällainen laiskiainen, yhdessä olisi jo riittävästi. Toki jos tahtoo tehdä vaikkapa teknoa, ei ole niin välttämätöntä osata soitaa. Sen sijaan jos tahtoo soittaa kiipparia hevibändissä, riittää, että laittaa jostain digipaskasta minkä vaan presettisoundin pulputtamaan ja soittaa vitun nopeesti. Mutta jos haaveilee tulevaisuudesta synapopparina vielä aikuisiälläkin niin kyllä se vekotin pitää hallita ihan kunnolla, jos ei tahdo olla tosi nolo.
Voin kertoa, että osaan ehkä soittaa pari sointua ja olen tallentanut vehkeeseen pari ihan ok-patchia (ne on siis niitä erilaisia ääniä, joita synat tuottavat ja niitä vänkätään noilla nappuloilla - ja joka synalla on oma sointinsa, jonka voi tunnistaa biiseistä, jos on vähän nörtti), mutta siinä se. Mulla on hieno analoginen syntetisaattori, jolla voin tehdä vaikutuksen poikiin baarissa, mutta jota en osaa käyttää ja jokaa lojuu hylättynä treeniksellä. Musta tuli sittenkin nolo.
En usko, että tässä elämäntilanteessa musta kuoriutuu itseohjautuva tehopakkaus, joka julkaisee ensialbuminsa lapsen ollessa 2-vuotias. Syna jää siis perinnöksi pojalle. Tykkään ajatuksesta, koska isä-ha opetteli soittamaan saman syntikan sisarmallilla, johon sen isä joskus tuhlasi ruokarahat. Mutta koska tulen hulluksi, jos en tee muuta kuin hoidan vauvaa, mun on pakko keksiä joku toinen harrastus.
Samoihin aikoihin, kun hommasin synan, mietin mitä muuta olen aina kuvitellut tekeväni ja päädyin steppitunnille. Siis ei mitään aerobikkiä, hyih, vaan siis kopsuttelemaan kengänkärjellä lattiaa. Se oli todella hauskaa, olin sellaisessa harrastelijaryhmässä, jossa oli sekä lukiolaisia että eläkeläisiä. Totesin, että tässä hommassa kaivattaisiin rytmitajua, mutta jatkoin silti, vaikka koputin lattiaa aina väärään aikaan.
Vaikka oli kivaa, homma kaatui siihen, että mun elämä oli liian epäsäännöllistä. Olin suhteessa joka tapahtui tosi outoihin yöaikoihin ja vaati panostamista ja spontaaniutta. Lisäksi mulla oli kaksi duunia ja iltaopintoja siihen päälle. En vaan päässyt sinne tunneille ikinä ja putosin kärryiltä.
Mutta nythän mun elämä on tosi tosi säännöllistä! Isä-han työt ovat sen verran joustavia, että olisi ehkä mahdollisuus pyhittää tiistai-illat napsuttelulle ja kepin heilutukselle. Jospa siis palaisin syksyllä tanssitunneille ja tutustuisin niihin kivoihin eläkeläisiin. Joudun kyllä ostamaan uudet kengät, koska jalka levisi raskauden myötä kaksi kokonumeroa, mutta ehkä sen verran voi panostaa.
perjantai 31. toukokuuta 2013
Nuoriso
Piti käydä eilen vain elokuvissa. Mutta täysin yllättäen The Great Gatsby aiheuttikin sellaisen kaihomyrskyn, että laitoin ystävälleni tekstarin "missä seikkailu?" ja päädyin tosi mielikuvituksellisesti baariin.
Illan kuluessa eräs nuorison edustaja kysyi tulenko mukaan röökille. En polta, mutta menin seuraksi tupakkatilaan.
Tässä vaiheessa kuvittelin nuorison vaikenevan vaivaantuneena, mutta nuoriso olikin vaikuttunut ja jopa sen tympeä kaveri kiinnostui ja tahtoi tietää mikä mun vauvan nimi on (tosi siisti nimi kuulemma). Päädyin esittelemään nuorisolle kuvia vauvasta ja kertomaan lastenhoidollisista ratkaisuistani kuten Kraftwerkillä nukuttamisesta. Nuoriso huokaisi vaikuttuneena "Olisitpa sä mun äiti."
Uusi tuttavuuteni oli hirmuisen mukava, vaikka se luovuttikin ennen mua. Pyysin sen jonkun älynväläyksen seurauksena mukaani lauantain bileisiin. Mä olisin voinut esitellä sen joillekin sen alan tyypeille (olen sikahuono verkostoitumaan itse, mutta tykkään verkostoittaa muita!), mutta sen bändillä on joku keikka. Oh well.
Tuli kuitenkin sellainen olo, että olen vähän enemmän elossa, kun sain kontaktin johonkin uuteen ihmiseen, vaikka tällä hetkellä en ole yhtään mitään muuta kuin äiti ja pidän itseäni puuduttavan tylsänä.
Illan kuluessa eräs nuorison edustaja kysyi tulenko mukaan röökille. En polta, mutta menin seuraksi tupakkatilaan.
- Ootko käynyt näissä bileissä usein?
- Joo, kymmenen vuotta.
- Oho. Tää on mun kolmas kerta. Mitä sä opiskelet.
- En mitään, mä olen kotiäiti.
Tässä vaiheessa kuvittelin nuorison vaikenevan vaivaantuneena, mutta nuoriso olikin vaikuttunut ja jopa sen tympeä kaveri kiinnostui ja tahtoi tietää mikä mun vauvan nimi on (tosi siisti nimi kuulemma). Päädyin esittelemään nuorisolle kuvia vauvasta ja kertomaan lastenhoidollisista ratkaisuistani kuten Kraftwerkillä nukuttamisesta. Nuoriso huokaisi vaikuttuneena "Olisitpa sä mun äiti."
Uusi tuttavuuteni oli hirmuisen mukava, vaikka se luovuttikin ennen mua. Pyysin sen jonkun älynväläyksen seurauksena mukaani lauantain bileisiin. Mä olisin voinut esitellä sen joillekin sen alan tyypeille (olen sikahuono verkostoitumaan itse, mutta tykkään verkostoittaa muita!), mutta sen bändillä on joku keikka. Oh well.
Tuli kuitenkin sellainen olo, että olen vähän enemmän elossa, kun sain kontaktin johonkin uuteen ihmiseen, vaikka tällä hetkellä en ole yhtään mitään muuta kuin äiti ja pidän itseäni puuduttavan tylsänä.
maanantai 27. toukokuuta 2013
Myäää
Unikoulu on mennyt aivan oppikirjojen mukaisesti, joten suuria yllätyksiä ei ole tullut, mutta kai se on silti vähän kaikkien hermoja koetellut. Tänään vauva on joka välissä päästänyt draamaattisen myääää-nyyhkäisyn ja sitä on pitänyt viihdyttää ja sylitellä ankarasti. Iltapäiväkävely oli ihan helvettiä. Tultiin siihen tulokseen, että se nyt testaa meitä näiden iltojen jälkeen. Ihan ymmärrettävää.
Toisaalta isä-han sisko (kolmen äiti!) kertoi, että sen lapset alkoivat tehdä tässä iässä samaa. Kehittivät sellaisen feikki-itkun, jolla vaativat huomiota. Feikki-itkuksi sen huomaa siitä, että myäää saattaa muuttua sekunnissa kikatukseksi, jos esim. keksii jonkun päheen kukkuuleikin. Joo-o, vauva ei olekaan enää mikä tahansa möllykkä - se oppii manipuloimaan vanhempiaan. Siistiä.
Isä-halla oli vielä tässä täti-han lasten hoitonakki, joten sain suorittaa myääää-heebon iltarutiinit yksin. Myää-paimenen stressi laukesi äsken, kun pyörin ympyrää kyyneleet valuen etsimässä likaisia vaatteita pesukonetta varten ylläni ainoastaan sukat.
Nyt olis tämä loma, mutta kökin päivät ja illat täällä kotona, jos ei olla koko lössi menossa jonnekin. Sitten saan jonkin tuollaisen hajoamiskohtauksen, koska en pääse lauantaina joihinkin bileisiin, joita en muistanut olevankaan, koska isä-halla on radiolähetys (joo, se on kuuluisa diizei, jolla on oma radioshöy). Isä-ha soittaa kuuluisalle diizeikaverilleen ja ne sopii, että niiden shöy tulee soittolistalta tällä kertaa jotta mä pääsen bileisiin.
Menen siis lauantaina bileisiin. Ok. Tulee tarpeeseen.
Toisaalta isä-han sisko (kolmen äiti!) kertoi, että sen lapset alkoivat tehdä tässä iässä samaa. Kehittivät sellaisen feikki-itkun, jolla vaativat huomiota. Feikki-itkuksi sen huomaa siitä, että myäää saattaa muuttua sekunnissa kikatukseksi, jos esim. keksii jonkun päheen kukkuuleikin. Joo-o, vauva ei olekaan enää mikä tahansa möllykkä - se oppii manipuloimaan vanhempiaan. Siistiä.
Isä-halla oli vielä tässä täti-han lasten hoitonakki, joten sain suorittaa myääää-heebon iltarutiinit yksin. Myää-paimenen stressi laukesi äsken, kun pyörin ympyrää kyyneleet valuen etsimässä likaisia vaatteita pesukonetta varten ylläni ainoastaan sukat.
Nyt olis tämä loma, mutta kökin päivät ja illat täällä kotona, jos ei olla koko lössi menossa jonnekin. Sitten saan jonkin tuollaisen hajoamiskohtauksen, koska en pääse lauantaina joihinkin bileisiin, joita en muistanut olevankaan, koska isä-halla on radiolähetys (joo, se on kuuluisa diizei, jolla on oma radioshöy). Isä-ha soittaa kuuluisalle diizeikaverilleen ja ne sopii, että niiden shöy tulee soittolistalta tällä kertaa jotta mä pääsen bileisiin.
Menen siis lauantaina bileisiin. Ok. Tulee tarpeeseen.
NOLLA
Vauva heräsi yön aikana otsikon ilmoittaman määrän ja aloitti aamun klo 7.30, nukkui siis noin 11 tuntia putkeen. Äiti havahtui vähän useammin ihmettelemään.
Minuuttiraportit saa nyt jäädä, mutta jatketaan samalla metodilla. Päikkäreitä vauva nukkuu nyt sitterissä (tunti täynnä) - palataan niihin sitten, kun tämä iltahomma on asettunut. Eiköhän tässä vielä jotain takapakkia oteta, mutta olen nyt jo aivan äimänä.
Neljän yön perusteella voin suositella pick-up-/put-down-metodilla tuunattua pistäytymisunikoulua. Ainakin unta vastaan taisteleville helposti sopeutuville vauvoille ja suht määrätietoisille vanhemmille, joille riittää, että vauvaa saa lohduttaa välillä ja jotka ovat esim. lomalla, että voivat sitten antaa yöllä rääkätyn pienokaisen asua sylissä päivällä.
Varmaan tassutuskin on ihan jees, ties vaikka olisi toiminut, mutta lukemani perusteella se kuulostaa siltä, että a) olisimme menneet ojasta allikkoon ja vauva olisi luonut uniassosiaation siihen tassutukseen b) vauva ei olisi rauhoittunut käden alle, päinvastoin. Se ei tykkää lääppimisestä. Mutta voin toki olla väärässä ja vauva sai huutaa yksin "turhaan". Tämä on ajatus, jonka kanssa saamme nyt elää.
Minuuttiraportit saa nyt jäädä, mutta jatketaan samalla metodilla. Päikkäreitä vauva nukkuu nyt sitterissä (tunti täynnä) - palataan niihin sitten, kun tämä iltahomma on asettunut. Eiköhän tässä vielä jotain takapakkia oteta, mutta olen nyt jo aivan äimänä.
Neljän yön perusteella voin suositella pick-up-/put-down-metodilla tuunattua pistäytymisunikoulua. Ainakin unta vastaan taisteleville helposti sopeutuville vauvoille ja suht määrätietoisille vanhemmille, joille riittää, että vauvaa saa lohduttaa välillä ja jotka ovat esim. lomalla, että voivat sitten antaa yöllä rääkätyn pienokaisen asua sylissä päivällä.
Varmaan tassutuskin on ihan jees, ties vaikka olisi toiminut, mutta lukemani perusteella se kuulostaa siltä, että a) olisimme menneet ojasta allikkoon ja vauva olisi luonut uniassosiaation siihen tassutukseen b) vauva ei olisi rauhoittunut käden alle, päinvastoin. Se ei tykkää lääppimisestä. Mutta voin toki olla väärässä ja vauva sai huutaa yksin "turhaan". Tämä on ajatus, jonka kanssa saamme nyt elää.
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Mitä mielessä
Mä mietin, että missä vaiheessa me sit luovutetaan, jos alkaa näyttää siltä, että tämä oli huono idea ja kokeillaan myöhemmin uudelleen. Viikko? Viis päivää? Ehkä sit jos itku vaan lisääntyy eikä vähene. Se nyt alkaa olla jo selvää, että yösyöttöjä vauva ei tarvitse, koska jätti ne samantien pois, kun annettiin mahdollisuus. Mutta sitä en osaa vielä sanoa, onko se valmis nukahtamaan yksin. Sehän kyllä nukahti ihan vaan sänkyyn laskemalla siinä 3-4-kuukautisena, mutta sitten tuli se neljän kuukauden sekoboltsivaihe ja turvauduttiin pullo- ja hytkytysnukutukseen.
Mut kattellaan, fiilispohjalta vedetään nyt! Ihan hyvä fiilis niin kauan kun en lue internettiä.
EDIT: Ok, viikko. Tämä netmums.com olikin mainio sivusto. En nyt jaksa syynätä lähteitä, mutta vaikuttaa jotenkin kiihkottomalta. Tämä teksti selvensi mulle miksi huudattaminen saattaa olla haitallista, mutta myös huojensi: jos lapsi saa muuten vastetta itkulleen ja hellyyttä, joidenkin minuuttien itkemisen ei pitäisi tehdä aivoille hallaa. Mutta jos tämä itkumetodi ei toimi viikossa, pitäisi se lopettaa, koska lapsi on silloin liian stressantunut. Noh, näyttäisi toimivan, joten kaikki on varmaan edelleen ihan jees ja vauvan tuleva tunne-elämä pelastettavissa.
Mut kattellaan, fiilispohjalta vedetään nyt! Ihan hyvä fiilis niin kauan kun en lue internettiä.
EDIT: Ok, viikko. Tämä netmums.com olikin mainio sivusto. En nyt jaksa syynätä lähteitä, mutta vaikuttaa jotenkin kiihkottomalta. Tämä teksti selvensi mulle miksi huudattaminen saattaa olla haitallista, mutta myös huojensi: jos lapsi saa muuten vastetta itkulleen ja hellyyttä, joidenkin minuuttien itkemisen ei pitäisi tehdä aivoille hallaa. Mutta jos tämä itkumetodi ei toimi viikossa, pitäisi se lopettaa, koska lapsi on silloin liian stressantunut. Noh, näyttäisi toimivan, joten kaikki on varmaan edelleen ihan jees ja vauvan tuleva tunne-elämä pelastettavissa.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)