Tarina vaatteesta

Joskus ehkä pari vuotta sitten, kun vauva oli vielä vain varovainen ajatus, kävelin keskustassa pienen liikkeen ohi. Ikkunassa roikkui pikkuruinen mekko, jossa oli parvi mustia lintuja. Taisivat olla mustarastaita, mutta mä päätin, että ne ovat kottaraisia, koska paras ystäväni kerran nimesi minut kottaraiseksi. Koko taiteilijanimeni on Kottarainen Nieminen.

Päätin että joku päivä pieni tyttäreni kottarainen mininieminen saa tuon mekon omakseen. Kun viivat tuli tikkuun alettiin arvuutella onko lapsi tyttö, poika vai ehkä koira, niin kuin eräs sen serkuista epäili. Mä ajattelin vain sitä mekkoa. Kun kaveri sitten heilutteli rakenneultrassa kiveksiään, mietin taas sitä mekkoa. Ei sitten tullut tytärtä.

Suoraan sanoen mulle oli aivan sama mikä sieltä tulee, mutta sen mekon olisi halunnut, ja vaikka oonkin tosi sp-neutraali, niin en mä laita pojalleni mekkoa ellei se itse sellaista pyydä. Myös röyhelöt ja puhvihihat on vähän liikaa. Tämä saattaakin olla edessä pikemmin kuin luulen, koska kun olimme lauantaina lapsen kanssa shoppailemassa, se takertui kaupassa pinkkiin prinsessaunelmaan aivan ihastuneena.

Tällä kertaa tyllihirvitys jäi kauppaan, mutta ostin jotain muuta. Työntelin taas vauvaa uneen Kiasman aukiolla, jossa on keskustan parhaat mukulakivet, kun joku tyttö tyrkkäsi mulle käteen flyerin jostain disainmyyjäisistä postitalossa. Päätin käydä siellä, kävin jopa nostamassa käteistä, vaikka en mitään meinannut ostaa.

Ja kas. Siellä oli se mekko. Ja sen lisäksi siellä oli tämä:

En saanut mekkoa, mutta sain hupparin! Koskaan en ole mistään lapsen vaatteesta ollut näin tohkeissani. Hipeltelen vaan ja salaa toivon, että olisin itse kokoa 86/92.

Minusta tulee isona

Virkeä ajattelija. Joskus mietin, että kamalinta mitä minulle voisi tapahtua olisi että en enää koskaan ajattelisi uutta ajatusta. Noh, nyt tuntuu että ajatuksissa ei ole ehkä ihan samanlaista hohtoa kuin joskus ekan vuoden yliopisto-opiskelijana, kun pääkopassa sinkoili joka toinen päivä uusia oivalluksia. Mutta joka tapauksessa toivoisin, että isona minulla (taas) leikkaisi. Pitäisi ehkä tehdä sudokuja tai opiskella.

Alainen. Lapsen myötä olen tajunnut yhä selkeämmin, että en ole kovin kunnianhimoinen. Saattaisin tyytyä sellaiseen ihan ok työpaikkaan, josta saa tarpeeksi rahaa ja jota ei varsinaisesti inhoa. Sitten samalla olen sitä mieltä, että en voi olla tyytyväinen ellei minusta tule isona jotain. Tarvitsen ammatillisen identiteetin, jonkin vastauksen kymykseen siitä mitä mä teen. Tällä hetkellä se on nimittäin inhokkikysymykseni. En tee mitään. En ole kukaan. Tahdon taas tuottavaksi muurahaiseksi.

Seksitäti. Muutamia vuosia ihmissuhdesoppaa hämmennettyäni oivalsin, että minusta ei tule enkunmaikkaa tai kääntäjää tai viestintäpäällikköä, vaan vahvuuteni on ihmisten ymmärtäminen. Muutaman heilan kannustamana hommasin itseni alan koulutukseen. Maksoin siitä rahaa vaikka minulla ei ollut minkäänlaista soveltuvaa pohjaa koko hommaan. Eikä ole edelleenkään. Haaveilen silti siitä, että isona voisin olla sellainen vähän nolo täti, joka paasaa naapuruston teineille kortsuista.

Puuma. Sillä luonnollisesti kortsuista paasaava täti on kovin kuuma ja niiden teinien salaisten fantasioiden kohde. Varsinainen milf! Nyt on vähän kuivempi kausi, mutta en epäile hetkeäkään etteikö elämässä olisi luvassa vielä jonkinlaista hekuman huippua. Ja koska vanhemmat miehet alkavat vaihtaa nuorempiin, ei auta kuin tavoitella nuorempia.

Äiti. Onneksi on tuo poika, josta kasvaa toivon mukaan valovoimainen nuori, jolla on hottiksia kavereita. Voi puumailla niitä sitten. Olenhan minä toki jo nyt äiti, mutta odotan sitä, kun äitiydestä on tullut luonteva osa minua, lapsesta kuoriutunut oma persoonansa ja itsellinen henkilönsä. Ajattelin toki nauttia näistä vuosista siinä välissä, mutta kovin on kutkuttavaa ajatella, että kupeitteni hedelmä on joskus aikuinen mies.


Koska runosuoneni vaikuttaa tyrehtyneen lähes kokonaan, ajattelin osallistua Liinan lanseeraamaan ainekirjoitushaasteeseen. Tulevia tehtävänantoja odotellessa!

Relaktaatio!

Tässä yksi päivä tunsin, kun paita kostui. Mitä helvettiä, multa tulee maitoa?! Tiedän toki, että sitä voi herua vaikka kuinka kauan imettämisen lopettamisen jälkeenkin, mutta hämmästyin silti, että tuo kovin tiukassa ollut nektari päätti alkaa virtailla jälleen.

Yhtäkkiä päässäni alkoi risteillä huimia visioita vauvan ja äidin yhteisistä kainalohetkistä ja taaperoimetyksestä. Minä voin alkaa imettää uudelleen! Tikistin pari pisaraa ja yritin houkutella lelua näpräävää lasta rinnalle. Se tykkää kyllä näprätä lelujen lisäksi myös tissejäni ja oli ihan messissä, kun esittelin sille maitopisaroita nännien päällä. Katseli ja kokeili sormella ja vähän hörähti. Mutta ei sille kyllä tullut mieleenkään imeä.

Että se siitä taaperoimetyksestä sitten. Uskon että olisin kyllä jatkanut imetystä vaikka kuinka pitkään, jos lapsi olisi ollut tissiorientoitunut, mutta eipä sitä koskaan kauheasti kiinnostanut. Ei pakolla.

Merillä

Selvisimme ensimmäisestä yhteisestä ulkomaanmatkasta ydinperheenä. Koska emme ole isä-han kanssa kummatkaan maailmanmatkaajatyyppiä, suuntasimme vaatimattomasti ihan vaan tuohon lähilätäkölle seilaamaan knullbåtenilla.

Illalla buffetissa vauva sai elämänsä ekan ranskanperunan. Se ei syönyt sitä vaan maalasi sillä pöytää ja heilutti sitä naapuripöydän tädille. Kaikenlaiset tädit olikin sille ehkä reissun huippuhetkiä - lohduttomat itkut talttuivat aina, kun joku söpö tsiksi väläytti tyypille hymyn. Sitten taas porattiin, kun tyttöystävä katosi.

Ainoastaan kerran jossain muualla kuin kotona nukkunut vauva oli ekana yönä ihan täpinöissä. Se heräili jatkuvasti ja tutki hyttiä innokkaasti. Pieni pää väin pomppi sängyn jalkopäässä (vauva nukkui laivallakin lattialla). Kolmen aikaan meiltä meni hermo ja mulle tuli nälkä eli haettiin vähän yöpalaa. Vauva teki tuttavuutta kahvilan tolpan kanssa. Se tykkää tolpista, edellinen hieno oli Korkeasaaren karhuaitauksessa.

Aamiainen syötiin vuorotellen ja sillä aikaa toinen tutustutti pienokaista pallomereen. Se oli hieman hämmentynyt ja nappasi sieltä tuliaisiksi nuhan.

Tukholmassa sitten vähän nukutti. Puolet ajasta meni kakkakatastrofin setvimiseen, joten ei se kovin rentouttavaa ollut. Mutta ihan jees. Käytiin kahviloissa ja kaupoissa.

Toisena iltana vauva kävi ylikierroksilla istuttuaan päivän rattaisa ja syöksähteli meidän päälle hytin vuoteella parin tunnin ajan. Sitten se väsyi ja nukahti päikkäreille rattaisiin, joten me mentiin kannelle ja juotiin puoliksi lasi valkkaria. Oli aika paheellinen fiilis. Yöllä bebe posotti kiltisti aamukasiin yhdellä herätyksellä. Me nukahdettiin itse jo ysin pintaan ja unohdettiin nauttia laivan viihdykkeistä, mutta olipa kiva nukkua.

Ei mennä ihan heti uudestaan. Ensi kesänä ehkä. Haluaisin vuokrata Berliinistä asunnon pariksi viikoksi ja ottaa tädin lapsenlikaksi. Katotaan saanko aikaan ja riittääkö säästöt sinne asti nyt kun olen ihan virallisesti kotiäiti enkä vanhempainvapaalainen.

PS. Sain jo toisen kirjan luettua loppuun! Gillian Flynnin Dark Places ei ollut yhtä hyvä kuin Gone Girl.

Matonrajassa

Jäin yksin nukuttamaan vauvaa tänään. En sitten kestänyt sitä itkua, tyynnytin sen syliin ja yritin laskea sänkyyn. Hirrrrrrveää karjumista. Nostin takaisin ja tyynnytin uudestaan. Laskin studion lattialle - vauva kääntyi halaamaan pupuaan ja alkoi tuhista.

Eli nyt meidän vauva ei enää nuku sitterissä vaan lattialla. Sen isä nukkuu myös siinä lattialla eli isänsä poika. Lattialla on kyllä kokolattiamatto ja paksu täkki, että ei se ihan kivikova ole, mutta aika askeettinen kuitenkin.


Vauva 7kk, studion lattia ja yöpää

Ehkä se voi nukkua siinä lattialla sitten, jos isä-ha suostuu. Sen untahan se siinä häiritsee, kun mä jatkan makkarissa. Vaikka oikeastaan mäkin haluaisin nukkua studiossa, koska makkarissa on jotenkin tosi huono feng shui, magneettikenttä tai energiavirtaus enkä ihmettele yhtään, että vauva ei tykkää nukkua siellä. Mahduttaiskohan me kaikki siihen lattialle?

Vauvan unisaldoksi tuli muuten viime yönä seitsemän tuntia, kun piti vähän seisoskella. Päivällä se nukkui parit tunnin päikkärit. Sinnikäs kaveri, valvoskeli kuitenkin melkein puoli ysiin.

Suuri paluupostaus

Terveisiä unikoulu vol. 2:sta! Toiset ne vierottaa ysikuisiaan yösyömisistä, meillä taas yritetään luopua - tadaa - sitteristä.

Vauva ei ole suostunut nukkumaan missään muualla viimeiseen pariin viikkoon. Olemme yrittäneet siirtää nukkuvana omaan sänkyyn, mutta huuto on alkanut heti. Ikään kuin taaperon kokoinen jötikkä kippurassa sitterissä yöunia vetelemässä ei olisi tarpeeksi järjetöntä, nukutus on vaatinut raakaa lihasvoimaa: ei ole kelvannut hentoinen hytkytys, vaan se helvetillinen kapistus on pitänyt nostaa vauvoineen päivineen ilmaan joka seitsemännellä hetkutuksella (en tiedä mistä isä-ha keksi tämän matemaattisen nukutuskaavan, mutta se on toiminut).

Heräilyt ovat vähän rauhoittuneet, kun on annettu pulloa huuleen öisin, mutta koska en halua että vauvani kasvaa kieroon, unikoulu on jälleen ohjelmassa. No, nyt se nukkuu siellä sängyssä. Eiköhän tämä toimi, kun toimi viimeksikin.

Päivät on menneet saamattomassa koomassa, mutta ahdistus on onneksi tipotiessään - kiitos päälääkkeiden. Niistä voi olla montaa mieltä, mutta olen yksi niistä onnekkaista (?), joille ne kolisevat. Olo helpotti parissa päivässä. Fysiikassa ei mitään vikaa verikokeiden mukaan eli ehkä mun pitää vaan hyväksyä, että tarvitsen säännöllisesti sapuskaa ja enemmän unta kuin tämä elämäntilanne sallii. Ehkä joskus musta tulee taas toimintakykyinen yksilö, nyt mennään matalalentoa. Se on ihan ok.

Vauva on oppinut viimeisten viikkojen aikana ryömimään, nousemaan itse istumaan, konttaamaan, seisomaan tukea vasten ja vähän siinä ottamaan askeliakin. Kuten joskus toivoin, tämä on helpottanut nostelua, koska nyt pikkutyyppi konttaa perässä kaikkialle. Välillä se menee omille tutkimusmatkoilleen mun sukkalaatikolle tai kirjahyllylle. Tämä onkin melko yleinen näky:

Lapsi jaksaa lukea vaikka kuinka kauan. Toivottavasti harrastus säilyy (= saan itsekin lukea joskus rauhassa!) Myyrä ja tuo rattaissa killuva leppäkerttukirja ovat tällä hetkellä lemppareita. Se tykkää myös kaikesta missä on koira tai hattivatteja.

Itse sain pitkästä aikaa uppouduttua kirjaan niin, että en olisi muuta halunnut vapaahetkinäni tehdä. Lionel Shriverin The Post-Birthay World vaikutti aluksi tylsältä, mutta sitten tarina veikin mukanaan ja tahkoin romaanin loppuun eilen. Lukeminen on parasta! Internet tästä vähän kärsi, kun en jaksanut seurailla mitä tapahtuu, mutta eipä tuo näytä mua kaivanneen. Nyt pitäisi sitten keksiä mitä seuraavaksi lukisi. Kirjoja on vaivaiset 16 kesken Kindlessä, että eiköhän sieltä jotain löydy.

Kesähaaste

Saara haastoi minut ja antoi tällaisen kesäisen tunnustuksen! Kiitos :) Nyt ylitän aidan siitä matalimmasta kohdasta ja vastaan vain kysymyksiin, koska aivoni ovat hattaraa. Vauva on oppinut uusia temppuja eikä me olla nukuttu päiväkausiin kunnolla, kun niitä pitää treenailla keskellä yötä jopa tuntien ajan.



Mikä on lempisanasi?
Olisko vaikka lähdetkö? Koska onhan se parasta, kun joku pyytää jonnekin!

Mitä sanaa vihaat/inhoat eniten?
Omnomnom. Ihan oikeesti hei.

Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
Vapaudentunne. Siitä on nimittäin pulaa, joten jokainen pienikin hetki, jolloin tunnen olevani vapaa ja elämän täynnä mahdollisuuksia, ilahduttaa tässä elämäntilanteessa.

Mikä saa sinut pahalle tuulelle?
Päiväuniaika.

Lempi kirosanasi?
Vittu. Se nyt vaan toimii, täytteenä ja voimasanana. Se tulee sydämestä.

Millaista/mitä ääntä rakastat?
Juno-106:sen jousisoundeja ja vauvan tyytyväisiä huokauksia.

Millaista/mitä ääntä vihaat?
Styroksia. Yyyhh.

Mitä muuta ammattia (kuin nykyistäsi) haluaisit kokeilla?
Mä haluaisin olla käsikirurgi tai psykiatri. Jos siis jaksaisin opiskella lääketiedettä. Olis myös kivaa olla koodaaja.

Mitä ammattia et missään nimessä haluaisi harjoittaa?
Toimittaja. Mä kuolisin niihin deadlineihin.

Jos taivas on olemassa, mitä haluaisit Jumalan sanovan sinulle porteilla ensimmäisenä?
Ottaen huomioon, että olen syntinen pakana, simppeli tervetuloa olis varmaan ihan helpotus.