Vauva uikuttaa unissaan. Luin jostain, että sen aivot käy nyt ylikierroksilla ja se voi nähdä painajaisia. Ei mun vauva SAA nähdä painajaisia! En kestä.
Sen pitää uneksia vaan maidosta (sellaisesta josta ei tule ihottumaa), sinisestä Angry Birds -pehmosta, kärryajeluista, Pienen pienestä veturista, saippuakuplista, isin levylaukusta, pään pyörittämisestä ja muista jutuista, joista se tykkää.
lauantai 11. toukokuuta 2013
torstai 9. toukokuuta 2013
Omalla ajalla
Mun piti kommentoida aiheesta Kukkikselle, mutta kirjoitankin tämän nyt tänne.
Mua ärsyttää oma aika siinä mielessä, että se rakentaa sellaista turhan jyrkkää eroa sen välille, että on lapsielämä ja sit se muu elämä. Mun tavoite on kuitenkin sopeutua siihen, että mun elämässä on nyt lapsi, ja siellä omalla ajalla jään aina haikailemaan sitä aikaa kun se oli mun koko elämä eikä tarvinnut ajatella lasta.
Tämä ei tarkoita että mun mielestä olis jotenkin kypsymätöntä haikailla vanhaa takaisin tai että en saisi haluta omaa aikaa. Mä olin valmis luopumaan vapaudestani, kun lähdin vauvaa tekemään, mutta se ei tarkoita, että olisin oikeasti ollut valmis sillä sekunnilla, kun vauva syntyi. En koe tästä kaihoilusta syyllisyyttä - se on musta vaan ärsyttävää. Tahtoisin että ping oltaisiin kymmenen vuoden päässä ja ehkä lapsellisuus olisi normaali olotila eikä joku tällainen uusi ja outo tilanne, jota vertaan aikaan ennen lasta. Haluaisin osata päästää irti siitä entisestä elämästä.
Oikeasti tämäkin johtuu siitä, että mulla ja meillä ei ole tarpeeksi kivaa lapsiystävällistä tekemistä. Olen aina tosi iloinen, kun käy vieraita, mutta ei mun ystävät juuri vieraile toistensa luona, kun aina tavataan baarissa. Tai sitten ne vierailee joo muiden luona, mutta mä olen niitä tyyppejä, joita on tavattu vaan baarissa. Mä tykkään kyllä edelleenkin käydä baarissa - musta on mielettömän kivaa istua Vaasankadulla jossain kuppilassa ja jutskailla niitä näitä. Mut en mä sinne vauvaa voi viedä.
Tänään oli lämmin päivä ja käytiin kolmistaan kävelyllä, vauvakin pääsi ihmettelemään maailmaa ensimmäistä kertaa ihan kunnolla. Se vaan tuijotti arskojensa takaa puita ja kukkia ja oli lähes katatonisessa lumoutuneisuuden tilassa. Heti tuli hyvä fiilis. Sellaista luontevaa lapsitekemistä. Kohta alkaa isä-han loma ja toivottavasti me nyt päästään vähän ihmisten ilmoille kolmistaan niin voisi ehkä jotenkin sopeutua tähän lapsiperhe-elämään. Lintsille oltais ainakin menossa ja toivottavasti jossain olisi jotain tyyppejä puistossa ja me voitaisiin liittyä seuraan. Mieluusti sellaisessa puistossa, jonka lähellä joku asuu, että muut pääsee pissalle ja meikä vaihtamaan vaipan. Joo ja sit meidän pitäisi käyttää yksi risteilylahjakortti, mutta saan sydämentykytyksiä jo pelkästä ajatuksesta. Vauvan kanssa ulkomailla, APUA.
Niin ja siis ei saatana, odotan niitä täti-han me&i-kutsuja. Argh.
Mua ärsyttää oma aika siinä mielessä, että se rakentaa sellaista turhan jyrkkää eroa sen välille, että on lapsielämä ja sit se muu elämä. Mun tavoite on kuitenkin sopeutua siihen, että mun elämässä on nyt lapsi, ja siellä omalla ajalla jään aina haikailemaan sitä aikaa kun se oli mun koko elämä eikä tarvinnut ajatella lasta.
Tämä ei tarkoita että mun mielestä olis jotenkin kypsymätöntä haikailla vanhaa takaisin tai että en saisi haluta omaa aikaa. Mä olin valmis luopumaan vapaudestani, kun lähdin vauvaa tekemään, mutta se ei tarkoita, että olisin oikeasti ollut valmis sillä sekunnilla, kun vauva syntyi. En koe tästä kaihoilusta syyllisyyttä - se on musta vaan ärsyttävää. Tahtoisin että ping oltaisiin kymmenen vuoden päässä ja ehkä lapsellisuus olisi normaali olotila eikä joku tällainen uusi ja outo tilanne, jota vertaan aikaan ennen lasta. Haluaisin osata päästää irti siitä entisestä elämästä.
Oikeasti tämäkin johtuu siitä, että mulla ja meillä ei ole tarpeeksi kivaa lapsiystävällistä tekemistä. Olen aina tosi iloinen, kun käy vieraita, mutta ei mun ystävät juuri vieraile toistensa luona, kun aina tavataan baarissa. Tai sitten ne vierailee joo muiden luona, mutta mä olen niitä tyyppejä, joita on tavattu vaan baarissa. Mä tykkään kyllä edelleenkin käydä baarissa - musta on mielettömän kivaa istua Vaasankadulla jossain kuppilassa ja jutskailla niitä näitä. Mut en mä sinne vauvaa voi viedä.
Tänään oli lämmin päivä ja käytiin kolmistaan kävelyllä, vauvakin pääsi ihmettelemään maailmaa ensimmäistä kertaa ihan kunnolla. Se vaan tuijotti arskojensa takaa puita ja kukkia ja oli lähes katatonisessa lumoutuneisuuden tilassa. Heti tuli hyvä fiilis. Sellaista luontevaa lapsitekemistä. Kohta alkaa isä-han loma ja toivottavasti me nyt päästään vähän ihmisten ilmoille kolmistaan niin voisi ehkä jotenkin sopeutua tähän lapsiperhe-elämään. Lintsille oltais ainakin menossa ja toivottavasti jossain olisi jotain tyyppejä puistossa ja me voitaisiin liittyä seuraan. Mieluusti sellaisessa puistossa, jonka lähellä joku asuu, että muut pääsee pissalle ja meikä vaihtamaan vaipan. Joo ja sit meidän pitäisi käyttää yksi risteilylahjakortti, mutta saan sydämentykytyksiä jo pelkästä ajatuksesta. Vauvan kanssa ulkomailla, APUA.
Niin ja siis ei saatana, odotan niitä täti-han me&i-kutsuja. Argh.
Sun pitäis hei perustaa äitiblogi
Mulle kerrottiin eilen baarissa.
- Miten sen löytää?!
No ei löydä. Sori.
Mutta tämä on kuitenkin täällä internetissä ja jostain mulle on siunaantunut lukijoitakin, joista pari on jopa tunnustanut lukevansa näitä aivopieruja!
Kiitos K. Ärjyperä tästä
ja Periaatteen Nainen tästä
Mä luen samoja blogeja kuin muutkin ja kaikki on kivoi, en mä niitä muuten lukisi. Luen myös muutamaa, jotka vituttavat armottomomasti, mutta niihin en ole rekisteröitynyt lukijaksi.
Tykkään kyllä tavallaan siitä ideasta, että näin tunnustellaan tykkäyksiä toisille blogeille, mutta sitten samalla mua ahdistaa, että pitääkö mun nyt antaa tämä lätkä kaikille niistä, joista tykkään, ja jos en laita, miltä niistä tuntuu, joille en anna. Vähän niin kuin stipendit koulussa: ne meni aina kaikille siisteille suosituille tyypeille ja vaikka tosi moni jäi ilman, niin kyllä mua korpesi, kun en koskaan saanut mitään vaikka olin kiltti ja hyvä koulussa. Otin sitten takas ylppäreissä, kun ne stipendit jaettiinkiin niille, jotka sai parhaat arvosanat eikä niille, jotka tunkivat joka vitun luottamustehtävään ja terrorisoivat tunteja aukomalla päätään.
Eilen siellä baarissa lääkäreiden ja kauppatietelijöiden keskellä kyllä totesin, että ei ne arvosanat ole mua mihinkään elämässä vieneet - työtön ja tutkinnoton kotiäiti, jonka bändikin hajosi - mutta sainpahan silloin joskus stipendejä ja hetkellisen ähäkuttifiiliksen koulu-urani päätteeksi.
Joo. Se niistä tunnustuksista, nyt TODELLAKIN ahdistaa. Mitä musta tulee isona?!?
- Miten sen löytää?!
No ei löydä. Sori.
Mutta tämä on kuitenkin täällä internetissä ja jostain mulle on siunaantunut lukijoitakin, joista pari on jopa tunnustanut lukevansa näitä aivopieruja!
Kiitos K. Ärjyperä tästä
ja Periaatteen Nainen tästä
Mä luen samoja blogeja kuin muutkin ja kaikki on kivoi, en mä niitä muuten lukisi. Luen myös muutamaa, jotka vituttavat armottomomasti, mutta niihin en ole rekisteröitynyt lukijaksi.
Tykkään kyllä tavallaan siitä ideasta, että näin tunnustellaan tykkäyksiä toisille blogeille, mutta sitten samalla mua ahdistaa, että pitääkö mun nyt antaa tämä lätkä kaikille niistä, joista tykkään, ja jos en laita, miltä niistä tuntuu, joille en anna. Vähän niin kuin stipendit koulussa: ne meni aina kaikille siisteille suosituille tyypeille ja vaikka tosi moni jäi ilman, niin kyllä mua korpesi, kun en koskaan saanut mitään vaikka olin kiltti ja hyvä koulussa. Otin sitten takas ylppäreissä, kun ne stipendit jaettiinkiin niille, jotka sai parhaat arvosanat eikä niille, jotka tunkivat joka vitun luottamustehtävään ja terrorisoivat tunteja aukomalla päätään.
Eilen siellä baarissa lääkäreiden ja kauppatietelijöiden keskellä kyllä totesin, että ei ne arvosanat ole mua mihinkään elämässä vieneet - työtön ja tutkinnoton kotiäiti, jonka bändikin hajosi - mutta sainpahan silloin joskus stipendejä ja hetkellisen ähäkuttifiiliksen koulu-urani päätteeksi.
Joo. Se niistä tunnustuksista, nyt TODELLAKIN ahdistaa. Mitä musta tulee isona?!?
maanantai 6. toukokuuta 2013
Eräs vaiheista
Ekat hampaat + atooppinen räjähdys + maaninen käännähtely = nukahtamisen juhlaa.
Tällä combolla luulis helvetin olevan irti, mutta oikeastaan ton järjettömän nukahtamisspektaakkelin lisäksi poika on oireillut vain lisääntyneillä iltakitinöillä. Mulla on tosi hyvä vauva <3
Tällä combolla luulis helvetin olevan irti, mutta oikeastaan ton järjettömän nukahtamisspektaakkelin lisäksi poika on oireillut vain lisääntyneillä iltakitinöillä. Mulla on tosi hyvä vauva <3
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Eko
Mulla ei ole oikeesti mitään millä jeesustella, mutta tässä mun kaksi kovinta ekotekoa:
1. Erosin ympäristöekonomiexästä niin, että se saattoi jatkaa väikkäriään ja maailman pelastamista, eikä sen tartte esim. paimentaa mun muksuja. Se olis varmaan painostanut mut käyttämään kestovaippoja, koska se ei koskaan ajatellut, että yhden ihmisen pienet teot on yks kärpäsenpaska tunkiolla, vaikka se pyöritteli päivät pitkät jotain öljyfutuurijuttuja. Se on kyllä hieno mies, tekee mieli aina vieläkin pyytää sitä selittämään jotain, jos en tajua. Koska se on mahdollisesti ollut mun poikaystävistä ainoa, joka on selvästi fiksumpi kuin minä. Ja siis luotan siihen, että se pelastaa maailman.
2. Meidän kotona ei ole yhtään uutta huonekalua. Tää nykyinen poikaystävä siirtelee töissä tavaraa paikasta A paikkaan B. Sitä tavaraa menee aika vitun paljon roskiin ja sitä se sit raijaa tonne meidän rappukäytävään, koska sen voi ehkä joskus myydä. Juu, mitään ei ole myynyt. Jos joku tarttee valkosia muurameita, meiltä liikenis.
Onneksi sillä on yleensä hyvä maku. Toi nojatuoli on kyllä mun perintökalu: isomummoni raijasi sen mukanaan lähtiessään evakkoon. Mulla oli ollut aiemmin joku mielikuva, että kun lähdettiin evakkoon, sitä jotakuinkin siltä seisomalta juostiin pommikoneita karkuun ja tarvottiin paljain jaloin läpi metsien ja soiden ja päädyttiin sit johonkin kaupunkiin. Ei se ihan niin tainnut mennä, jos saattoi nojatuolin ottaa messiin.
Oikeassa alakulmassa näkyy syöttiksen kulma. Siihen tänään sisukkaasti köytin lapseni pyyhkeellä ja iskin kurkun kouraan. Se järsi sitä kurkkua antaumuksella alaleukaan eilen puhjennutta hampaanreunaa apuna käyttäen. Sitten se kurkku putosi lattialle ja heitin sen roskiin tuhansien muiden ruoantähteiden seuraksi.
Sen ekoinen se.
Kaljatölkit kuvausrekvisiittaa.
1. Erosin ympäristöekonomiexästä niin, että se saattoi jatkaa väikkäriään ja maailman pelastamista, eikä sen tartte esim. paimentaa mun muksuja. Se olis varmaan painostanut mut käyttämään kestovaippoja, koska se ei koskaan ajatellut, että yhden ihmisen pienet teot on yks kärpäsenpaska tunkiolla, vaikka se pyöritteli päivät pitkät jotain öljyfutuurijuttuja. Se on kyllä hieno mies, tekee mieli aina vieläkin pyytää sitä selittämään jotain, jos en tajua. Koska se on mahdollisesti ollut mun poikaystävistä ainoa, joka on selvästi fiksumpi kuin minä. Ja siis luotan siihen, että se pelastaa maailman.
2. Meidän kotona ei ole yhtään uutta huonekalua. Tää nykyinen poikaystävä siirtelee töissä tavaraa paikasta A paikkaan B. Sitä tavaraa menee aika vitun paljon roskiin ja sitä se sit raijaa tonne meidän rappukäytävään, koska sen voi ehkä joskus myydä. Juu, mitään ei ole myynyt. Jos joku tarttee valkosia muurameita, meiltä liikenis.
Onneksi sillä on yleensä hyvä maku. Toi nojatuoli on kyllä mun perintökalu: isomummoni raijasi sen mukanaan lähtiessään evakkoon. Mulla oli ollut aiemmin joku mielikuva, että kun lähdettiin evakkoon, sitä jotakuinkin siltä seisomalta juostiin pommikoneita karkuun ja tarvottiin paljain jaloin läpi metsien ja soiden ja päädyttiin sit johonkin kaupunkiin. Ei se ihan niin tainnut mennä, jos saattoi nojatuolin ottaa messiin.
Oikeassa alakulmassa näkyy syöttiksen kulma. Siihen tänään sisukkaasti köytin lapseni pyyhkeellä ja iskin kurkun kouraan. Se järsi sitä kurkkua antaumuksella alaleukaan eilen puhjennutta hampaanreunaa apuna käyttäen. Sitten se kurkku putosi lattialle ja heitin sen roskiin tuhansien muiden ruoantähteiden seuraksi.
Sen ekoinen se.
Kaljatölkit kuvausrekvisiittaa.
perjantai 3. toukokuuta 2013
Tishi
Ei kelpaa. Tää tais olla tässä. Mutta sain puol vuotta täyteen! Olen sankari-imettäjä!
Mulla on tuolla luonnoksissa jemmassa mustimmat ja synkimmät imetysajatukset matkan varrelta, mut en tiedä kehtaanko julkaista niitä. Nyt puhutaan kuitenkin mun tisseistä. Asiasta joka ei sinänsä kenellekään kuulu. Ja jota kuitenkin olen täällä internetissä retostellut oikeen urakalla (en sentään Facebookissa, joku raja hei. Ahdistun jengin imetys- ja kakkapäivityksistä siellä vaikka blogeissa ne on ihan jees. Anonyymimpaa ehkä.)
Ehkä tekee mieli repostella, koska en voi leveillä imettäneeni suositusten mukaisesti, ja mun mielestä jos tahdotaan olla imetysmyönteisiä, niin sit tilaa kyllä pitää antaa niillekin, jotka on imettäneet sen vähän minkä ovat pystyneet. Nythän asia ei oikeastaan ole niin. Imetysmyönteisimmät tyypit ovat oikeastaan korvikevastaisia, mistä seuraa, että iso osa imettäjistä jää tän imetysmyönteisyysshaiban ulkopuolelle elikkäs kaikki osittaisimettäjät.
Kah siihenhän sainkin kiteytettyä sen olennaisimman, joka mua on tässä matkan varrella eniten rassannut.
Mulla on tuolla luonnoksissa jemmassa mustimmat ja synkimmät imetysajatukset matkan varrelta, mut en tiedä kehtaanko julkaista niitä. Nyt puhutaan kuitenkin mun tisseistä. Asiasta joka ei sinänsä kenellekään kuulu. Ja jota kuitenkin olen täällä internetissä retostellut oikeen urakalla (en sentään Facebookissa, joku raja hei. Ahdistun jengin imetys- ja kakkapäivityksistä siellä vaikka blogeissa ne on ihan jees. Anonyymimpaa ehkä.)
Ehkä tekee mieli repostella, koska en voi leveillä imettäneeni suositusten mukaisesti, ja mun mielestä jos tahdotaan olla imetysmyönteisiä, niin sit tilaa kyllä pitää antaa niillekin, jotka on imettäneet sen vähän minkä ovat pystyneet. Nythän asia ei oikeastaan ole niin. Imetysmyönteisimmät tyypit ovat oikeastaan korvikevastaisia, mistä seuraa, että iso osa imettäjistä jää tän imetysmyönteisyysshaiban ulkopuolelle elikkäs kaikki osittaisimettäjät.
Kah siihenhän sainkin kiteytettyä sen olennaisimman, joka mua on tässä matkan varrella eniten rassannut.
torstai 2. toukokuuta 2013
Heilanhakuhommissa
Tylsyys kävi niin sietämättömäksi, että kävin updeittaamassa deittiprofiilini eräällä sivustolla, joka ei koskaan petä. Olen löytänyt sieltä yhden avomiehekkeen, yhden söpön pojun, jonka kanssa jaksettiin olla kaljalla viisi minuuttia ennen kun sovittiin että meille, pari random-heilaa, pari kaveria ja muutaman urpon, joiden kanssa jaksoin nähdä muutaman kerran.
Laitoin jotta two for the price of one ja heti tuli tiedustelua, että mitäs olis tarjolla (eivät sitten jaksaneet koko profiilia lukea). Tuli myös viesti yhdeltä kaksimetriseltä barcelonalaiselta, jonka kanssa vietin kerran kevätpäivän ja jotain päälle. Se olis tahtonut "hengata" taas työmatkallaan. Olin että OK, otan vauvan messiin: "Can I have your friend's e-mail?" :D
Mut löysin jo yhden potentiaalisen äitikaverin profiilin. Sellaisen, jolle mulla olis ehkä muutakin sanottavaa kuin vauvauvauvavavavavva. En kyllä ole ottanut siihen vielä yhteyttä, mut hyvä tietää että kyseinen profiili on internetissä odottamassa mua, kun seuraava epätoivoisen yksinäisyyden aalto pyyhkäisee ylitseni.
Laitoin jotta two for the price of one ja heti tuli tiedustelua, että mitäs olis tarjolla (eivät sitten jaksaneet koko profiilia lukea). Tuli myös viesti yhdeltä kaksimetriseltä barcelonalaiselta, jonka kanssa vietin kerran kevätpäivän ja jotain päälle. Se olis tahtonut "hengata" taas työmatkallaan. Olin että OK, otan vauvan messiin: "Can I have your friend's e-mail?" :D
Mut löysin jo yhden potentiaalisen äitikaverin profiilin. Sellaisen, jolle mulla olis ehkä muutakin sanottavaa kuin vauvauvauvavavavavva. En kyllä ole ottanut siihen vielä yhteyttä, mut hyvä tietää että kyseinen profiili on internetissä odottamassa mua, kun seuraava epätoivoisen yksinäisyyden aalto pyyhkäisee ylitseni.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)